Lääkärissä käyty. Oli aika pikainen käynti, vain nopea tilannekatsaus. Mutta hyvä että menin. Löydettiin kuitenkin terapialle syksyksi ajankohta, joka sopi molempien aikatauluun :) Hiukan säätöä vaatii töissä, mutta järjestynee. Supertyytyväinen olen siitä, ettei tarvitse ruveta etsimään ketään toista ja aloittaa tavallaan alusta :)
Hmm, mutta myönnettäköön, että ihan pikkupikkuriikkisen mua kyllä harmittaakin... Koska olin jo hiukan asennoitunut niin, ettei tarvitsisikaan käydä ;) Koska onhan se raskastakin :(
Mut hei, sain edistymispalautetta asiasta, jota en ollut itse juurikaan noteerannut. Uusi vastaanottopaikka nimittäin. Ocd-mielessä sijainti on hieman nihkeä, mutta ajattelin, että pystyn kuitenkin menemään. Terapeutti oli ehkä jopa hivenen yllättynyt tästä, koska joskus aiemmin en olisi, jollei ihan pakko olisi ollut.
Jotenkin sitä itse alkaa unohtaa aiempia ongelmia, joista alkaa päästä yli, ja jotenkin muistaa väärin, etteivät ne niin vaikeita silloin aiemminkaan olisi olleet. Vaikka olivat ne. Jos nyt tästä höpinästä kukaan mitään ymmärtää :D
Eipä mulla muuta. Kauniita unia! :)
maanantai 22. kesäkuuta 2015
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
Ajatusten yhteenvetämistä
Mulla on huomenna todella pitkästä aikaa aika terapiaan. Edellinen kerta oli, no, joskus alkuvuodesta. Kai tammikuussa. Terapeuttini oli tavallaan poissa kuvioista vähän aikaa.
Toisaalta tää tauko on ollut ihan liian pitkä. Toisaalta luulisin, että tauko on tehnyt todella hyvää, ja ihan hyvin olen pärjännyt "yksinäänkin". Heh, jos hyvänä pidetään tasoa, että pitää silmänsä kiinni autossa varmuudeksi silloin kun ei itse aja, ettei sattumalta näe jotain ocd-ahdistavaa... ;) Mutta kummiskin.
En tiedä kuitenkaan miten tästä eteenpäin jatketaan, koska aikataulumme eivät näillä näkymin taida syksyllä stemmata :( Enkä haluaisi tai edes jaksaisi alkaa käydä kaikkea läpi uuden ihmisen kanssa. Toisaalta, ehkä siinä saisi uutta näkökulmaa.
Riittäisikö mulle vaan tieto, että lääkärini on olemassa, ja voin tarvittaessa ottaa yhteyttä. Tai tavata pari kertaa vuodessa, että olisi "turvallisempi" olo. Sitä varten mun huominenkin aika tavallaan varattiin... Eihän se silloin mitään kunnon psykoterapiaa tietty ole, mutta riittäisikö kummiskin tässä tilanteessa. Ja jatkaisi sitten taas mahdollisesti joskus sopivampana ajankohtana.
Mun vanhemmat on nyt, niinku oon kertonutkin, mukana tässä projektissa aiempaa enemmän. Se pakottaa mut (hyvällä tavalla) jatkamaan etenemistä. Eli enhän mä millään tavalla yksin ole :) Toisaalta, aina välillä tulee olo, että voi kun pääsisi juttelemaan ocd-asioista. Ja muustakin. En mä halua suhdettani Koohon tai vanhempiini muuttaa terapiatyyppiseksi, vaan pitää ne normaaleina suhteina. Joten paljon näitä pyörittelen vain päässäni.
