Huh mikä päivä featuring Alkoholia vol. 3

Joo, otsikko kertookin jo kaiken olennaisen. Ei mikään paras päivä. 

Aamulla juuri siinä 6.30 noustuani saan puhelun tältä alkoholistiläheiseltäni. Hänen vatsaansa sattuu kovin. Tiedän toki, että putki on taas päällä, neljäs vuorokausi meneillään. Kehoitan menemään lääkäriin (vaikka hyvin tiedän, ettei ole menossa). Mitäpä muuta siinä voisin. 

Lasten herättelyä, aamutouhuilua. Jii haluaa ehdottomasti tehdä palapelin ennen lähtöä loppuun. Hän tykkää hirmuisesti tehdä palapelejä. Totean, että nopeampi antaa tehdä, kuin ruveta kinastelemaan. Koo auttaa hieman palapelissä, jotta päästäisiin vähän nopeammin lähtöön. Lasten neuvolat aamulla. Sitten Koo vie lapset hoitoon, ja mä kiiruhdan töihin. Ruokiksen aikoihin kännykkäni soi. Näen kuka soittaa, vastaan. Itkuinen, humalainen ääni, itsemurhapuheita. Yritän rauhoitella, luulisin onnistuneenikin. En ole varma oliko tosissaan, ei todella ollut ensimmäinen kerta kun näitä puheita kuulen. Ruokis menee sitten siinä, varmistan ettei ko. henkilö ole kauaa yksin. Koolle ilmoitan tilanteesta. Vähän töitä. Laatikostani nappaan hätävaraevääni. Ja sitten hektinen iltapäivä, mun vetämiä palavereja. Kännykkä pakko pitää äänettömälle, mutta välillä vilkuilen sitä. Päivä kestää, Koo lupaa hakea lapset vaikka oikeasti olisi mun vuoro.

Kotiin. Lasten ja Koon kanssa samaan autoon. Kaveriperheen luo kylään. Hiukan herkuttelua ja mukavaa jutustelua, lapset leikkii. Kun olemme lähtöä tekemässä, puhelimeni soi. Toinen läheiseni soittaa, että pitäisi mennä avuksi. Alkoholisti aikoo lähteä reissuun.

Kotiin. Mua hermostuttaa eräs asia, mitä Koo sanoi mulle kylässä, ei kovin iso juttu, mutta sen kuitenkin sanon hänelle. Koo hermostuu tästä mulle, kiusaa vähän ocd:tä apuna käyttäen (reilu tapa...). Mä menen suihkuun, laitan lapset äkkiä iltapesuille ja sänkyyn. Iltarukous. Koo jää nukuttamaan. 

Ärsyttää niin paljon lähteä, mutta auton nokka kohti kohdetta. Lähes pari tuntua juopuneen kuuntelua. Samaa vanhaa vanhojen kaivelua, välillä vähän uudempaa juttua. Niin kuultu. Sanallista aggressiivisuutta. Olen oppinut, että niihin keskusteluihin ei kannata lähteä kovasti mukaan. Ja olen oppinut pysymään rauhallisena ja suuttumatta tässä vaiheessa. Ensiksikin, jos jotain tapahtuisi, ei tarvitsisi syyttää itseään. Ja toiseksi, ei ole kovin hedelmällisiä nuo keskustelut. 
Toinen saa hengähdystauon.

Sitten sammuminen. Mä hyppään autoon ja lähden kotiin. Suihkuun. Tekisi kovasti mieli itkeä, mutta multa ei tule kyyneleitä. En ymmärrä miksei. Ei mun illalla yksin suihkussa enää tarvitsisi olle se vahva, joka kyllä jaksaa.

Nukuttaa. Pitäisi alkaa nukkua, mutta oli pakko purkaa oloa. Tässä siis oksennus päivän tapahtumista ;) Nyt sitten nukkumaan.

Arkeen totuttelua

Jo kaksi viikkoa ollut töitä, mihin tää aika taas menee?

Lasten hoito on alkanut ihan mukavasti, Aa on ollut innoissaan uusista kavereista. Jii oli vähän itkeskellyt muutamana aamuna mennessä, mutta päivät sujuneet kivasti. Edelleenkin mua hiukan ahdistaa toi päiväkotityyppinen touhu. Ensinnäkin kun on nähnyt miten ihana vaihtoehto perhepäivähoito on. Ja toiseksi, ocd. Ei siitä sen enempää.

Aalla alkoi se uusi harrastuksen tapainen juttu, josta kerroin keväällä. Tähän on päästy :) Aa on ollut siellä nyt pari kertaa yksin, tai siis ilman vanhempia! :) Pari vuotta sitten olis tosiaan ajatuksenakin ollut täysin poissuljettu. Se mitä hiukan pelkään on, että mitä jos mulle palaa tuo aiempi "kontaminaatiopelko" tuosta paikasta. Noh, ei se palaa.

Muuten ei nyt ihmeempiä. Koota odottelen tällä hetkellä kaupasta. Lapset nukkuu, ja mäkin tulin sänkyyn jo pötköttelemaan. Väsyttää jo, vähän rankka viikko takana. 

Ai niin, ne juhlat mistä viimeksi puhuin, onnistuivat hyvin. Ihania ihmisiä <3