Negatiivinen postaus

Pääsiäinen meni mukavasti, sukuloitiin ja muuta perinteistä touhua :) Ei suurempia ahdistuksia. Jos niitä ei ole, loman voi sanoa jo silläkin perusteella onnistuneeksi :)

Sitten parisuhteesta taas. Oon tässä miettinyt, että paljonko normipuolisoa enemmän mun täytyy jaksaa kuraa niskaani parisuhteessa, kun mulla on ocd. Rasitan sillä kyllä Koota, joten on ihan ok, että hän hermostuu ja turhautuu muhun, suuttuukin. Mutta missä on se raja, mitä ei tarvi enää hyväksyä? Esimerkiksi tänään hän on haukkunut ulkonäköäni sekä kutsunut mielisairaaksi. Peittänyt korvansa ettei tarvi kuunnella mun puhetta (kypsää, eikö). Käskenyt menemään pois ettei tarvitse katsella mua. Eikä tietenkään ole pyytänyt anteeksi.

Sanoin, etten oikein tahdo jaksaa tätä (ocd ja päälle haukkuminen ym). Hän kysyi, että mitä sitten tapahtuu kun en jaksa, että katsotaan mitä käy :(

Tänään nyt tietty oli keskivertoa huonompi päivä Koon kanssa, muttei mitenkään poikkeava pidemmän päälle. On niitä hyviäkin hetkiä. Mutta mun on vaikea jotenkin unohtaa noita kaikkein loukkaavimpia sanoja. Vaikka yritän ymmärtää, että toisella on raskasta, niin mun mielestä ihan kaikkea ei tarvitse sietää. Kyllä mäkin tiedän miten saisin sanoilla helposti loukattua Koota. Mutta mitä sillä saavuttaisin? Mä en halua lähteä tolle linjalle.

Koo menee huomenna työmatkalle (josta tämänkertaisen riitakin alkoi; lentokenttä-ocd-ahdistus ja Koota stressaa työmatka muutenkin). Mutta siis niin ihanaa saada olla lasten kanssa huomenna kotona rauhassa ilman että mua haukuttaisiin tms. Parisuhteen kannalta ei niin hyvä. Molemmat on iloisia kun saa olla ilman toista...

Pahoittelut viimeisten postausten negatiivisista sävyistä. Kuten sanottu, vähän vaikeaa. Toisaalta sitten tulee olo, että mitä mä edes valitan, monilla ihmisillä on paljon huonommin asiat ja he kuitenkin jaksavat.

Sukeltajana hai-vedessä

Heh, tollasta leikkiä Aa ja Jii leikkivät äsken ennen nukkumaanmenoa :D Mielikuvitus näyttää olevan aika rajaton. Mun piti myös käydä sukeltamassa ja katsoa korallia, ihan virkistävää ;D Tuli tosta nyt mieleen Koon ja mun häämatka, jolloin käytiin oikeesti snorklaamassa katselemassa korallia, nähtiin merikilpikonnia, meritähti ja muuta. Ja mitä kaikkea upeeta sillä reissulla koettiinkaan... Tuntuu jotenkin hassulta ajatella, et mä oon tosiaan tehnyt tollasta. Eikä siitä nyt edes ihan hirveen pitkä aika ole. Kylhän ocd vaivasi silloinkin, mutta oli paljon paremmin hallittavissa. Nyt mua ei saa lentokentällekään jollei ole ihan pakko. Ja ainakaan lapsia en sinne suostu viemään, "kontaminaatioriski" on siellä ihan liian kovaa luokkaa...

Viime postauksen jälkeen on mennyt kohtalaisesti. Oltiin viikonloppu mun vanhemmilla, mikä helpotti oloa. Suihkussa oon käynyt parin viikon tarpeiksi. Mut kyllä se viimeviikkoinen vei voimia. Nyt pikku hiljaa alkaa olla sellainen suht koht normi olo. 

