Heh, tollasta leikkiä Aa ja Jii leikkivät äsken ennen nukkumaanmenoa :D Mielikuvitus näyttää olevan aika rajaton. Mun piti myös käydä sukeltamassa ja katsoa korallia, ihan virkistävää ;D Tuli tosta nyt mieleen Koon ja mun häämatka, jolloin käytiin oikeesti snorklaamassa katselemassa korallia, nähtiin merikilpikonnia, meritähti ja muuta. Ja mitä kaikkea upeeta sillä reissulla koettiinkaan... Tuntuu jotenkin hassulta ajatella, et mä oon tosiaan tehnyt tollasta. Eikä siitä nyt edes ihan hirveen pitkä aika ole. Kylhän ocd vaivasi silloinkin, mutta oli paljon paremmin hallittavissa. Nyt mua ei saa lentokentällekään jollei ole ihan pakko. Ja ainakaan lapsia en sinne suostu viemään, "kontaminaatioriski" on siellä ihan liian kovaa luokkaa...
Viime postauksen jälkeen on mennyt kohtalaisesti. Oltiin viikonloppu mun vanhemmilla, mikä helpotti oloa. Suihkussa oon käynyt parin viikon tarpeiksi. Mut kyllä se viimeviikkoinen vei voimia. Nyt pikku hiljaa alkaa olla sellainen suht koht normi olo.
Tänään eräs tutun tuttu kertoi töissä muutamalle meistä omasta sosiaalisten tilanteiden pelostaan. Kuulosti aika hurjalta hänen ahdistuksensa. (En tietenkään kertonut omasta ocd-ahdistuksestani, enhän mä siitä puhu. Jotenkin pidän ocd:ta niin hävettävänä, vaikka eihän sen pitäisi olla sen kummempi kuin mikään muukaan.) Mutta siis ajatuksia herättävää oli. Olen ajatellut, että ocd:stä johtuva ahdistus on kamalinta ahdistusta, varsinkin kontaminaation liittyvät asiat. Mutta tunteenahan ahdistus on lopulta sama. On syynä sitten mikä tahansa, vaikkapa tuo sos. tilanteiden pelko. Olenhan mä sen tietysti tiennytkin, mutta jotenkin nyt vasta oikeasti sisäistin sen kun näin toisen pahan olon :( Ahdistus kuin ahdistus. En tykkää.
Mutta joo, en tiedä tuunko kirjoittamaan muutamaan päivään, joten toivottelen jo nyt mukavaa pääsiäistä!
PS. Polunpolkija, susta ei ole kuulunut aikoihin, onhan kaikki hyvin?
4 kommenttia:
Moip, ollut melko raskaat kuukaudet nyt, iski ihan järjetön väsymys ja uupumus, niin on jäänyt netin käyttö ja kaikki muukin minimiin.. just ja just saan revittyä itseni tekemään pakolliset lapsiperhe asiat ja loput ajasta lojun ympäri taloa ja toivon että saisin jostain energiaa... Nyt koitetaan selvittää psykologin kanssa, minkälaisesta hoidosta hyötyisin.. saa nähdä saanko ylipäätään mitään apuja, kun olen niin huono näyttämään ulospäin vointiani, esitän aina, että kaikki on loistavasti, vaikka suunnittelisin etukäteen kertovani todellisen vointini, niin psykologilta lähdettyäni huomaan taas, että olen selittäny kaiken pikkujutuiksi..
Sullakin on näköjään ollut vaikeampi kausi meneillään:/ toivotaan, että tää menee tästä nyt parmpaan suuntaan!! t: Polunpolkija
Kiva kuulla susta Polunpolkija! Mutta kurjaa että sullakin on vaikea vaihe :(
Tiedätkö, mä teen tota samaa ku säkin. Ajattelen kertovani enemmän terapiassa, mutta sitten usein huomaan kertovani niitä hyviä juttuja, joissa menee ok tai missä olen edennyt. Jotenkin en vaan saa sanottua koko totuutta siitä, miten hankalaa mulla on. Jostain tietyistä tapahtumista joo. Mutta aika kaunistellun kuvan taidan antaa... Tästä ei tietty oo hyötyä eikä apua mulle, mutta kun mua hävettää kertoa kaikki.
Lapset on aikamoinen arjessa kiinnipitävä voima, onneksi. Tekevät kyllä elämästä ocd:n kanssa toisaalta hankalamman, kun pitää "suojella" heitäkin. Mun ocd paheni kyllä lasten myötä. Huomaatko sä eroa ocd:ssä ennen/jälkeen lasten saamisen? Mutta enpä heitä vaihtaisi pois, en ikinä <3
Mulla paheni ocd toisen lapsen syntymän jälkeen todella pahaksi, onkohan se sitä kun on lapsia niin on enemmän pelissä ja myös itsekin muuttuu tärkeämmäksi, koska lapset tarvitsevat äitä.. Mulla kans, et pitää suojella myös lapsia kontaminaatioilta yms. mutta sammalla tää sotii mun arvoja vastaan, koska olin kuvitellut, että musta tulee rento, rakastava äiti jonka lapset saisivat kaiken maailman kivoja kokemuksia ja elämyksiä.. mutta olenkin äiti joka suojelee lapsia joltain kontaminaatioilta joita vain minä näen ja keksin... tää on niin paskaa tää ocd..
Mut kyllä lapset on se elämänilo ja heidän ansiostaan pystyn ajoittain unohtamaan kaiken ja keskittymään vain lasten hymyyn ja nauruun ja kikatukseen :)
Kuulostaa kyllä tutulta :| Yritän lohduttautua sillä, että vaikken voi tarjota niin paljon elämyksiä ym. kuin ei-ocd äiti, niin meillä on kuitenkin aika perussäännöllinen turvallinen arki. Ja paljon paljon halaillaan ja jutellaan.
Lähetä kommentti