Olipas kiva viime viikko :) Pitkiä työpäiviä, yksi valvottu yö, ja univaje se vaan kasvaa... Mutta hurjan mielenkiintoista ja paljon uutta. Sunnuntai oli viikon ainoa vapaapäivä, mutta silloinkaan ei hirmusti autotorkkuja lukuunottamatta ehtinyt nukkua, kun kävimme kummipoikamme synttärijuhlissa Satakunnassa. Kivat kemut olivat, Aa ja synttärisankari olivat niin hellyyttävä näky kun lähtiessä halailivat <3
Viikon OCD-raportti: Ei mainittavaa. Kiireen takia en ehtinyt paljoakaan kehitellä uusia ongelmia. Yllättävän reippaasti koskin ovenkahvoja ym. semijulkisissa paikoissa. Jee! Muutama hiukan pientä isompi kontaminaatio iski, mutta olivat melko hyvin kontrolloitavissa, ekstrasuihkun kyllä aiheuttivat... Ai niin, lääkäri soitti ja joutui perumaan viime viikon aikamme. Harmi, mutta näitä sattuu aina välillä puolin ja toisin. Pitkä tauko on nyt käynneissä ollut, ja hyvältä tuntuisi mennä juttelemaan, mut toisaalta pärjäilen mä näinkin. Marraskuussa Koon olis tarkoitus tulla mun mukaan yhdelle käynnille... Hyvä et pääsee kanssa juttelemaan. Mutta mua vähän jo ahdistaa se, että terapeutti kumminkin kannustaa Koota elämään normaalisti ja olemaan tulematta (liikaa) mukaan mun kontaminaatiotouhuihin. No joo, kyllähän mä oon samaa mieltä järjen tasolla, mut sitten "tosi tilanteessa" en enää olekaan. :( Ahdistus on melkoinen, varsinkin jos tulee isompi kontaminaatio ja Koo ei vaikka suostu pesemään käsiä tms. Vaikka kuitenkin tiedän, ettei tää paraneminen paljon tästä enää etene, jossei tässä jollain tavalla tehdä lisää muutoksia. Ahdistuksen tunne on vaan niin kamala, että sitä yrittää välttää ja helpottaa, pitäis jotenkin oppia sietämään sitä tai olemaan välittämättä siitä. Jopa joo ja syvä huokaus.
Jaahas, nyt alkaa Ajankohtaisen kakkosen keskusteluilta. Tykkään katella niitä. Ei välttämättä aihe aina kiinnosta, mut on hauskaa seurata, kun siellä porukalla tunteet alkaa kuumeta :D Ja usein, kun ittellänikin on aika selvät mielipiteet monista asioista, niin huomaan olevani ihan tuohtunut "vääristä" mielipiteistä. Mähän oon tietty aina oikeassa ;)
Ja vielä loppuraportti Jiin omaan sänkyyn siirtämisestä: Miinuksena lapsukaisen hieman
pidentynyt nukahtamisvaihe, ja äidin nukkuvan lapsen nuuhkimisvaje. Muuten täysin
onnistunut ratkaisu, bonuksena nukutaan molemmat paremmin. Aika aikaansa kutakin.
Hauskaa viikkoa!
tiistai 29. lokakuuta 2013
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Operaatio talkoot ja oma sänky
Mä en tajua mihin aika juoksee, en muista koska viikot olis menneet näin hurjaa vauhtia kuin tänä syksynä. Kohtahan on jo joulu...
Tällä viikolla ei ollut vaihteeksi normaalia pahempia OCD-häröilyjä, vaikka siinäkin on silti tarpeeksi. Muutenkin oli kiva viikko, sain yhden pitkän projektin kunnialla päätökseen, huh helpotusta. Eilen oli taloyhtiön talkoot, haravointia ja makkaranpaistoa. Aa oli liikuttavan ahkera, haravoi ahkerasti lasten haravalla ja kantoi oksia, oli niin reipas <3
Ja Koo kävi sitten vielä iltapäivällä ostamassa mulle toivomani iPadin, tää vaikuttaa kyllä tosi kätevältä :)
Eilen päätettiin vihdoin siirtää Jii omaan sänkyyn, tähän asti on kotona nukkunut meidän välissä. Oli jo korkea aikakin, luulen että sekä mun että Jiin yöunet paranevat. Perhepeti oli kätevä silloin, kun Jii oli vauva ja tarvitsi yöimetyksiä. Ei tarvinnut tavallaan kunnolla kummankaan herätä. Mutta siitä on aikaa. Vaikka ei sen puoleen, Aakin nukkui meidän sängyssä pitkään, itseasiassa Jiitä pidempään.Toisaalta ihanaa kun on taas enemmän tilaa nukkua, mutta onhan sekä aika ihanaa nukkua pikkuihmisen vieressä ja nuuhkutella. Eli vähän haikeaakin, mutta kyllä tää mun krooninen pikkulapsiunivaje olis kiva saada paremmalle tolalle. Onneks Aa nukkuu pitkät yöunet, tosin molemmat herää aamulla turhan aikaisin, mutta se kai kuuluu asiaan...
Ens viikkoa odotan aika paljon, tiedossa on pitkiä työpäiviä, mutta ihan hurjan mielenkiintoisia juttuja :) Ja myös normitouhuja, uintia koko perheen kanssa, terapia pitkästä aikaa, kummipojan synttärijuhlat ym.
Sovitaanko OCD, että menet ja pysyt siellä missä pippuri kasvaa. Kiitos.
Kivaa viikkoa!
Tällä viikolla ei ollut vaihteeksi normaalia pahempia OCD-häröilyjä, vaikka siinäkin on silti tarpeeksi. Muutenkin oli kiva viikko, sain yhden pitkän projektin kunnialla päätökseen, huh helpotusta. Eilen oli taloyhtiön talkoot, haravointia ja makkaranpaistoa. Aa oli liikuttavan ahkera, haravoi ahkerasti lasten haravalla ja kantoi oksia, oli niin reipas <3
Ja Koo kävi sitten vielä iltapäivällä ostamassa mulle toivomani iPadin, tää vaikuttaa kyllä tosi kätevältä :)
Eilen päätettiin vihdoin siirtää Jii omaan sänkyyn, tähän asti on kotona nukkunut meidän välissä. Oli jo korkea aikakin, luulen että sekä mun että Jiin yöunet paranevat. Perhepeti oli kätevä silloin, kun Jii oli vauva ja tarvitsi yöimetyksiä. Ei tarvinnut tavallaan kunnolla kummankaan herätä. Mutta siitä on aikaa. Vaikka ei sen puoleen, Aakin nukkui meidän sängyssä pitkään, itseasiassa Jiitä pidempään.Toisaalta ihanaa kun on taas enemmän tilaa nukkua, mutta onhan sekä aika ihanaa nukkua pikkuihmisen vieressä ja nuuhkutella. Eli vähän haikeaakin, mutta kyllä tää mun krooninen pikkulapsiunivaje olis kiva saada paremmalle tolalle. Onneks Aa nukkuu pitkät yöunet, tosin molemmat herää aamulla turhan aikaisin, mutta se kai kuuluu asiaan...
Ens viikkoa odotan aika paljon, tiedossa on pitkiä työpäiviä, mutta ihan hurjan mielenkiintoisia juttuja :) Ja myös normitouhuja, uintia koko perheen kanssa, terapia pitkästä aikaa, kummipojan synttärijuhlat ym.
Sovitaanko OCD, että menet ja pysyt siellä missä pippuri kasvaa. Kiitos.
Kivaa viikkoa!
tiistai 8. lokakuuta 2013
Puskista päivää
Kiirettä on pitänyt viimeiset pari viikkoa, pahoittelut blogihiljaisuudesta.
Ja niinhän siinä sitten kävi kuten pari kirjoitusta aiemmin arvelinkin, että puskista se OCD taas hyökkäsi :( Olin viime keskiviikkona melkein työpaikan ovella, kun näin "kontaminaatiokohteen", sellaista ikävämpää sorttia. Aivan odottamattomassa kohtaa. Heti alkoi raksuttaa, että mitä ihmettä nyt teen. No, eihän siinä auttanut kuin töihin mennä, toki käsien pesun jälkeen. Sain keskityttyä ihan yllättävän hyvin ja pysyttyä päällisin puolin rauhallisena, mutta heti kun oli aikaa omiaan yhtään miettiä, tapahtuma pompsahti mieleeni. Kun päivä päättyi, menin suoraan työpaikan suihkuun. Onneksi mulla oli siellä vaihtovaatteet, joten laitoin sitten ne. Arvaatte varman, mitä kävi aiemmin päälläni olleille vaatteille... Autolle sitten kävelin eri reittiä kuin normaalisti välttäen siis aamuista reittiä. Kotiin päästyäni kävin uudestaan suihkussa, ja kaikkea muutakin säätämistä siinä oli. Tämän jälkeen olo oli parempi. Olin helpottunut, että ehdin kotiin ennen Koota ja lapsia; sain peseytyä rauhassa enkä siten "kontaminoisi" heitä.
Mutta siis näinhän tämän ei pitäisi mennä. Huomasin, että päälle klikkautui taas vähän niin kuin automaattiohjaus. Miten teen pesukuviot, miten vältän kontaminoimasta paikkoja, (joissa jatkossakin kuljen), ja lähihenkilöitä (muiden kontaminoimista en pelkää, koska tämähän on vaan mun pään ongelma). Oikeastaan vasta kun kotona olin "valmis", aivojen ylikierrokset rauhoittuivat kunnolla.