Oon miettinyt, että miksi tää mennyt kevät on kuitenkin ocd-mielessä (ja miksei muutenkin) mennyt jollain tavalla oikeinkin hyvin, terapiatauosta huolimatta. Onko SSRI-lääkkeestä sittenkin ollut hyötyä, vaikka aluksi tuntui, ettei juurikaan apua olisi ollut? Vai vanhempieni mukana olo? Uusi työ? Vai se, että töiden puolesta on ollut niin kiireistä, että aikaa ainakaan uusien ocd-ongelmien kehittämiselle ei yksinkertaisesti ole ollut? Vai se, että lapset ovat taas kasvaneet, enkä pysty heidän tekemisiään ja koskemisiaan (ocd-mielessä) samalla tavalla vahtimaan kuin pienempinä?
Loppujen lopuksi luulen, että kaikki tämä. Jollain tavalla kovasti odotan huomista vastaanottokäyntiä, jotta voin peilata näitä ajatuksia.
Toisaalta tää tauko on ollut ihan liian pitkä. Toisaalta luulisin, että tauko on tehnyt todella hyvää, ja ihan hyvin olen pärjännyt "yksinäänkin". Heh, jos hyvänä pidetään tasoa, että pitää silmänsä kiinni autossa varmuudeksi silloin kun ei itse aja, ettei sattumalta näe jotain ocd-ahdistavaa... ;) Mutta kummiskin.
En tiedä kuitenkaan miten tästä eteenpäin jatketaan, koska aikataulumme eivät näillä näkymin taida syksyllä stemmata :( Enkä haluaisi tai edes jaksaisi alkaa käydä kaikkea läpi uuden ihmisen kanssa. Toisaalta, ehkä siinä saisi uutta näkökulmaa.
Riittäisikö mulle vaan tieto, että lääkärini on olemassa, ja voin tarvittaessa ottaa yhteyttä. Tai tavata pari kertaa vuodessa, että olisi "turvallisempi" olo. Sitä varten mun huominenkin aika tavallaan varattiin... Eihän se silloin mitään kunnon psykoterapiaa tietty ole, mutta riittäisikö kummiskin tässä tilanteessa. Ja jatkaisi sitten taas mahdollisesti joskus sopivampana ajankohtana.
Mun vanhemmat on nyt, niinku oon kertonutkin, mukana tässä projektissa aiempaa enemmän. Se pakottaa mut (hyvällä tavalla) jatkamaan etenemistä. Eli enhän mä millään tavalla yksin ole :) Toisaalta, aina välillä tulee olo, että voi kun pääsisi juttelemaan ocd-asioista. Ja muustakin. En mä halua suhdettani Koohon tai vanhempiini muuttaa terapiatyyppiseksi, vaan pitää ne normaaleina suhteina. Joten paljon näitä pyörittelen vain päässäni.
Oon miettinyt, että miksi tää mennyt kevät on kuitenkin ocd-mielessä (ja miksei muutenkin) mennyt jollain tavalla oikeinkin hyvin, terapiatauosta huolimatta. Onko SSRI-lääkkeestä sittenkin ollut hyötyä, vaikka aluksi tuntui, ettei juurikaan apua olisi ollut? Vai vanhempieni mukana olo? Uusi työ? Vai se, että töiden puolesta on ollut niin kiireistä, että aikaa ainakaan uusien ocd-ongelmien kehittämiselle ei yksinkertaisesti ole ollut? Vai se, että lapset ovat taas kasvaneet, enkä pysty heidän tekemisiään ja koskemisiaan (ocd-mielessä) samalla tavalla vahtimaan kuin pienempinä?
Loppujen lopuksi luulen, että kaikki tämä. Jollain tavalla kovasti odotan huomista vastaanottokäyntiä, jotta voin peilata näitä ajatuksia.
sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
Viikko
Se olis sitten kesä :) Ei vielä loma, mutta sekin lähestyy.
On ollut kiva viikko.
Sitten töissä oli koulutuspäivä, ennalta kuulosti tylsältä aiheelta, mutta olivat saaneet tehtyä siitä yllättäen mielenkiintoisen ja hyödyllisen paketin :) Ja tauolla oli hyvää ruokaa, nams.
On ollut kiva viikko.
Alkuviikosta kävin kampaajalla. Turhan harvakseltaan tulee käytyä, se on nykyään sellainen pieni oma luksushetki...
