Marraskuun mietintöjä

Olen tässä viime aikoina miettinyt, miksi kirjoitan blogiin näin paljon aiempaan harvemmin. Enkä oikein tiedä. Kai se, että ocd on vähän helpottanut, on vähentänyt tarvetta jakaa sitä taakkaa. Ennen tuli välillä voimakas tunne, että pitää päästä kirjoittamaan ja jakamaan kokemuksia. Ja se helpotti oloa. Ja kun vielä sai palautetta ym, ei tuntenut olevansa niin yksin tämän kanssa. En kuitenkaan halua lopettaa kokonaan bloggaamista, joten ehkä sitten vaan jatkan harvemmin. 

Mulle ei nyt mitään sen ihmeempää kuulu tällä hetkellä, ja hyvä niin :) Lapsia ja töitä, näissä merkeissä päivät lähinnä kuluvat. Ollaan tässä suunniteltu vielä vähän perheenlisäystä... Meillä menee Koon kanssa paremmin kuin aikoihin. Toisaalta olisi ihana vielä kerran kokea vauva-aika ja kyllä tähän perheeseen yksi murulainen mahtuisi. Mutta toisaalta elämä alkaa helpottua nyt kun nuo meidän nassikat alkaa olla jo hiukan isompia. Ja vähän pelottaa, vaikeutuisiko ocd taas... Mutta terapeuttini näytti vihreää valoa asialle, melkeinpä kannusti, kun joskus aiemmin tätä asiaa pohdin. Mistä muuten tuli tosi tosi hyvä mieli! Jotenkin, että henkilö, joka kuitenkin tietää tosi paljon mun ocd-ongelmista ym, ajattelee näin :) Ja se vahvistaa omaa fiilistäkin, että ocd on vain hidaste elämässä, ei este. Mutta joo, ikää tulee, että lykätä tätä asiaa ei oikeastaan paljon voi...

Mitä teille kuuluu?

Pikapäivitystä pukkaa

Melkein 2 kuukautta ku viimeksi päivitin blogia. Käsittämätöntä tää ajan kuluminen.  Arki on solahtanut uomiinsa, lasten harrastuksia, töitä, sellaista tavallista ihan mukavaa :) Ja tosi kaunis syksy ollut <3

Viimeksi pohdin, ottaisinko vastaan aiemmin toivomani työn, jota vihdoin tarjottiin. Sen aloittamisen onnistuin siirtämään ensi vuoden puolelle. Tosi ristiriitaista, se on työ, jota oon vuosia tavoitellut. Nyt yhtäkkiä olenkin päätynyt sellaiseen toiseen työkuvioon, etten haluaisikaan vaihtaa tähän pitkään haluamaani... Hankala päättää. Ehkä mun kuitenkin täytyy käydä kokeilemassa vanhaa toivehommaani, ettei jää harmittamaan myöhemmin. Toivottavasti vain nykyinen työnantaja joustaa, ja päästää kokeilemaan.... En ole vielä saanut kysyttyä, mutta nyt alkais olla pakko. 

Ocd. On niin kiireistä tavallaan, että ocd ei pääse näyttelemään ihan niin isoa roolia kun joskus aiemmin. Ja alkuviikosta totesin voittaneeni osan ocd:sta! Näin sellaisen henkilön, joka muutama vuosi sitten olisi aiheuttanut voimakkaan ahdistuksen, vaatteet roskiin ym. Tämän aiheen ahdistus oli kuitenkin jo helpottanut ainakin ajatuksen tasolla. Nyt kun näin tämän, ajattelin, että nyt testataan, oliko ocd oikeasti helpottanut tältä osin... Muutaman ekstrakoukeron sen takia tein, mutta en juurikaan :) Olen jopa käyttänyt samoja vaatteita uudestaan edes pesemättä! Aiemmin kaikki olisi mennyt roskiin takkia ja kenkiä myöden. Uskomaton tunne, että pystyin siihen. Tämä nyt tietty on vain yksi useammasta aiheuttajasta. Mutta silti! 
Mun kohdalla kuitenkin näyttää vaativan sen, että ensin ahdistus helpottaa, ja sitten voin olla tekemättä ylimääräistä pesuja... Silloin kun ahdistus oli kovempi tätä aiheuttajaa kohtaan, en olisi mitenkään voinut käyttäytyä näin.

Mutta nyt taidan alkaa kohta nukkua, tiedossa kahdet lapsisynttärit tänä viikonloppuna :)

Syksyä ilmassa

Tiedättekö sen pikkaisen vilpoisen tuulahduksen lämpöisenä päivänä. Olon, että kohta voisi kaivaa villatakin esiin. Niin se vaan on, että syksyä tuntuu olevan jo hiukan ilmassa.  Mutta ei se mitään, syksy on toinen lempi vuodenajoistani :) 

Kesä siis oli ja melkein menikin. Lasten synttäreitä juhlittiin, sukuloitiin, mökkeiltiin <3 Kesällä käytiin myös laivalla isommalla poppoolla. Ja vaikka ocd häiritsikin jonkin verran, se ei suinkaan pilannut risteilyä! No okei, yksi vaatekerta/hlö meni käyttökieltoon... Mut ei sen enempää ;D

Ja arkikin palailee pikku hiljaa. Lasten hoitokuviot ovat alkaneet aikas mukavasti :) 

Mullakin oli työkuviot suunniteltuna jo ainakin ensi kevääseen, jossei pidemmällekin. Mutta tänään sain puhelinsoiton, jossa tarjottiin paikkaa yhteen aiemmin kovastikin haluamaani paikkaan nyt jo syksyksi (aiemmin oli ollut puhetta, että vasta loppukeväästä olisi mahdollisuus aloittaa siellä. Ja olin ajatellut, että on rauhassa aikaa miettiä, haluanko oikeastaan enää edes sinne, vai onko se kuitenkin juuri sitä, mitä edelleen tavoittelen). Nyt onkin sitten aikamoista pähkäilyä tiedossa jo tälle viikolle, ensi viikolla pitäisi ilmoittaa... Toisaalta en haluaisi jo sovittuja kivoja töitä ainakaan kokonaan perua, enkä näin lyhyellä varoitusajalla myöskään. Olispas kiva jos voisi saada molemmat yhtäaikaa :D

Mutta jälleen hyvä puoli tässä on se, että mut halutaan töihin, työkaveriksi. Että en oo vain ocd-tyyppi (miltä välillä tuntuu). Että hei, eihän se edes näy päälle! Että oon ihan tavallinen ihminen, joka on ehkä jopa jossain ihan ok :) 

Hyvää alkavaa syksyä!

Pieleen meni

Tauko on taas ollut suunnittelemattoman pitkä. Ei ole tullut  kirjoitusinspistä (ja illat on menny fudista katsoessa, tai ainakin sen ääressä torkkuessa...)  No mutta tänään oli taas niitä avautumistarvepäiviä. Valitettavasti.

Ollaan nyt oltu viikon verran lomalle, josta useampi päivä Koon vanhemmilla, jossa oli ihan mukavaa. Tänään mentiin mun vanhempieni mökille, jossa olivat aiemmin tietämättäni tehneet täyden siivouksen mun huoneeseen (tietäen ocd:sta). Siivoaminen olis ollut ihan kiva- ilman ocd:ta. Olisivat voineet edes varottaa. Lisäksi olisin voinut tehdä sen siivouksen ihan itsekin nyt kun melkein vuoden tauon jälkeen taas tänne mökille tultiin... No eniveis, ahdisti (mutta onneksi paljon vähemmän kuin pari vuotta sitten olisi). Soitin ja ahdistuksissani avauduin heille. Ja äidilleni kevyesti annoin myös palautetta edellisestä ryyppyputkestaan (josta pari viikkoa, eikä oltu siitä edes vielä paljon keskusteltu). Joo, täysin tarpeetonta oli avautua, mutta ärsytti. Vähän ajan päästä sain isältäni viestin, että äitini aikoo taas alkaa juoda, koska paha mieli. Sitten mä soittelen äidille ja yritän selittää asioita lisää, pyydän anteeksi, jne. Lopputulemana se, ettei lähde mihinkään ryyppämään vaan juo kotona. Ettei nyt ihan onnistunut juomisen estäminen. Lisäksi on taas syyllinen olo. Jos mä olisin pitänyt mölyni ja ahdistukseni (joka ei edes ollut kovin paha) mahassa, niin hän ei olisi aloittanut taas.

 Pisteenä iin päälle lasten, tai lähinnä Jiin, nukuttaminen oli tänään poikkeuksellisen hankalaa. Ja Koo hermostui mulle en-ihan-tiedä-mistä, ja haukkui mua. Ai että miten mahtava olo on nyt- not.

Päätin nyt muuten paljastaa kuka läheisitäni on alkoholisti. Arvasitteko? Koska mitä sitä peittelemään. Tuskinpa sitäpaitsi mua kukaan näiden tekstien perusteella ihan heti tunnistaa.

Mut jospa huomenna olis parempi päivä.

Ja kohta on jo kesäkuu

Hui miten pitkä tauko tullut ihan puolivahingossa. Ruuhkavuodet, sitä nää on, vaikka en niin erityisesti tykkääkään tuosta nimityksestä. Niin paljon kaikkea. Töitä, eri projekteja. Talon suunnittelua. Koiravahteina oloa. Ja lapset. Aa ja Jii voivat hyvin, on niin mahtavaa nähdä miten oppivat koko ajan uutta :) Ja välillä ihmettelen, miten ovat venähtäneet jo niin pitkiksikin. Vaatteet jää koko ajan pieniksi... Ei oo enää vauvoja meillä kyllä. Jii tosin tänään kertoi toivovansa kolmatta lasta meidän perheeseen, saisi kuulemma olla sisko :D

Ocd pyörii siinä mukana. Nyt kevään parin pahemman episodin jälkeen on ollut taas tasaisempaa. On kyllä rasittava riesa, mutta perustasaisen ocd:n kanssa kyllä pärjää. Se on nuo pahemmat "kontaminaatiot", jotka vievät voimat... Oon käynyt harvakseltaan terapiassa, ja viime käynnillä päädyimme lopettamaan terapian vähäksi aikaa/ aloittamaan pitkän tauon.  Tuntuu, että olen valmis siihen. Sovimme kyllä, että voin ottaa häneen suoraan yhteyttä tarvittaessa. Mutta siis, perusocd:n kanssa pärjään, ja pystyn itseäni jossain määrin altistamaan ja sietämäänkin pientä ocd-ahdistusta. Nuo vaikeat jutut taas on sellaisia, että jäämme odottamaan, josko aika auttaisi, (kuten aiemminkin muutaman vaikean jutun kohdalla on käynyt). Siis aika näyttää, miten käy.

Huhtikuu

Olipas hiukan mielikuvitukseton otsikko taas, mutta sillä mennään ;) Tulipas hiukan pitkä tauko, yli kuukausi jo edellisestä kirjoituksesta. Aika paljon on tapahtunut sen jälkeen. 

Pääsiäinen vietettiin suurimmaksi osin Koon vanhemmilla, missä Koon sisarukset perheineen kävi myös. Oli mukavaa, lisäksi pystyin olemaan suhteellisen ocd-rentoutuneena siellä :) 

Kävin myös kertaalleen terapiassa. Jotenkin oli ahdistavaa käydä läpi mun viime postauksessa kertomaa tilannetta, ja jotenkin tuntui, ettei siitä oikein ollut hyötyäkään tällä kertaa. Ehkä jopa päinvastoin. Lisäksi vaikutti välillä siltä, että terapeutti meinasi nukahtaa. Siis ihan oikeesti :D Keskusteltiin myös itsetuntokysymyksistä, sen asian suhteen sain kyllä hyvää näkökulmaa ja mietittävää.

Sitten me ostettiin tontti!!! Muutetaan sitten jossain vaiheessa muutaman kilometrin päähän pienemmällä paikkakunnalle, mutta edelleen aivan tässä isomman kaupungin kupeessa. Oon samaan aikaan innostunut ja hiukan stressaantunut. Valtavasti työtä ja normaalit mitä-nyt-talonrakentamiseen-liittyy stressit. Ja mitä parisuhde tykkää. Mutta myös sitten mietityttää, miten ocd tähän kaikkeen vaikuttaa. Mutta päätin, että se ei saa olla esteenä elämän isoille asioille. Ja nyt meillä sitten on se tontti :) Mä oon hiukan ehkä edellä, mutta suunnittelen jo värimaailmaa, millaisen pihan haluan jne. Ja tietysti mietitään meille toimivaa (ja budjettiin sopivaa) pohjaratkaisua. Arvatkaa vaan, oonko muuten kehittänyt tästä tekosyyn, miksi mun ei tarvis enää kotona tehdä sitä ocd-siivousasiaa ja vieraat kylään -altistusta. Kun me kuitenkin kohta muutetaan ja myydään meidän talo, niin kannattaako nyt enää nähdä sitä vaivaa.... Oon kuitenkin päättänyt, että uudessa kodissa eletään "normaalisti". Sovittiin esim. mun vanhempien kanssa, että he käyvät alusta asti säännöllisesti siellä, että vastaavaa tilannetta kun nyt meillä ei pääse kehittymään. Suorastaan tavallaan odotan, että voin kutsua lasten ja tietty omiakin kavereita kylään :) Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Mut nyt kohta unten maille, mukavaa viikkoa!

Voi ahdistus

Nyt on kyllä huonoa tuuria ollut ocd:n kanssa. Juuri kolmisen viikkoa sitten oli hankala ocd-tilanne, mistä kirjoitinkin. Niin eikös sitten iskenyt vielä vaikeampi :( 

Olin toissapäivänä ajamassa yhteen palaveriin, kun autosta sitten näin ahdistusta herättävän henkilön :( Valtaisa ahdistus. Kun sain auton parkkiin, tekstasin ja pyysin vanhempiani hakemaan lapset iltapäivällä hoidosta. Akku oli ihan finaalissa, joten vielä lisäjännitysmomentti siitä. Sitten äkkiä palaveriin, johon en kyllä pystynyt aivan täysillä keskittymään... Ilmeisesti kuitenkin riittävästi, koska sain ko. projektin hoitaakseni. Autoon takaisin ja onneksi akussa oli vielä juuri sen verran virtaa, että sain tekstaamalla peruttua illan puistotreffit ja kerrottua tilanteesta Koolle. Sitten seuraavaan paikkaan suunnittelupalaveriin... Joka meni olosuhteisiin nähden mukavasti. Siellä sattui olemaan myös laturi, jolla sain ladattua kännykkääkin.

Mutta sitten se pahimman mukaan rumba: Kotiin tuulikaapista vaihtovaatteet, suihkuun uimahalliin, vanhat vaatteet ja kengät roskiin, ja sitten vasta mun vanhemmille, jossa Koo jo oli nukuttamassa lapsia. Joten en "kontaminoinut" heitä. Illalla uudestaan kunnolla suihkuun. Sitten pystyi hiukan henkäistä. Ongelmana nyt että auto on "kontaminoitunut"... Onneksi aika auttaa hiukan tähän. Ehkä.

Tällä hetkellä tuntuu, etten haluaisi lähteä ovesta ulos ollenkaan. Kun en enää jaksa jos tulee taas tällainen vastaan. Tavallaan tulee mieleen, että ocd on pahentunut. Mutta ei kuitenkaan mielestäni pohjimmiltaan ole kyse siitä. Nyt vain olen sattunut näkemään nämä kovasti ahdistavat henkilöt, joita siis kovin harvoin onneksi näkee.

Mutta kodin rauhaa nyt tarvitsen. Onneksi huomenna on etäpäivä. Harkitsen tässä ensi viikonlopun kaveriperheen treffien siirtämistä, jotta saisin vähän "toipua" kotona ihan rauhassa. Heh, tai niin rauhassa kuin nyt kahden pienen ihmisen kanssa voi :D Hmmm, 

täytyy miettiä... Toisaalta en haluaisi antaa yhtään enempää periksi, mutta toisaalta, eihän sitä murtunutta jalkaakaan seinään potkita. Voi elämä mikä vertaus ;D

Ahdistus iski taas puun takaa

Ahdistustilanne iski tällä viikolla. Pahin ehkä melkein kahteen vuoteen. Noh, ehkä vuosi sitten oli yksi melko vaikea tapaus myös. Huokaus. Niin sitä kuitenkin kuvittelee, että ocd-tilanne on mennyt paljon paremmaksi, kunnes taas käy näin. Ja joo, onhan se mennytkin. Mutta kyllä sitä aika syville vesille vieläkin näyttää välillä joutuvan. 

Olin siis töissä, ja meille tuli vierailija. Normijuttu. Paitsi ettei ollutkaan. Tää henkilö laukaisi mussa ocd-ahdistuksen... Jouduin vielä olla hänen kanssaan samassa huoneessakin ja keskustella. Voi elämä. Olisin halunnut vaan poistua tilanteesta asap, suihkuun jne. Mutta kokosin itseni, vedin keskustelun loppuun (okei, ehkä hieman pintapuolisemmin ja nopeammin ku normisti). Mutta kuitenkin. Mutta vitsit, ahdisti. Kun henkilö lähti, kävin heti pesemässä kädet (vaikkei oltu koskettu) ja varoin koskemasta kaikkea mihin tämä hlö koski. Ja sitten töiden sivussa ocd-selvitysmoodi: Pyysin vanhempiani hakemaan lapset hoidosta ja Koota menemään heille illalla. Mietin omaa selvitymisstrategiaani. Ja kotiin lähtiessä se oli jo hahmottunut. Kävin kotiovella hakemassa vaihtovaatteet (tuulikaapissa oli). Seuraavaa nolottaa tunnustaa, mutta menin uimahallin suihkuun, ettei koti kontaminoituisi (näin siis myös silloin kaksi vuotta sitten). Työssä käyttämäni vaatteet roskiin, suihkuun ja uudet vaatteet päälle. Sitten odottelin, että lapset menisivät nukkumaan mun vanhemmilla. Sitten sinne suihkuun. Sen jälkeen vasta alkoi hiukan helpottaa. Seuraavana aamuna menin kuitenkin reippaasti töihin (vältellen kuitenkin koskemasta moneen kohtaan). Aika noloa :( 

Optimisti mussa kuitenkin muistuttaa, että viimeksi vastaavassa tilanteessa ahdisti paljon enemmän, olin kaksi päivää pois töistä ahdistuksen takia jne. Että vaikka pieleen menee, niin ainakin tokeneminen sujui nyt nopeammin.

Muuten aika norppiviikko olis ollut. Mitä nyt Aalla korvatulehdus ja antibioottikuuri.

Että näin. 

Tonttiasiaa

Tämä ei nyt mitenkään liippaa aihetta ocd, mutta pakko purkaa harmistumista. Ollaan hiljakseltaan katsottu isompaa asuntoa/ tonttia. Muutamaan ihan ok ollaan aiemminkin törmätty. Mutta nyt löydettiin kiva tontti, johon erityisesti mä tykästyin. Tehtiin tarjous, mutta joku teki kovemman tarjouksen niin lyhyellä harkinta-ajalla, ettei ehditty mukaan. Eikä Koo olisi ehkä meidän tarjousta enempää halunnut maksaakaan. Joten heipat vaan sille tontille sitten :( Harmittaa ihan älyttömästi, kun olis ollut just sellainen mistä olisin tykännyt, näin jo ihan itseni siellä. :( :( :( 

Eipä mulla muuta. 

Helmikuu

Noniin. Mun suunniteltu helmikuun siivousviikko nyt sitten siirtyi :( Ok, työsyistä siirsin sen maaliskuun alkuun. Sain nimittäin valmiiksi yhden työprojektin. Toisaalta olin kovasti tyytyväinen, mutta toisaalta oli haikeaa, kun oli niin mukavia työkavereita siinä. Noh, uusia haasteita nyt edessä, jonka takia oli siis järkevämpää siivousviikkoa siirtää. Toisaalta ihan hyvä syy, mutta toisaalta, noh, lykkäämistä mitä lykkäämistä... 

Muuten ei kummempaa. Töitä ja päivähoitoa meillä. Jii oli kuumeessa viime yönä, eli alkuyö meni katkonaisesti, ja tänään on väsyttänyt. Mua siis. En tajua miten noi lapset tokenee noin nopsaa. Jii oli tänään jo ihan ok :)

Ai joo. Loppu viikosta mulla oli vuoden eka terapiakäynti. Meni varmaan puoli tuntia, ennenku ocd mainittiin... Terapeutti pyysi mua aluksi päivittämään kuulumiset. Päivitin sitten. En vaan sitten ocd-tilannetta tullu maininneeksi :D Toisaalta olin tosi tyytyväinen tähän, koska sehän tarkoittaa, ettei se ollut mulla päällimmäisenä mielessä :) 

Mut ny nukkuun, öitä!

