sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Operaatio talkoot ja oma sänky

Mä en tajua mihin aika juoksee, en muista koska viikot olis menneet näin hurjaa vauhtia kuin tänä syksynä. Kohtahan on jo joulu...

Tällä viikolla ei ollut vaihteeksi normaalia pahempia OCD-häröilyjä, vaikka siinäkin on silti tarpeeksi. Muutenkin oli kiva viikko, sain yhden pitkän projektin kunnialla päätökseen, huh helpotusta. Eilen oli taloyhtiön talkoot, haravointia ja makkaranpaistoa. Aa oli liikuttavan ahkera, haravoi ahkerasti lasten haravalla ja kantoi oksia, oli niin reipas <3
Ja Koo kävi sitten vielä iltapäivällä ostamassa mulle toivomani iPadin, tää vaikuttaa kyllä tosi kätevältä :)

Eilen päätettiin vihdoin siirtää Jii omaan sänkyyn, tähän asti on kotona nukkunut meidän välissä. Oli jo korkea aikakin, luulen että sekä mun että Jiin yöunet paranevat. Perhepeti oli kätevä silloin, kun Jii oli vauva ja tarvitsi yöimetyksiä. Ei tarvinnut tavallaan kunnolla kummankaan herätä. Mutta siitä on aikaa. Vaikka ei sen puoleen, Aakin nukkui meidän sängyssä pitkään, itseasiassa Jiitä pidempään.Toisaalta ihanaa kun on taas enemmän tilaa nukkua, mutta onhan sekä aika ihanaa nukkua pikkuihmisen vieressä ja nuuhkutella. Eli vähän haikeaakin, mutta kyllä tää mun krooninen pikkulapsiunivaje olis kiva saada paremmalle tolalle. Onneks Aa nukkuu pitkät yöunet, tosin molemmat herää aamulla turhan aikaisin, mutta se kai kuuluu asiaan...

Ens viikkoa odotan aika paljon, tiedossa on pitkiä työpäiviä, mutta ihan hurjan mielenkiintoisia juttuja :) Ja myös normitouhuja, uintia koko perheen kanssa, terapia pitkästä aikaa, kummipojan synttärijuhlat ym. 
Sovitaanko OCD, että menet ja pysyt siellä missä pippuri kasvaa. Kiitos.

Kivaa viikkoa!

Ei kommentteja: