Sitten parisuhteesta taas. Oon tässä miettinyt, että paljonko normipuolisoa enemmän mun täytyy jaksaa kuraa niskaani parisuhteessa, kun mulla on ocd. Rasitan sillä kyllä Koota, joten on ihan ok, että hän hermostuu ja turhautuu muhun, suuttuukin. Mutta missä on se raja, mitä ei tarvi enää hyväksyä? Esimerkiksi tänään hän on haukkunut ulkonäköäni sekä kutsunut mielisairaaksi. Peittänyt korvansa ettei tarvi kuunnella mun puhetta (kypsää, eikö). Käskenyt menemään pois ettei tarvitse katsella mua. Eikä tietenkään ole pyytänyt anteeksi.
Sanoin, etten oikein tahdo jaksaa tätä (ocd ja päälle haukkuminen ym). Hän kysyi, että mitä sitten tapahtuu kun en jaksa, että katsotaan mitä käy :(
Tänään nyt tietty oli keskivertoa huonompi päivä Koon kanssa, muttei mitenkään poikkeava pidemmän päälle. On niitä hyviäkin hetkiä. Mutta mun on vaikea jotenkin unohtaa noita kaikkein loukkaavimpia sanoja. Vaikka yritän ymmärtää, että toisella on raskasta, niin mun mielestä ihan kaikkea ei tarvitse sietää. Kyllä mäkin tiedän miten saisin sanoilla helposti loukattua Koota. Mutta mitä sillä saavuttaisin? Mä en halua lähteä tolle linjalle.
Koo menee huomenna työmatkalle (josta tämänkertaisen riitakin alkoi; lentokenttä-ocd-ahdistus ja Koota stressaa työmatka muutenkin). Mutta siis niin ihanaa saada olla lasten kanssa huomenna kotona rauhassa ilman että mua haukuttaisiin tms. Parisuhteen kannalta ei niin hyvä. Molemmat on iloisia kun saa olla ilman toista...
Pahoittelut viimeisten postausten negatiivisista sävyistä. Kuten sanottu, vähän vaikeaa. Toisaalta sitten tulee olo, että mitä mä edes valitan, monilla ihmisillä on paljon huonommin asiat ja he kuitenkin jaksavat.
4 kommenttia:
Mielestäni sun ei pitäsi kestää yhtään enempää kuraa kun kenenkään muunkaan, se, että sulla on ocd tarkoittaa vaan sitä, että sun puolison pitää kestää myös se osa sinusta, kestäthän sinäkin miehesi kaikkia puolia ja mikä ylipäätään on normi puoliso? jokaisella on hyviä ja huonoja puolia! Mun mies joutuu myös kestämään mun ocd:n ja mun taas pitää kestää hänen kommunikaatio ongelmansa ja minä työstän jatkuvasti ocd:tä ja hän taas omia ongelmiaan. Puolison kuuluu olla sellainen joka auttaa sua ratkaisemaan ongelmiasi ja tukee sua vaikeinakin hetkinä. Tiedän, että on myös vaikea erota kun on pieniä lapsia + ocd, sitä tulee ajateltua, että eihän kukaan muu huolis tollasta ocd-häiriöistä, mutta eihän se ole syy pysyä huonossa suhteessa... Voimia sulle, ja muista arvostaa itseäsi, ocd ei tee sinusta huonompaa ihmistä!
Kiitos kommentista! :) Mä oon kanssa tässä miettinyt, etteihän ocd voi olla syy sallia huonoa kohtelua. Enhän mä ole tehnyt mitään väärään, enkä itselleni tätä valinnut.
Vähintään lasten takia olisi nyt tärkeää saada tämä parisuhde jotenkin toimimaan. Mutta se vaatii kahden panoksen. Jos Koo ei halua kohdella mua paremmin, en sitten tiedä mitä tehdä.
Tuollainen käytös ei kyllä ole hyväksyttävää. Mutta kun sanot ettet ole tehnyt mitään väärää - eräässä aiemmassa postauksessasi kuitenkin mainitset, että kerroit miehellesi OCD:stä vasta naimisiinmenon jälkeen. Mielestäni se oli väärin miestäsi kohtaan. Kirjoitustesi perusteella OCD:si on niin hallitseva, että miehesi olisi ansainnut kuulla siitä aiemmin. Ymmärrän siis että häntä OCD suututtaa ja pahasti ja suuttumus purkautuu sinuun.
Omassa lähipiirissänikin on eräs erään sortin OCD-tapaus, ja kyllä pakko-oireilu välillä raastaa hermoja ja tuntuu ihan pelkältä sekoilulta ja siitä irtipääsy vain ns. tahdon asialta! Tiedän toki että näin ei ole, mutta tuskin OCD:tä täysin pystyykään muu kuin siitä itsekin kärsivä ymmärtämään...
Oletko muuten lukenut tällaista: "Kerrasta poikki - vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista"? Jotkut kehuvat kirjasta olleen apua. Tsemppiä sinulle muutenkin parantumisen tielle!
Kiitos kommentistasi! Tietty mussakin on vikaa. Ja olet oikeassa, olisi pitänyt kertoa ocd:stä jo ennen naimisiinmenoa:( Kyllä sitä taisin miettiäkin, sen kertominen tuntui vain vaikealta, enhän ollut puhunut siitä kellekään vielä silloin. Ocd:nikin oli tosin silloin vuosia sitten aika paljon lievempi, enkä tietenkään osannut pelätä, että se joskus alkaisi enemmän vaikuttaa Koon elämäänkin ja että oma elämäni tulisi tällaiseksi ocd-sotkuksi :(
Joo, ei tää tahdon asia kauheesti ole. Tuskin kovin moni huvikseen tätä harrastaisi... Mutta voin kuvitella, että siltä se vaikuttaa.
Oon joo lukenut ton Kerrasta poikki pari vuotta sitten, oli ihan ok, mut en silloin ainakaan kauheasti hyötynyt. Ehkä pitäisikin lukea se uudestaan läpi.
Lähetä kommentti