Siivoussuunnitelmia taas

Moikka taas! Yleensä kirjoittelen blogiin illalla, nyt poikkeus siihen :) Oon flunssassa ja kotona. On se vaan epämukavaa soittaa aamulla töihin, ja ilmoittaa, ettei pääsekään. Kun sitten muille (ja erityisesti mun tosi mukavalle esimiehelle) tulee osittain mun hommia tehtäväksi. Ja toisaalta omia hommia jää odottamaan töihin paluuta, jolloin töitä on sitten paaaaljon. Riippuu tietty hieman poissaolopäivästä. Mutta ei se auta, ei tässä olossa työntekoon jaksaisi keskittyä ja tartuttaisi vain muut. Harmi ettei oikein voi etätöitäkään tehdä.

Ollaan oltu koko perhe harvinaisen paljon kipeänä viime lokakuusta lähtien. Normaalia pidempään kestänyttä flunssaa, mahatautia lapsilla ennen joulua ja Jiillä uudestaan vielä uudenvuodenaattonakin :( Ja just kun kaikki oli melkein terveitä, niin sitten mä taas kipeänä. Huoh. No, onneksi ei kuitenkaan mitään sen vakavampaa :)

Mun piti jo aiemmin kirjoitella alkoholiasian jälkimainingeista. Mutta nyt sitten siis. Henkilö X siis lopetti juomisensa (meni katkolle). Kotiutui sieltä. Odotin normaalia anteeksisoittopuhelua, jota ei kuulunut. Yhden tekstiviestin laittoi, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. No vihdoin sitten noin viikkoa myöhemmin soitti. Yleensä olisin ollut vihainen, mutta päätin kokeilla terapeutin kanssa sopimaani tapaa. Henkilö X ymmärtääkseni oli nyt ajatellut jotain sen tapaista, ettei hänen tavallaan olisi tarvinnut nyt pyytää anteeksi sairauttaan (alkoholismi) sen takia, että ei nyt vaikuttanut elämääni tällä kierroksella (en tavannut häntä koko aikana). Puhuneet/ tekstiviestejä olimme lähettäneet kuitenkin; kerroin hänelle muutamia asioita, mitkä olivat loukanneet minua, paljon. Sain sanottua ne mielestäni syyttelemättä, niinkuin asia oli. Kerrottua, kuinka paha mieli minulle niistä tuli. Kyyneleet kyllä valuivat samalla. Hän sanoi, ettei muistanut näitä ollenkaan. Ja ettei voi ymmärtää, miten on näin voinut sanoa. Ja pyysi kovasti anteeksi, uskon että vilpittömästi. Ja niinkuin aina, tietysti annoin anteeksi. Mutta eihän näitä silti unohda. 
Kuitenkin, mun itseni tuli parempi olo kun sain sanottua miltä musta oikeasti tuntui. Ja ettei se ole vain se juominen vaan se toiminta sen aikana. Olen ehkä olettanut, että henkilö X muistaa paremmin tekemisensä ja sanomisensa. Mutta siis ilmeisesti ei. Siksikin oli hyvä, että näitä asioita nyt nostin esille.
Kuten jo aiemminkin sanoin, en enää ajattele, että juominen joskus loppuisi. Mutta jospa juomisen aikainen käyttäytyminen muuttuisi. Se olisi jo paljon se.

Asiasta toiseen. Niinku oon kertonut, meillähän ei käy ketään, koska ocd. Muutakun mun vanhemmat, pikkusen eka ja sitten vähän enemmän, mun altistussuunnitelman mukaan. Viime keväänä aluksi se etenikin tosi hyvin. Mutta sitten tuli lomat ja sitä ja tätä, ja mä oon yrittänyt asiaa lykätä myöskin. Mun tavoitteena oli, että jouluun mennessä meillä olisi voinut olla vapaasti. Ehkä jopa kutsua vieraita. Kevään etenemisen seurauksena kotona alkoi olla jonkin verran yksinkertaisempaa, ja ehkä sitten sen takia ei ollut enää niin kova paine onnistua kokonaan tavoitteessa.

