Iloinen

Oon niin iloinen, juhlat sujuivat hyvin ja oli tosi hauskaa!

Ihan alku ei vaikuttanut lupaavalta, kotoa lähtiessämme Koo nimittäin meinasi ottaa mukaansa erään paidan, jota ei mun OCD:n mielestä oikein voi käyttää (ja koski siis tietysti siihen). No, ahdistus iski tietty, mutta Koo lopulta tarpeeksi taivuteltuani suostui hiukan huuhtomaan käsiä ym., niin mun olo sitten helpotti. Vaikka tiedänhän mä, ettei näihin mun juttuihin pitäisi tulla mukaan, enkä saisi pyytääkään. Koo ymmärrettävästi hermostui mulle.
Ja lisäksi toki sekä meno- että paluumatkalla oli muutamia hiukan ahdistavia juttuja.

Mutta itse juhlissa sen sijaan ei olisi olosuhteisiin nähden voinut paljon paremmin mennä :) Vanhoja tuttuja, uusia tuttavuuksia. Iloisia lapsia. Mielettömän hyvää ruokaa, saunomista. Ihana, lämmin ilma. Kuohuviiniä ja siideriä. Koon kanssakin sujui leppoisasti.
Ja niin kauniit maalaismaisemat, yöllä iso kuu taivaalla.

Hetkittäin juttelun lomassa pystyin unohtamaan OCD:nkin, ja mikä parasta, välillä pystyin vaan olemaan välittämättä siitä. Hyvä minä! (pakko kannustaa itseään, muiden on aika vaikea nähdä näitä pieniä voittoja...) Toisaalta tätä OCD:täkin on vaikea muiden huomata, näin hankalana ku mullakin tämä on. Olen melko varma, että tuolla juhlissa mua pidettiin ihan "taviksena". Vaikka toisaalta, niinhän mä pohjimmiltani olenkin.

Hih, yöllä tapahtui pikku kommellus. Jii nimittäin heräsi matkasängyssä, ja olin nostamassa häntä viereeni, kun kuului pamahdus, ja sänkyni pohja petti :D Siinä mä makasin Jii päälläni ihan jumissa. Koo sitten pelasti meidät ottamalla Jiin itselleen ja mä sitten jotenkin sain kömmittyä sieltä ylös. Loppuyön vietin sit turvallisesti patjalla lattialla. Onneksi sänky saatiin korjattua aamulla, oli pohja vähän huonoa tekoa :D

Ai niin, pitääpä mainita lopuksi vielä yksi ihan konkreettinen voitto OCD:stä. Nimittäin meidän vedenkulutus oli vähentynyt kolmanneksella viimeisen puolen vuoden aikana!!! Oon saanut lyhennettyä iltasuihkuani ja muutakin lotraamista aika paljon, nyt siis aivan todistettavasti, jippii :)

Juhannus

Se olis sitten juhannusaatto huomenna. Nuorempana sitä tuli juhlittua erinäisissä mökkibileissä, festareilla ym. hauskaa :)  Nyt viime vuodet onkin sitten ollut hiljaiseloa, usein ollaan mökkeilty mun vanhempien kanssa ihan vaan rentoutuen.

 Mutta huomenna päästään taas juhlatunnelmiin, kun tuttavaperhe järkkää juhannusjuhlat! Onpas kivaa että joku jaksaa (ja pystyy, mähän en tosiaan meille ketään saa kutsuttua pihaa pidemmälle, kiitokset jälleen rakkaalle OCD:lle…) No joka tapauksessa, lapsia sinne on tulossa paljon, joten heidän ehdoilla mennään. Mutta koska yöpyä on tarkoitus, niin eiköhän loppuillasta mekin päästä ihan aikuisten kesken saunomaan ja grillailemaan. Tilasinpa mieheltä kaupasta muutaman siiderinkin :) Tosin lasten kanssa meillä on periaate, ettei kumpikaan humallu heidän lasnäollessaan, ja sitten kun ovat nukkumassa, toinen voi ottaa vähän enemmän. Mun mielestä hyvä periaate ja toimii. Itselläni on ”hiukan” huonoja kokemuksia alkoholismia melkoisen läheltä seuranneena, joten tiedän aika tarkkaan mikä on ok lapselle ja mikä ei. Ehkäpä kirjoittelen ko. aiheesta vielä jossain vaiheessa. 

Mutta siis, huomenna pitäisi olla kiva päivä tiedossa. Yritän parhaani mukaan rentoutua ja unohtaa OCD-hommat niin paljon kuin mulle on mahdollista; onnistuminen riippuu sitten monista asioista. Pitäkää peukut pystyssä ;)

Iloista ja lämmintä juhannusta kaikille!

Ulkoilua

Tänään oltiin lasten kanssa ulkoilemassa koko päivä. Leikittiin, syötiin, juotiin, hassuteltiin :) Sadekuurotkaan eivät paljon haitanneet menoa, terassin suojassa oli hyvä olla. 

Ainoa mikä vähän harmittaa on se, kun naapurin pojat käyvät meidän takapihalla x kertaa päivässä. Oikein kivoja ja fiksuja poikia, mutta sen verran meidän lapsia vanhempia, että nämä pojat leikkivät enemmänkin keskenään tai kertovat sitten mulle juttujaan. Ihan mukavaa jos käyvät aina joskus, mutta ei oikein voi rentoutua kunnolla, kun voivat pölähtää sinne milloin vaan… mieskin alkaa olla vähän kyllästynyt. Lisäksi tää OCD lisää mun stressiä– missä pojat ovat käyneet ja mihin ovat koskeneet ennen meidän pihalle tuloa ja leluihin koskemista. Hölmöä, tiedetään. Mutta varsinkin Aa kyllä tykkää kun ne käy, että siksi kai täytyy vaan yrittää tottua. Alkukesästä juttelin kyllä poikien äidin kanssa että on ok, jos lapset vierailevat toistensa pihoilla, mutta en mä nyt ihan tätä tarkoittanut. Lisäksi Aa ja Jii eivät vielä ilman aikuisen valvovaa silmää pihalla voi oikein olla, että tää homma toimii tällä hetkellä lähinnä toiseen suuntaan vaan. Sanotaan kyllä näille pojille, että tuutteko ruuan jälkeen jos ollaan pihalla syömässä. Mutta muuten en oikein tiedä miten kohteliaasti sanoa, että kiva jos käytte, mut vaikka kerran päivässä riittäisi… Ideoita tai kokemuksia?

Nyt Aa ja Jii ovat nukkumassa, nukahtavat tällä hetkellä ihanan helposti ja aikaisin. Siispä hetki omaa aikaa. Taidanpa käydä pienellä iltakävelyllä ja vielä saunassakin jos jaksan. Toivottavasti en näe kävelyllä mitään, joka aiheuttaisi (täysin turhaa) ahdistusta.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Aloitus

Tervehdys!

Hmm… mistähän sitä aloittaisi. 

Olen vuosia lueskellut erilaisia blogeja, lähinnä lapsiin tai odotusaikaan liittyviä. Olen kuitenkin kaivannut blogia, jossa kerrottaisiin kokemuksia OCD:sta, mutta myös muusta elämästä. Muutamaa mukavaa OCD-blogia olenkin lukenut, mutta valitettavan vähän netistä ainakaan suomen kielellä sellaisia löytyy. En ole missään vaiheessa kuitenkaan tuntenut innostusta itse kirjoittaa blogia. Nyt kuitenkin tuntui hyvältä ajatukselta pistää blogi pystyyn. Osittain omia ajatuksiani purkaakseni, muistojen tueksi, osin vertaistukea antaakseni ja toivottavasti myös sitä hieman saadakseni.  

Vähän taustoistani sitten.  Perheeseeni kuuluvat mieheni Koo sekä alle kouluikäiset lapsemme Aa ja Jii, maailman ihanimmat lapset. Vanhempani ja veljeni perheineen ovat minulle myös tosi tärkeitä. Muutamia oikein ihania ystäviäkin minulla on ja aika paljon hyvänpäiväntuttuja.  Mutta etenkin lasten myötä ihan se lähipiiri on alkanut kuitenkin viedä yhä isomman osan ajastani, ja muut riennot vähentyneet. Asumme keskisuuressa kaupungissa. Olen opiskellut melko pitkään, ammattini on mielenkiintoinen ja haastava – sekä normaalisti että OCD-mielessä… Minulla on siis periaatteessa kaikki tosi hyvin, mutta miten se OCD voikin sotkeutua melkein kaikkeen :( 

Siitä OCD-peikosta sitten. Lapsesta asti minulla on ollut OCD-taipumusta, vaikka en silloin pienenä sitä toki osannut nimetä.  Muistan tunteneeni ymmärrystä, kun huomasimme  noin 4. luokalla luokkakaverimme koskevan aina portaissa tiettyyn kohtaan epänormaalisti. Ehkäpä tunsin jonkinlaista helpotustakin siitä, etten ollutkaan yksin ongelmineni, vaikken sitä ääneen ikinä hänelle sanonutkaan. Harmi etten sanonut.  Aina välillä vieläkin mietin mitä hänelle kuuluu. No joka tapauksessa, silloin ajatukseni olivat muistaakseni  sen tyylisiä, että jos en tee jotain, tapahtuu jotain. No, lapsillehan tämä on kai tiettyyn pisteeseen asti normaaliakin käytöstä, mutta kyllä minulla meni silloin jo vähän yli. Piti laittaa pulpetti tietyllä tavalla, laittaa tietty määrä pisteitä lauseen loppuun, en oikein enää edes muista. Mutta en usko että kukaan huomasi, taisin olla nimittäin jo silloin aika hyvä peittelemään. 