Tänään eräs tutun tuttu kertoi töissä muutamalle meistä omasta sosiaalisten tilanteiden pelostaan. Kuulosti aika hurjalta hänen ahdistuksensa. (En tietenkään kertonut omasta ocd-ahdistuksestani, enhän mä siitä puhu. Jotenkin pidän ocd:ta niin hävettävänä, vaikka eihän sen pitäisi olla sen kummempi kuin mikään muukaan.) Mutta siis ajatuksia herättävää oli. Olen ajatellut, että ocd:stä johtuva ahdistus on kamalinta ahdistusta, varsinkin kontaminaation liittyvät asiat. Mutta tunteenahan ahdistus on lopulta sama. On syynä sitten mikä tahansa, vaikkapa tuo sos. tilanteiden pelko. Olenhan mä sen tietysti tiennytkin, mutta jotenkin nyt vasta oikeasti sisäistin sen kun näin toisen pahan olon :( Ahdistus kuin ahdistus. En tykkää.

Mutta joo, en tiedä tuunko kirjoittamaan muutamaan päivään, joten toivottelen jo nyt mukavaa pääsiäistä!

PS. Polunpolkija, susta ei ole kuulunut aikoihin, onhan kaikki hyvin?

Ahdistaa

Ahdistaa. Paljon. Tosi tosi paljon. Että mä inhoan tätä oloa.

Tulin kotiin äsken, huolellinen suihku takana. Istun tässä meidän portailla enkä oikein tiedä mitä tehdä. Olin eräässä paikassa työpaikkavierailulla. Eilisestä huomiseen oli kutsu. Tänään näin sitten siellä jotain todella ocd-ahdistuksen laukaisevaa :( En oo aikoihin ollut näin kamalan ahdistunut, varmaankaan vuoteen. Mun olis ollut tarkoitus olla vielä huomenna siellä vierailulla, mutta en taida pystyä mennä. Ahdistuksen aiheuttaja on siellä edelleen... Aluksi ajattelin, että pystyn, pakko pystyä. Mutta pelkkä ajatuskin tuntuu lähes ylivoimaiselta. Joten nyt yritän kehitellä jotain veruketta, millä voisin mennä vaan normitöihin. Oon vaan niin typerän tunnollinen, että on vaikea tätä asiaa tehdä. No, voisinhan sanoa, että sairastuin. Mutta kun en ole lintsari, enkä tykkää valehdella. Toisaalta, eihän se sairastuminen valetta ole, mitä muutakaan tää kauhea ahdistus on :|  Ärsyttää tämä ocd. Ärsyttää itseni. Miksi mun pitää olla tällainen. Tää ja viime viikko on olleet muutenkin ocd-mielessä vaikeita. Miksi vielä tämä tähän lisäksi? :(

Vitsit kun pääsisi edes juttelemaan terapeutille. Mutta mun seuraava aika on vasta toukokuussa :( Voi Koo-parkaa, soitin sille äsken töihin ja itkeskelin. Yritti kannustaa mua, vaikka mä en varmaan kovin vastaanottavainen ollutkaan. Nyt on taas niitä hetkiä, kun saa olla kiitollinen että mulla on Koo, joka kaikesta huolimatta jaksaa mua.

Kohta pitäisi yrittää kasata itsensä, ennen kuin Koo hakee lapset hoidosta. Vaikeaa. Mielessä pyörii vaan, että miten onnistun olemaan "kontaminoimatta" heitä. Kertakäyttöhanskat päälle, puhtaat vaatteet, jne. Ja koska eilen olin samassa paikassa myös vierailulla, mietin mihin koskin eilen illalla ja tänään aamulla kotona. "Onneksi" eilen oli myös hiukan ocd-moodi mulla päällä, joten hirveästi en rämpännyt mitään ylimääräistä, ja suojahanskat oli eilenkin ahkerassa käytössä :(

Ocd voi tosiaan olla todella invalidisoiva tällaisella tavallisella kaduntallaajallakin kuin minä. Päällepäin olin tänäänkin aivan tavallisen rauhallinen, mutta miten kamala olo mulle tulikaan. Mutta eikös se ollut ocd-ihmisille tyypillistä, että ollaan hyviä peittelemään ja piilottelemaan oireita...

Miten kertakaikkisen sekaisin pää voi olla, olematta kuitenkaan yhtään sekaisin? Miten asiat/tavarat/ihmiset, jotka eivät mitenkään vaikuta mun elämään, kuitenkin voivat sotkea sen näin pahasti? En oikeasti tajua.

Kirjoittaminen hiukan helpottaa oloa. Mutta heti jos ajatukset yhtään karkaa, kamala ahdistus iskee :( Ahdistus. Surullisuus. Vihaisuus. Ahdistus. Näissä tunnelmissa siis nyt. Kai se taas jossain vaiheessa helpottaa.

Vertaistukea kaivaten,

Keltainen Bansku

Suihkuun, suihkuun, ja vielä kerran suihkuun

Huh, ocd on kiusannut mua tällä viikolla taas ihan urakalla. Niin se vaan menee, välillä on helpompaa, välillä sit ei. Oon miettinyt, että mistä tää vaihtelu johtuu. Olisko samat "laukaisevat tekijät" joku toinen viikko aiheuttaneet lievempiä oireita. Ehkäpä, luultavasti. Osa taas olis varmasti kuitenkin aiheuttanut samat oireet. Mutta kuitenkin, on ollut taas sellainen olo, että saa ocd:ltä iskua iskun perään. Kiitti vaan, mut riittäisi jo :(

Mutta mitä siis on tapahtunut. Noh, normi pikkuahdistusten lisäksi oon kolmena päivänä tällä viikolla nähnyt jotain sen verran ocd-mielessä ahdistavaa, että oon heti alkanut kelata "selviytymissuunnitelmaa", ja tavallaan automaatio on mennyt päälle: vaatteet poistoon, peseytyminen, lisäkontaminaation välttäminen. Käytännössä tarkoittaen, että suihkussa on pitänyt käydä noin kolme kertaa ennen nukkumaanmenoa, heti kotiin tultua perinpohjaisemmin. Ja tää olis vielä ihan ok. Mutta en oo voinut kuvitellakaan käyttäväni enää samoja vaatteita, joten mähän vien ne roskiin (tietty ulkoroskikseen, etteivät jää sisälle pyörimään lisäkontaminoimaan muita tavaroita). Niiden peseminenhän ei riitä, kun kuvittelen et pesukone sit vaan kontaminoituisi, eikä ne vaatteet siltikään "puhdistuisi" tarpeeksi. Voitte vaan arvata, että ei oo kiva heittää hyviä vaatteita roskiin. Ja koska tiedän, että näin joskus käy, en viitsi ostaa kovin kalliita tai erityisen laadukkaita vaatteita. Josta seuraa se, etten voi myöskään pukeutua aivan sillä lailla kuin haluaisin. Ja se ärsyttää. Paljon.

Ehkä eniten tässä koko sairaudessa inhoan tota "puhdistautumispakkoa". Ku sitä ennen tuntuu ettei saa rauhaa. Ehkä jos asuisi vielä yksin tai Koon kanssa, olis helpompi yrittää olla vähemmillä pesuilla. Mutta kun on pakko "suojata" lapsiakin, mun on ehdittävä tehdä noi toimenpiteet ennen kuin he tulevat hoidosta. (Ja yleisesti ottaen, heidän kanssaan välttelen menemästä vielä useampaan paikkaan kuin yksinäni, koska huonon tuurin iskiessä koko porukan vaatteiden poistoonlaittaminen on vähän liian iso juttu...)

Ja joo. Tiedän kyllä ihan hyvin miten kertakaikkisen älytöntä tää on. Mutta minkäs teet. Voi kun edes keksisin jonkin muun keinon reagoida näihin ocd-ahdistuksiin. Enkä ymmärrä sitäkään, että tilanteissa, jossa normi-ihminenkin tuntisi jännitystä tai ahdistusta, mäkin siedän sen ihan hyvin. Normiahdistus ei laukaise mulla mitään oireita. Se on vaan nää tietyt "kontaminaatiolähteet".

Oon niin kyllästynyt ja väsynyt tähän typerään sairauteen. Tällaset viikot, kun tulee monta "iskua", kuluttaa. Ei jaksais enää mitään ekstraa.

Mutta jottei olis pelkkää marmatusta, niin on tällä viikolla ollut paljon kivaakin. Töissä on ollut jees. Ollaan oltu mun vanhemmilla, missä leivottiin eilen Aan kanssa pullia. Ja noi lapset nyt vaan on niin parhautta. Vaikka ei tää rauhallinen hetki muksujen nukahdettuakaan oo yhtään pöllömpää ;)