... ja minä ;)
Oon huomannut nyt tässä Irti OCD:stä -projektissa, että kannustus on mulle tosi tärkeää. Suorastaan välttämätöntä. Niinä päivinä, kun Koo jaksaa tsempata mua esimerkiksi koskemaan johonkin, mihin en OCD:n takia haluaisi, usein pystyn. Hiukan yllytyshullu tässä mielessä siis olen ;) Harmi vain, että tämä toimii myös käänteisesti. Jos Koo on kypsä mun toimintaan ja ohjeisiin, ja antaa "palautetta", mulle tulee jotenkin lannistunut olo. Eihän tästä tosiaan parane, enpä taida jaksaa edes yrittää.
Rasittavaa siis että oon niin altis toisten mielipiteille tässä asiassa. Koska ensisijaisesti itsenihän takia mun pitäisi itseäni siedättää ja itse itseäni kannustaa. Eihän Koo ole mun terapeuttini.
Tässä yhtenä päivänä olin lähdössä kotoa, ja päätin avata ulko-ovemme ihan tavallisesti (normaalisti olen käyttänyt pientä pussia, hanskaa tms. apuna...) Kysyin Koolta huomasiko hän mitä tein, eikä huomannut mitään erityistä ennen kuin sanoin. Kehui kyllä sen jälkeen. Mutta pointtini oli se, että tää siedätys mitä nyt teen, on niin pieniä asioita muille, etteihän niitä edes muut huomaa. Kuka nyt keksisi alkaa kannustaa, et hienosti avasit ulko-oven (ainakaan jos avaaja on yli 5-vuotias) :D
Heh, mä tarttisin vissiin jonkun jenkkityylisen yli-innostuneen personal OCD-cheerleaderin huiskineen päivineen :D
Jep jep, mun taitaa olla aika vetäytyä nukkumaan, kauniita unia, kullan kuvia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti