Parisuhde ja OCD

Flunssa lusittuna ja lasten mahataudinkin sain sitten vielä päälle. Koolle kuumetta ja Aalle uudestaan kuume, great... Jouduin sitten perumaan viime viikon terapiankin, ei siinä kunnossa jaksanut mennä. Hyvää olisi tehnyt päästä juttelemaan pitkästä aikaa. Mutta ensi viikolla uusi yritys :) Onneksi nyt kaikki näyttäisivät olevan kunnossa vihdoin :)

Asia, joka on mietityttänyt minua viime aikoina paljon, on parisuhteemme. Tämä postaus on itse asiassa jo hetken aikaa roikkunut luonnoksena. Mietin julkaisenko tätä, etten anna väärää kuvaa Koosta. Koska tarkoitukseni ei ole puhua pahaa kenestäkään, vaan purkaa omia tuntoja. Mielellään kuulisin muiden kokemuksia tai vinkkejä, kommentteja tai sähköpostia ottaisin mielelläni vastaan :)

Olemme tunteneet Koon kanssa kymmenisen vuotta, josta suunnilleen puolet naimisissa. Välillä on mennyt paremmin, välillä huonommin. OCD:stä kerroin hänelle vasta joskus vajaa kolme vuotta sitten. En varmaan olisi kertonut silloinkaan, jollei olisi ollut vähän niinkuin pakko. OCD:n oireet olivat pikku hiljaa pahentuneet, ja niitä alkoi olla vaikea peitellä. Tähän asti olin pärjännyt tekosyillä, selittelemällä, kiertelemällä, joskus jopa valkoisia valheita keksimällä. Tuntui jotenkin helpottavalta kun sain kerrottua.

Tosin oireiden perimmäistä laukaisijaa en ole hänelle vieläkään kertonut. Hän ei halua tietää, ettei alkaisi minua auttaakseen myös varoa. Ja se on minustakin hyvä näin. Mutta sanon kyllä aivan liian usein muita "OCD-ohjeita" (älä koske johonkin, älä käytä jotain vaatetta, pyydän pesemään käsiä tms). Kyllä hän ihan itse osaa vaatteensa valita ja likaiset kätensä pestä, en minä siitä ole huolestunut. Ohjeet koskee näitä mun mielikuvituksen tuottamia "kontaminaatioita".
En haluaisi sotkea tähän muita, mutta se on aika mahdotonta, saman katon alla kun asutaan. Tiedän kyllä, että teoriassa minun paranemiseni kannalta ja Koon mielenterveyden kannalta parasta olisi, ettei hän tekisi näitä ohjeitani. Eikä hän tietenkään kaikkea tee. Mutta käytännössä se ei ole näin yksinkertaista.

Onhan tässä mun kanssa elämisessä siis kestämistä. Oon monta kertaa sanonutkin, että hän voi halutessaan päästä OCD:stä eroon eroamalla musta. Mutta ei kuulemma aio. Joskus ajattelen, että ero olisi helpotus. Ei tarvitsisi murehtia mihin hän on koskenut, mitä tavaroita käyttänyt. Eikä erityisesti tarvitsisi kuunnella haukkumista. Toisaalta, en tiedä miten pärjäisin ilman häntä. Hän on tärkeä meille, minulle.

Tuosta riitelystä. Parisuhteissa riidellään, enemmän tai vähemmän. Mielestäni rakentavalla tasolla riidellessä ilma puhdistuu ja asiat tulee käsiteltyä. Mutta hyvä ystäväni OCD tulee tähänkin väliin. Koo ja minä emme nimittäin juurikaan riitele tavallisista asioista, ainakaan enää. Riidat tuntuvat muutenkin usein kovin yksipuolisilta. Kuvio menee näin. Kun Koo on tarpeeksi monta kertaa joutunut kuuntelemaan mun OCD-ohjeita, hänellä menee ymmärrettävästi hermot ja alkaa haukkua minua. Näitä "kohtauksia" on vaikea ennakoida. Saattaa esimerkiksi olla, että meillä on hyvä päivä, en ole juuri sanonut OCD-asioita ja on ollut mukavaa (tai ainakin olen kuvitellut että on). Sitten hän on muistanut jotain ärsyttävää, ja saattaa saada tuon kohtauksen tai olla huonotuulinen tästä eteenpäin. Toisaalta, yhtä nopeasti hän saattaa rauhoittuakin. Usein olen lähinnä kuuntelevana osapuolena. Koo saattaa nimittäin uhata "kontaminaation" levittämisellä, mikä tietysti on naurettavaa. Mutta varmastikin kaikki, jotka tämän tyyppisen OCD:n kanssa ovat joutuneet tekemisiin, tietävät miten ahdistavaa tuo on. Tehokasta. Eli ei paljon huvita ärsyttää. Eli otan avautumisen vastaan ja yritän olla ottamatta kovasti itseeni. Tietysti kaiken uhallakin välillä myös sanon takaisin. Mielestäni riitelyssä on kuitenkin rajat, vyön alle ei pidä iskeä eikä lapsia sotkea. Tätä pyrin noudattamaan, vaikkei se aina helppoa ole eikä ihan aina onnistu, jos vastapuoli ei ole niin tarkka siitä...

Kurjinta on, kun välillä tuntuu että Koo ei erota enää minua itseäni OCD:n takaa. Että olen edelleen se sama iloinen ja kannustava tyttö, jonka hän joskus tunsi. Jolla on sairaus. Joka ei haluaisi, ei todellakaan haluaisi määräillä ja antaa typeriä ohjeita. Joka ei saa siitä minkäänlaista mielihyvää. En minä ole määräilijä, olen oikeastaan aika rento, en mikään nipottaja. En sano tai tee näitä asioita ilkeyttäni. Se on oikesti tämä sairaus, joka "pilaa Koon elämän", en minä. Minä kärsin OCD:sta, paljon. Siksi tuntuu pahalta saada sättimistä sairauteni seurauksena. Kyllä minä yritän päästä siitä eroon. Tai vähintäänkin saada oireita helpottumaan.

Joskus mietin ja olen sanonut ääneenkin, että mitä jos kuvittelisi OCD:n tilalle jonkin fyysisen sairauden. Sanoisiko hän, että pilaan hänen elämänsä ja haukkuisiko minua sen takia, että sairastaisin vaikkapa pahaa astmaa. Sanoisiko, että miksen yritä tehdä asialle jotain, jos jo yrittäisin. Pitäisikö pyytää toistuvasti anteeksi sairauteni aiheuttamia ongelmia. Selittää uudelleen ja uudelleen miksi toimin niinkuin toimin. Tuskinpa.

Mutta toisaalta. Koo sietää multa paljon. Tosi paljon. Ja tekee mun puolesta monia asioita. On luotettava. Kävi juttelemassa OCD-asioista terapeuttini kanssa, vaikka se oli hänelle varmasti vaikeaa. Hänkin on vain kyllästynyt tähän.

Jos joskus pääsen tästä sairaudesta eroon, voikohan suhteemme palata koskaan ennalleen? En tiedä. En tosiaan tiedä. Mutta toivottavasti se joskus selviää.