Nyt on kuitenkin niin, että lapsilla on kavereita, joita haluaisin voida kutsua kylään (siis tietty itsellänikin, mutta noiden lasten elämää ocd ei saa sotkea yhtään enempää kuin se jo sotkee). Joten pidän nyt helmikuussa viikon siivousvapaan. Siivoan. Järjestelen. Sitten kun meillä on noita "ei saa koskea" -alueita, niin teen niille jotain. Joko heitän roskiin niitä tavaroita tai keksin muuta, mutta jotain on tehtävä. Ei se helppoa tule olemaan. Eihän se siivous itsessään mikään kovin hirveä urakka olisi, mutta se taistelu ocd:n kanssa. Että voi ei, nyt koskin tohon, ja jos kosken seuraavaan kohtaan, se kontaminoituu. Vaatii kovaa keskittymistä siivota tuolla tavalla. Ja siivoushanskoja. Jne jne. Voikun voisin siivota vaan normaalisti, ja laittaa tavarat paikalleen normaalisti! Tyyliin, tuohon kaappiin tuo paita. Eikä eka kelausta, että onko se "ocd-puhdas", ettei kontaminoi koko kaappia. Miettiä, onko se niin kontaminoimaton, että sen voi pestä pesukoneessa. Vai pitääkö pestä käsin. Vai onko suoraa roskiskamaa. Ja siis tämän tyyppinen ajatteluketju oikeasti osalle putipuhtaistakin vaatteista/ tavaroista. Että helpompaa olisi vaan laittaa kaikki mietityttävä roskiin. Mutta kun sitten mun mielestä mulla ei ole oikeutta laittaa muita kuin omia/ itse ostamiani tavaroita roskiin.  Ja jos laitan muuta, siitä tulee huono omatunto sitten. Niin siinäpä sitten pohdin, että mitä vaatteelle/ tavaralle tehdä. Arvatkaa paljonko tällaiseen menee aikaa... Tuo viikko ei valitettavasti taida olla yhtään liiottelua. Että siksi sitä lykkää ja lykkää. Kunnes nurkissa on nyssyköitä, joissa on esim. vaatteita, jotka ovat vähän kontaminoituneet... Ja vaatekasoja, joita voi käyttää, mutta ei laittaa pesukoneeseen, vaan pestävä käsin. Huh huh.

Mutta yritän ajatella, että ocd-tilanteeni on kuitenkin nyt parempi kuin muutamaan vuoteen. Että kyllä se nyt onnistuu ainakin paljon todennäköisemmin kuin olisi pari vuotta sitten.
Olen vähän leikitellyt ajatuksella, että jos kysyisin terapeutiltani, voisiko hän tulla käymään meillä hieman auttamassa minua. Ei siis siivoamisessa kuitenkaan :D Mutta ehkä lopuksi auttamaan muutaman hankalamman paikan kanssa. Tai sitten vaan itselle motivaattoriksi, että pakko saada paikat kuntoon ennen kuin hän tulee. Mutta en tiedä voiko sellaista kysyä.  

Oho, tulipas pitkä teksti. Jaksoikohan kukaan lukea edes loppuun :D

Uusi vuosi

Pahoittelut pitkäksi venähtäneestä tauosta. Joulu ja uusi vuosikin vilahtivat ohi. Kivaa oli, sukuloitiin ja aika perinteisesti noin muutenkin :) Itse asiassa ollaan vielä hiukan reissussa, tosin töihin paluu häämöttää ylihuomenna. Nopeasti siihen lomaankin vaan tottuu, toisaalta ihan kiva taas pikku hiljaa palailla arkeen.
Kirjotan tätä nyt  kännykällä, ja tää on rasittavan hidasta ja kömpelöä. Joten tämä postaus nyt saa jäädä tyngäksi. Tarkoituksena oli kirjoittaa jatkoa mm. viime kerran alkoholiasiaan. Mutta siis palailen asiaan ku oon taas tietokoneella tai ipadillä. 
Oikein hyvää vuotta 2016!