yötä, nukahti kun otti syliin, mutta alkoi itkeä kun laski takaisin omaan sänkyynsä. Ja sitten kun ajattelin että kohta nukahtaisi kunnolla, niin vaipasta tuli reilu pissavuoto :D Silloin yökamppeita Jiiltä yöllä pois päältä ottaessa ei niin naurattanut... Heräsin aamulla herätyskellon iPadin herätykseen, mut jotenkin aattelin vaan hetken vielä levätä laittamatta torkkua, tietäähän sen miten siinä sitten käy. Sanotaan, että oli aika pikainen pukeutuminen koko porukalta. Enkä edes myöhästynyt, kyllä sitä osaa olla tehokaskin välillä kun on pakko :)
Muuten viikko on sujunut ihan kivasti. Sunnuntaina käytiin mun vanhemmilla, olisin itse halunnut pitää kotipäivän silloin (ylläriylläri), mut Koo halusi mennä, joten olin reipas ;) Kyllähän se kannatti tietenkin, oli leppoisa päivä.
Alkuviikko oli kiireinen töissä. Tänään tyytyväisyyden aiheena oli se, että koskin muutamiin julkisessa tilassa oleviin oven kahvoihin ilman apuvälineitä (sormikkaat/ hanska/ hiha/ pussi). Tosin oli vähän pakko kun en ollut yksin ja mun oli vaan avattava ne ovet. Mut kummiskin, pienestä sitä voi olla tyytyväinen... Ahdisti vaan hiukan, enkä edes mennyt läheskään heti pesemään käsiäni.
Ai niin. En ole nyt käynyt terapiassa sitten sen hiukan epämukavan yhteiskäynnin. Tänään jouduin perumaan huomisen ja ensi viikonkin ajan, kun en töistä pysty irtautumaan. Harmittaa pitkä tauko, mutta ei voi mitään. Seuraavia aikoja ei ole vielä edes varattu. Toivottavasti ei mee hirveen pitkälle.
Mites muut, käyttekö te terapiassa miten usein, psykiatrilla vai psykologilla? Oletteko kokeneet hyötyvänne?
4 kommenttia:
Mä kärsin kanssa OCD:stä. Lähinnä kans pesemiseen liittyvistä pakkojutuista. ja kirjoitan pakkoneurootikon päiväkirja nimistä blogia tuolla vuodatuksen puolella.
Mä kävin psykologilla lyhyessä kognitiivisessä terapiassa. Käyntejä oli n. 15 ja ne oli kerran viikossa. Siellä tehtiin mind fullness harjoituksia, altistusharjoituksia ja mielikuva altistuharjoituksia. Sain myös kotitehtäväks altistusharjoituksia ja mind fullness harjoituksia. Mua terapia auttoi melkoisesti, koska ennen terapiaa elämä oli jo muuttunut lähes mahdottomaksi. Mulle pelkät terapia käynnit jo itsessään oli altistuksia, koska ennen en kyennyt jättää lapsia kenenkään hoiviin, mutta päätin, että mun ja lasten kannalt on parasta että käyn terapiassa. Sitten kun terapia loppui elämä oli jo paljon siedettävämpää, mut paljon oli vielä tehtävää. Mielestäni terapiasta sain työkalut itseni hoitamiseen, ja paljon olenki altistuksia tehnyt terapian jälkeenkin. Välillä tulee takapakkia ja se on tosi masentavaa, mutta tärkeintä taitaakin olla se, että selvii myös niistä takapakeista. Altistukset on musta ihan hirveitä, itse olen verrannut niitä siihen, että terveelle ihmiselle annettais syanidia tai käskettäis hyppäämään kalliolta rotkoon ja sanottais et se on ihan turvallista. Mut kyl nää altistukset vaan auttaa jos vaan pystyy tekee niitä ja myös toistaa jatkuvasti..
Polunpolkija
Heini, kiva kun kommentoit! Täytyykin käydä tutustumassa blogiisi :)
Polunpolkija, oot kyllä tosi rohkea kun teet noita altistuksia! En tiedä onko sulla useita/ eri tasoisia "kontaminaatiokohteita", mutta jos on, niin ootko pystynyt altistusharjoittelemaan niillä pahimmilla? Mä pystyn lievemmillä jotenkuten, mutta pahimmilla en voi edes oikein kuvitellakaan...
Mulla on melkoisesti niitä kontaminaatiokohteita ja hyvin eri tasoisia. Silloin terapian aikaan pystyin lopulta altistumaan tosi pahalle kontaminaatiokohteelle ja vieläpä oma-aloitteisesti, se oli todella ahistavaa ja sain paniikkikohtauksenkin siihen päälle, mutta lopulta siihen vaan turtuu ja nykyään käytän päivittäin sitä mitä silloin en voinut kuvitellakaan edes koskevani, tosin välillä tulee vieläkin epäröinnin hetkiä asian suhteen, mutta pyrin ohittamaan ne pikaisesti. Mutta kaikista pahimmille kontaminaatiokohteilleni en ole pystynyt altistumaan, ja on vaikea kuvitella, että koskaan pystyisinkään:/ mä luulenki että ocd on tasapainottelua ainakin mun kohdalla. Pyrin tällä hetkellä pitämään ocd:n lähinnä aisoissa ja siedettävänä.. joskus olen jopa uskaltautunut miettimään millaista elämäni olisi ilman ocd:tä, täytyy myöntää, että pidän sitä jopa osana persoonani...
Polunpolkija
Lähetä kommentti