Hiljaiseloa

Moikka, tulin vaan kirjoittamaan muutaman rivin, hiukan hiljaiseloa oon vietellyt. Toisaalta no news is good news, vai miten se sanonta nyt menikään :) Eli tänne ei sen kummempia. 

Viikonloppuna oltiin mun vanhempien luona, olipas rentouttavaa ja lapset nautti kovasti isovanhempien seurasta. Ja mun mielestä hauskaa on, että Koo on aina valmis menemään sinne, ilmeisen hyvät välit appivanhempiin siis :) Muuten päivät on rullaileet omaa tahtiaan, kohta se kesä taas tulee :) Kovat pakkaset niiiin ei oo mun juttu.

Ocd kyllä yritti nyt viikonloppuna taas iskeä vähän olemattomasta asiasta. Olin ostanut lapsille uuden lelun, ja huomasin (ennen sen antamista onneksi) siinä yhden vähän "epäilyttävän" jutun, enkä sitten voinutkaan sitä antaa heille. Hiukan taas ärsytti, varsinkin kun se ei ollut oikeasti mitään epäilyttävää... Huomaan, että silloin ku ocd ei ole aiheuttanut hetkeen mitään vaikeampaa kontaminaatiotilannetta, niin sitten se yrittää kehittää ongelmia ja ahdistusta pienemmistäkin jutuista, jotka vois ohittaa olankohautuksella. Siinä taas näkee tän järjettömyyden- samanasteinen kontaminaatiojuttu voi toisena päivänä olla kovastikin ahdistava, ja toisena vain hiukan. Ota sitten tästä selvää. 

Sitä sun tätä taas

Täällä taas :) Kyllä se aika menee vaan nopsaan. Hiukan kiireistä ollut taas, mutta hyvä niin. Eipähän jää ylimääräistä aikaa kehitellä ocd-juttuja ;) 

Eilen kävin taas pitkästä aikaa terapiassa. Taisi olla pari kuukautta edellisestä, olin joutunut perumaan muutaman ajan, ja sitten oli joululomat. Jonkun verran ahdisti mennä lääkäriasemalle taas, siitä miksi, olikin jo vähän juttua täällä: Vieläkö kerran. No joo, siitä tapahtumasta alkaa olla jo aikaa, eli kontaminaatio hieman helpottaa, mutta eihän se koskaan kokonaan mene pois. Silloin tapahtumakerran jälkeen mietin jo, että mihin toiseen toimipisteeseen voisin mennä samalle lääkärille. Mutta sitten päätin, että ei, mä meen tonne vaikka olis vaikeaa. Ja onhan siellä käynti nyt sitten hankalaa, ja enhän mä juuri mihinkään siellä koske. Sisälle ulko-ovesta livahdan jonkun toisen perässä koskematta kahvaan... Ja pois pääsen työntämällä oven auki jalalla... Sarjassa nolot tunnustukset.

Terapiakäynti itsessään oli ihan hyvä. Tehtiin tokaa kertaa rentoutusharjoitus, ja täytyy myöntää, että ehkä siitä saattaa olla jonkin verran hyötyä ahdistuksen hallinnassa. En yleensä perusta kauheasti mistään hömppäjutuista. Mutta vissiin noista hengitysharjoituksista tms. saattaa olla ihan tutkitustikin jotain apua, täytyy varmaan lukea tarkemmin. Että ehkä vois sit kotonakin kokeilla jotain yksinkertaista hengitysharjoitusta. Onko teillä kokemusta noista?
Muuten juteltiin vähän siitä miten nyt menee. Huomasin taas pikku optimistin itsessäni kertovan mitkä asiat menevät paremmin. Koska moni pikku asia on paremmin. Mutta siis perusongelma on ja pysyy, ja kaikki on vaikeaa edelleen. Joo, kyllähän se arki on helpompaa, kun iltasuihku on nykyään taas suht normaalin pituinen ja pystyn koskemaan useimpiin valokatkasijoihin, kahvoihin jne. kotona ilman apuvälineitä... Mutta siitä on vielä pitkä matka normaaliin. Mutta mun on helpompi olla, kun tarraudun näihin pieniin edistysaskeliin. 