Munhan olisi pitänyt vähintäänkin heti aluksi päättää, että mietin pesuja ym. vasta myöhemmin enkä heti suunnittele miten toimin. Lykättyä sentään sain pesuja, enkä heti rynnännyt suihkuun, mutta se on laiha lohtu.
Eilen sitten näin hiukan lievemmän kohteen, ja ajatukset alkoivat taas juosta. Mutta nyt sain stopattua ne, ja päätin että hoidan pitkän työpäivän purkkiin normaalisti ja päätän vasta sitten mitä teen vai teenkö mitään. Kävihän asia mielessä, mutta aika hyvin onnistuin kuitenkin. Illalla asia ahdisti jotenkin vähemmän, ja yksi suihku kotona riitti. Samat vaatteet oli jopa päälläni tänään :) Eli tällä kertaa meni ihan hyvin.
Ratkaisevaa kuitenkin mun touhuissa on selvästi se "kontaminaatioaste". Lievempiä olen oppinut hallitsemaan ja jopa olemaan ihan välittämättä. Mutta sitten kun tulee vaikeampi juttu, niin tuntuu kuin mitään edistystä ei olisi tapahtunutkaan, ja se kyllä ottaa niin päähän. Ihan kuin koko homma pitäisi aloittaa taas alusta. Siis todella turhauttavaa. Ja rasittavaa. Ja raskasta olla lähes jatkuvassa valppaustilassa. Miksi mulla pitää olla OCD, kysyn vaan.
Ja niinhän siinä sitten kävi kuten pari kirjoitusta aiemmin arvelinkin, että puskista se OCD taas hyökkäsi :( Olin viime keskiviikkona melkein työpaikan ovella, kun näin "kontaminaatiokohteen", sellaista ikävämpää sorttia. Aivan odottamattomassa kohtaa. Heti alkoi raksuttaa, että mitä ihmettä nyt teen. No, eihän siinä auttanut kuin töihin mennä, toki käsien pesun jälkeen. Sain keskityttyä ihan yllättävän hyvin ja pysyttyä päällisin puolin rauhallisena, mutta heti kun oli aikaa omiaan yhtään miettiä, tapahtuma pompsahti mieleeni. Kun päivä päättyi, menin suoraan työpaikan suihkuun. Onneksi mulla oli siellä vaihtovaatteet, joten laitoin sitten ne. Arvaatte varman, mitä kävi aiemmin päälläni olleille vaatteille... Autolle sitten kävelin eri reittiä kuin normaalisti välttäen siis aamuista reittiä. Kotiin päästyäni kävin uudestaan suihkussa, ja kaikkea muutakin säätämistä siinä oli. Tämän jälkeen olo oli parempi. Olin helpottunut, että ehdin kotiin ennen Koota ja lapsia; sain peseytyä rauhassa enkä siten "kontaminoisi" heitä.
Mutta siis näinhän tämän ei pitäisi mennä. Huomasin, että päälle klikkautui taas vähän niin kuin automaattiohjaus. Miten teen pesukuviot, miten vältän kontaminoimasta paikkoja, (joissa jatkossakin kuljen), ja lähihenkilöitä (muiden kontaminoimista en pelkää, koska tämähän on vaan mun pään ongelma). Oikeastaan vasta kun kotona olin "valmis", aivojen ylikierrokset rauhoittuivat kunnolla.
Munhan olisi pitänyt vähintäänkin heti aluksi päättää, että mietin pesuja ym. vasta myöhemmin enkä heti suunnittele miten toimin. Lykättyä sentään sain pesuja, enkä heti rynnännyt suihkuun, mutta se on laiha lohtu.
Eilen sitten näin hiukan lievemmän kohteen, ja ajatukset alkoivat taas juosta. Mutta nyt sain stopattua ne, ja päätin että hoidan pitkän työpäivän purkkiin normaalisti ja päätän vasta sitten mitä teen vai teenkö mitään. Kävihän asia mielessä, mutta aika hyvin onnistuin kuitenkin. Illalla asia ahdisti jotenkin vähemmän, ja yksi suihku kotona riitti. Samat vaatteet oli jopa päälläni tänään :) Eli tällä kertaa meni ihan hyvin.
Ratkaisevaa kuitenkin mun touhuissa on selvästi se "kontaminaatioaste". Lievempiä olen oppinut hallitsemaan ja jopa olemaan ihan välittämättä. Mutta sitten kun tulee vaikeampi juttu, niin tuntuu kuin mitään edistystä ei olisi tapahtunutkaan, ja se kyllä ottaa niin päähän. Ihan kuin koko homma pitäisi aloittaa taas alusta. Siis todella turhauttavaa. Ja rasittavaa. Ja raskasta olla lähes jatkuvassa valppaustilassa. Miksi mulla pitää olla OCD, kysyn vaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)