Teini-iän tietämillä OCD muuttui kontaminaatio-tyyppiseksi, aika lievänä tosin. Taisi jossain vaiheessa olla aika, etten halunnut esimerkiksi koiran koskevan. Tästä pääsin eroon, en kyllä muista miten.  Parikymppisenä pukkasi tarkistuspakkoa, aloin tarkistella hellaa ja ovea liikaa. Tämän sain kuitenkin hallintaan aika helposti lähinnä siten, että sanoin joko ääneen tai mielessäni ääneen vaikka hellan kanssa, että se on pois päältä, ja keskityin pois lähtiessä etten enää koske siihen. 

Luulisin, että tämä nykyinen kontaminaatio-OCD:ni alkoi, kun lukion loppupuolella näin unen, joka aiheutti ahdistusta. Tämä kontaminaatio-OCD on sittemmin laajentunut paljon, ja alkuperäinen ahdistuksenaiheeni helpottanut selvästi.  Jotenkin tämän kontaminaation ”lähteiden” kertominen on niin noloa ja henkilökohtaista, etten ainakaan vielä halua sitä täällä jakaa. Likaa, bakteereita, sairauksia tms. en pelkää tavanomaista kaduntallaajaa enempää, mutta tämä kontaminaationlähteeni toimii kuitenkin ihan samalla mekanismilla. Jos joku koskee johonkin, joka koskee johonkin, joka koskee johonkin, se ”saastuu”, vaikka siis todellisuudessa olisikin ihan puhdas. Kontaminaatio laimenee pikku hiljaa näin asteittain. Mitä pahempi kontaminaatio, sitä enemmän toimenpiteitä OCD vaatii. Noh, kyllähän te tiedätte, ainakin kollegat ;) Toimenpiteeni riippuvat kontaminaation asteesta eli ahdistukseni voimakkuudesta ; käsien kevyestä huuhtelusta pitkään suihkuun, jossa voi helposti kulua pullo sampoota, vaatteiden käytön rajoittamisesta niiden roskiin viemiseen. Välttelen myös tiettyjä tilanteita ja paikkoja. Mieli tekisi usein joskus vain linnoittautua kotiin, mitä en kylläkään anna itseni tehdä.  Toisaalta kotonakin on paljon hankalia paikkoja ja tavaroita. Joskus voi olla helpompi olla muualla. Oma piha on näin kesällä hyvä paikka oleskella.

Kokonaisuudessaan OCD on pikku hiljaa hiipien vaikeutunut siten, että tällä hetkellä se sotkeutuu melkein kaikkeen. Kertakäyttöhanskoja ja  pakastepusseja kuluu ”suojana”. En halua enää nykyään edes kutsua  ketään kylään. Tai haluan kyllä, mutten oikein voi. On muuten aika hankalaa keksiä tekosyitä pidemmän päälle– tästä ongelmastani kun tietävät vain mieheni, vanhempani ja terapeuttini. 

Eihän tätä päällepäin kukaan kodin ulkopuolella juurikaan huomaa, ellei osaa erityisesti epäillä. Mutta ehkäpä tulen OCD-kaapistani pian ulos. Tai ehkä toivun tästä. Toivunkin. Ehkä varmasti toivun. Ainakin yritän. Viime kesänä nimittäin keräsin rohkeuteni, ja viimein sain mentyä juttelemaan psykiatrille, vaikka tiesin kyllä jo etukäteen nimen vaivalleni. En ymmärrä miksen mennyt aiemmin. Vaikka terapiakäynnit ovat välillä hieman raskaita, joskus ahdistaviakin, yleensä lähden sieltä kevyemmällä mielellä. Yleisesti ottaen oloni on nyt ehkä hiukan paranemaan päin, jotkin pikku kontaminaatiojutut eivät ahdista kuten aiemmin.  SSRI-lääkkeen kokeilemisen aloitin nyt tänä keväänä. Pitkä matka on kuitenkin vielä toipumiseen.

 

Tulipas pitkä kirjoitus. Kovasti ilahtuisin ihan pienistäkin kommenteista, sähköpostiakin saa laittaa :)