Keskiviikkona juhlittiin erään läheisen valmistumista, ja siellä laulettiin Suvivirsikin, siitä tulee kyllä aina hyvä fiilis. Muutenkin oli kiva tilaisuus, sopivasti akateeminen muttei kuitenkaan turhaa pönötystä. Hiukan ocd-stressaava sijainti tosin.
Keskiviikkona juhlittiin erään läheisen valmistumista, ja siellä laulettiin Suvivirsikin, siitä tulee kyllä aina hyvä fiilis. Muutenkin oli kiva tilaisuus, sopivasti akateeminen muttei kuitenkaan turhaa pönötystä. Hiukan ocd-stressaava sijainti tosin.
Sitten töissä oli koulutuspäivä, ennalta kuulosti tylsältä aiheelta, mutta olivat saaneet tehtyä siitä yllättäen mielenkiintoisen ja hyödyllisen paketin :) Ja tauolla oli hyvää ruokaa, nams.
Eilen olin syömässä (ja ehkä vähän juomassa) vanhojen opiskelukavereiden kanssa. Kiva päästä juttelemaan ja jakamaan kokemuksia. Vähän niinku vertaistukea. Ja tanssittiinkin.
Viikonloppuna oltiin yötä myös mun vanhemmilla, tänään tehtiin hiukan puutarhahommia siellä. Aa ja Jii niin tohkeissaan auttoivat, suloista :) Mutta olipas kova tuuli, huh.
Ocd ei ole hirveästi nyt vaivannut (siis mun mittakaavalla...) Eli kyllähän se edelleen koko ajan mukana kuvioissa on, muttei niin paljon haittaa normitouhuja kuin 1-2 vuotta sitten. No joo, kyllähän mä oon kertonutkin, että välttelen edelleen monia paikkoja ja koskemasta mihinkään ylimääräiseen julkisissa tiloissa. Ja käyn suihkussa kotiin tultuani. Jne jne jne. Mut silti, niin paljon kevyempi olo. Varsinkin kaksi vuotta sitten keväällä oli tosi tosi raskasta ocd:n kanssa. (Vaikka luulisin että tämän hetkinenkin tilanne "normihenkilön" näkökulmasta olis rasittavaa). Mutta tämä helpottuminen antaa toivoa siitä, että tilanne voi vielä tästäkin helpottua. Ja jos ei, niin paljon parempi nyt on jo olla :)
Nyt ajattelin mennä ajoissa nukkumaan, molemmat lapsetkin nukahti tänään tosi nopeasti ja helposti. Ens viikolla on taas useampi kiireinen työpäivä odotettavissa.
Mukavaa viikkoa!
Viikonloppuna oltiin yötä myös mun vanhemmilla, tänään tehtiin hiukan puutarhahommia siellä. Aa ja Jii niin tohkeissaan auttoivat, suloista :) Mutta olipas kova tuuli, huh.
Ocd ei ole hirveästi nyt vaivannut (siis mun mittakaavalla...) Eli kyllähän se edelleen koko ajan mukana kuvioissa on, muttei niin paljon haittaa normitouhuja kuin 1-2 vuotta sitten. No joo, kyllähän mä oon kertonutkin, että välttelen edelleen monia paikkoja ja koskemasta mihinkään ylimääräiseen julkisissa tiloissa. Ja käyn suihkussa kotiin tultuani. Jne jne jne. Mut silti, niin paljon kevyempi olo. Varsinkin kaksi vuotta sitten keväällä oli tosi tosi raskasta ocd:n kanssa. (Vaikka luulisin että tämän hetkinenkin tilanne "normihenkilön" näkökulmasta olis rasittavaa). Mutta tämä helpottuminen antaa toivoa siitä, että tilanne voi vielä tästäkin helpottua. Ja jos ei, niin paljon parempi nyt on jo olla :)
Nyt ajattelin mennä ajoissa nukkumaan, molemmat lapsetkin nukahti tänään tosi nopeasti ja helposti. Ens viikolla on taas useampi kiireinen työpäivä odotettavissa.
Mukavaa viikkoa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)