Muutenkin vuosi on siis lähtenyt kivasti käyntiin. Jii oli vähän kipeänä alkuviikosta, mutta muuten normikuviot. Aa tässä joku päivä valitti, ettei haluaisi mennä hoitoon. Ihmettelin sitä, kun on tuntunut, että lapset viihtyvät siellä tosi hyvin. Kysyin sitten, että eikö sinne ole kiva mennä. On kuulemma, mutta on vielä kivampaa olla kotona. Äidin kulta <3

Täytyy vielä vähän kommentoida, Venla-gaala näyttää tulevan telkasta. Vain elämää- ohjelma sai vissiin jonkun Venlan. En hirveän paljon sitä sarjaa seurannut, mutta vaikutti ihan ok:lta se mitä siitä näin. Tosin mua vähän huvitti se, kun ne laulajat oli niin kovasti liikuttuneita ja vähän väliä tippa silmässä. Hassua ajatella, että jostain muusta ammattiryhmästä olis vastaava ohjelma. Ajatelkaas kun siellä pöydän ääressä olis joukko jonkin muun alan ammattilaisia. Sitten kehuisivat toisiaan tippa silmässä liikuttuneina kuinka upeasti osaavat tehdä työnsä :D En tiedä, musta se oli vähän jotenkin liioiteltua ja ajoittain hiukan huvittavaakin  :D

P.S. Pienenä loppukommenttina, päätin jo viime postausta kirjoittaessani alkaa kirjoittaa ocd:n pienillä kirjaimilla. Se ei ansaitse isoja kirjaimia, vaikka kuinka oikeaoppista olisikin

kirjoittaa se niin :D

Stressiä pukkaa

Oon jotenkin hiukan stressaantunut tällä hetkellä. Mulla on miljoona työprojektia tehtävänä, osa on roikkunut jo pitkään tekemättömänä, kun kiireellisemmät hommat on menneet edelle. Ja uusia vaan pukkaa. 

Ja kotona, voi elämä, täällä sitä tekemistä vasta onkin rästissä. Kun ocd:n takia siivoaminenkin on sellainen pitkä, aikaavievä ja työläs projekti, sitä tulee vaan lykättyä eteenpäin. Jossain vaiheessa sitten on pakko, mutta ajankohta täytyy olla sellainen, että lapset ovat poissa kotoa tai nukkumassa. (Ja pitää olla suojahanskat ym. kun siivoan joitain paikkoja. Ja sitten on vielä ne jotkut kohdat, joihin en vaan koske). Koo kyllä mielellään siivoaisi, mutta ei se oikein tahdo onnistua, kun mulla on niin paljon niitä ocd:stä johtuvia ohjeita.

Sitten on tää ocd:sta eroon -projekti. Tuntuu, että tuotan niin monille pettymyksen, kun en vieläkään ole päässyt siitä eroon. Kaikille, jotka tästä tietää. Koolle tietenkin. Vanhemmilleni. Ja lääkärillenikin. Tuntuu vaan, että on niin paljon kaikkea, ettei mulla riitä oikein energia sen kanssa painimiseen. Mutta onko se vaan tekosyy, kai pitäisi vaan jaksaa.

Lisäksi oon kehittänyt stressin siitäkin, etten ole kovin hyvä kaverikaan, kun en oikein ehdi/jaksa nähdä. Pitäisi jaksaa, kyllähän siitä saa paljon energiaa.

Lasten suhteenkin mulla on vähän huono omatunto. Hoitopäivät saisivat olla lyhyempiä, ja mun pitäisi ulkoilla enemmän heidän kanssaan talvisinkin. En vaan jaksa sitä pukeutumisruljanssia ja kylmässä ulkona oloa, joten talviviikonloppuisin, jossei ole muuta menoa, saatetaan olla vain kotosalla. Siitä Koo jaksaa mulle kuittailla. Tosin kesällä oltiin sitten kuulemma liikaakin pihalla... 

Aika paljon kaikkea siis. Jotenkin on niin kovin riittämätön olo. Haluaisin olla tehokas ja aikaansaava. Jollain tavalla ymmärrän, että taidan vaatia itseltäni hiukan liikaa. Mutta miten muut sen sitten tekee, ja saa sen näyttämään vielä helpolta?

Mistä ihmeestä sitä saisi vuorokauteen lisää tunteja? Heh, aluksi kirjoitin vahingossa että mistä ihmeestä sitä saisi vuorokauteen lisää hommia :D 

Tällaista tällä kertaa, Keltainen Bansku kiittää, kuittaa, ja alkaa nukkua :)

Vanhaa ja uutta

Uusi vuosi, uudet kujeet, vai miten se sanonta nyt menikään :) Vuoden vaihteessa sitä tulee kelattua mennyttä ja tulevaa vuotta, eli ajattelin kirjoittaa ajatuksia viime vuodesta ja toiveista ensi vuodelle.

Viime vuonna palasin työelämään hoitovapaalta. Toisaalta oli haikeaa, lasten kanssa kotona vietetty aika on arvokasta, niin lapsille kuin itsellekin. Toisaalta kuitenkin olin innoissani päästessäni takaisin aikuisten maailmaan. Ja olen ollut hyvillä mielin ratkaisusta. Lapsille löytyi kuin löytyikin paikka ihanalla perhepäivähoitajalla, joten kodinomaisuus säilyy. Ja mun OCD-päänupille tekee hyvää se, etten ehdi niin paljon miettiä kaiken maailman kontaminaatioita, ja on pakko jossain määrin altistaa itsensä yllättävillekin ahdistaville asioille. Niin, onhan se normaalistikin välillä raskasta yhdistää työt ja pikkulapsiaika, mutta on se myös ollut ihan parhautta.

OCD jylläsi viime vuonna aika tasaiseen tahtiin, ehkä kaiken kaikkiaan pikkuriikkisen parempaan suuntaan. Kuitenkin ainoa olennainen parannus oli se, että vedellälotrausta sain vähennettyä niin, että vedenkulutuksemme puoliintui vuoden takaiseen, ja on nyt aika normaalilla tasolla! :)
 Eikä aikaakaan tuhlaudu enää liikaa (paitsi jos nyt sitten sattuu joku "tilanne").

Ensi vuodesta sitten. OCD:tä lukuunottamatta toivoisin kaiken säilyvän suunnilleen ennallaan. Lähimmillä ihmisilläni ei ole vakavia sairauksia, on työtä ja ehjiä perheitä. Voikun näin olisi aina.
OCD:n suhteen, noh, jos realistisia ollaan, niin tuskinpa siitä eroon pääsen. Mutta mä oonkin optimisti, joten jotenkin se nyt vaan on nujerrettava, vaikka kuinka hitaasti pala palalta. Ja mielikuvissani oonkin päässyt jo siihen pisteeseen, että voin kuvitella koskevani kotona kaikkiin vaikeisiinkin tavaroihin, eikä se ahdista ajatuksen tasolla enää kuin paljon ;D Ei vaan, ahdistaa hiukan vähemmän kuin ennen.

Työkuvioihin on luultavasti tulossa uusia kiinnostavia kuvioita. Ja viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, olisi vielä mietittävä onko meidän perhe nyt valmis, vai vieläkö joku puuttuu... En yhtään tiedä. Mutta en päätöstä hirmuisesti haluaisi lykätä, ikä ei tässä ainakaan vähene. Ennen kaksi lasta oli mun toivemäärä, nyt sitten välillä mieleen tulee että olishan se ihana kokea kaikki vielä kerran.

Tällaista nyt tuli mieleen. Onnellista uutta vuotta, näytetään sille ocd:lle ovea ja tsempataan toisiamme!