Blogin synttärit ja terapiakäynnistä

Viime viikolla blogi täytti vuoden :) Paljon on tapahtumia vuoden aikana ollut, mutta ocd se on ja pysyy... Kuten oonkin jo aiemmin kirjoittanut, tää on mulle ollut keino purkaa ja pohtia asioita. Olen myös toivonut, että joku saattaisi saada vertaistukeakin. Toisaalta kaipaan sitä itsekin. Olen hiukan tässä miettinyt, pitäisikö muuttaa blogi kutsutuille lukijoille siten, että kaikki halukkaat voisivat lukea, mutta siten että hiukan tietäisin lukijoista. Tällöin voisin ehkä kirjoitella vapaammin, kun ei tarvitsisi miettiä tunnistaako joku tuttu. Ja ehkä keskustelua syntyisi enemmän. Toisaalta voihan olla, ettei ketään kiinnosta lukea enää salasanan takaa tätä, eikä uusia lukijoitakaan sitten tulisi. Hmm. Mitä mieltä olette? Toistaiseksi nyt taidan jatkaa näin, mutta mietin asiaa.

Sitten toiseen aiheeseen. Viime viikolla oli taas terapia. Ekasta käynnistä on kulunut jo kaksi 
vuotta... Vähän oireilu aaltoilee ja muuttuu, mutta aika samoissa mennään. Nyt terapeutti otti taas esiin altistusterapian. Silloin pari vuotta sitten sanoin että tuntuu mahdottomalta. Ja 
siltä se tuntuu edelleenkin :( Lupasin sitä kuitenkin miettiä. Tiedän kyllä että se on monille tehokasta (tosin en ymmärrä miten kukaan, jolla on vaikea ocd, pystyy siihen). Luulen silti, että ainakin lievemmästä altistuksesta mäkin selviäisin. Mutta se, että tulisin kotiin altistuksen jälkeen, leikkisin lasten kanssa ym. peseytymättä. Se että "kontaminaatio" leviäisi kaikkialle tärkeään. Se on ehkä se suurin ahdistus. Ja se on se mihin en kyllä taida pystyä :( Ja altistuksesta ei ole hyötyä, jos päätän että kotiin päästyäni peseydyn. 

Harmi ettei Suomessa ole mitään "ocd-leiriä", kuten yhdessä jenkki tv-sarjassa. Pari (tuskaista) altistusviikkoa vertaisryhmässä, poissa normikuvioista hotellissa tms. Kyllähän se altistaminen lopuksi tietenkin siirrettiin siinäkin kotioloihin, mutta luulen, että toi malli voisi olla sopiva mulle. Mutta sitä mahdollisuutta ei nyt siis valitettavasti ole.
Vaikka monessa mielessä oonkin vahva, tähän "yksinäiseen" altistukseen en nyt taida 
kyetä. Onhan terapeutti tietty tukena siinä itse altistuksessa, mutta mä luulen että tarttisin eniten sitä tukea nimenomaan sen jälkeen, kotonakin. 

Mutta jos kieltäydyn nyt altistuksesta, mitä sitten. Olisiko mulla joskus myöhemmin 
enemmän rahkeita? Juuri nyt tuntuu, että elämässä on muutenkin niin monta projektia meneillään, ettei edes yksinkertaisesti ole voimia tähän. Mutta voihan olla ettei myöhemmin ole yhtään sen enempää. Mutta mitä sitten? Pitäisikö pitää tauko terapiasta ja hengähtää. Ehkä sekin tekisi hyvää. Toisaalta joskus, tai oikeastaan aika useinkin, tuntuu siltä, että 
haluaisin käydä terapiassa läpi välillä ihan muita asioita, asioita joista terapiassa on toistaiseksi lähinnä sivulauseessa puhuttu. Ei niistä ehkä ole hyötyä ocd:n selättämisessä, mutta tuntuisi silti hyvältä saada puhua niistä.  

Mutta mitä siis sanon terapeutille seuraavalla käynnillä? En haluaisi tuottaa pettymystä ja kieltäytyä. Toisaalta ei musta tällä hetkellä ole siihen. En tiedä. En tosiaan tiedä.

Viikonloppu

Se olis sitten sunnuntai-ilta. Toisaalta ollut kiva viikonloppu, toisaalta aika rasittava. Väsymys painaa, tosin väsymys on kyllä painanut koko loppukevään.

Mutta joo. Ajattelin kirjoittaa viikonlopun kulusta kaksi versiota.

V.1.0
Perjantaina mulle tarjottiin ilmaislippuja Lintsille koko meidän perheelle, joten kiitin ja otin vastaan. Lisäksi eräs tuttavaperheemme kyseli viikonloppuohjelmaamme, ja sovimme treffit. Hauska mennä Lintsille ja kiva nähdä ystäviämme pitkästä aikaa :) Niinpä sovimme 
lauantaihin poikkeuksellisen paljon ohjelmaa. Sunnuntaina oli lisäksi tiedossa sukulaistapaaminen, mikäs sen parempaa :)
Lapset tykkäsivät hurjasti olla huvipuistossa, Jii ei vielä hirmu moneen laitteeseen päässyt, mutta olis kyllä halunnut. Aa nautti laitteista, ihan niinku mäkin pienenä (ja miksen vieläkin). Kavereita nähtiin sitten iltapäivästä, ulkoiltiin ja höpöteltiin, ja lapset tulivat myös hyvin juttuun keskenään. Illalla kun päästiin kotiin, koko porukka oli aivan poikki. Lapset tais olla vähän yliväsyneitä, ja nukahtaminen kesti ja oli sellaista riehumista, yleensä ei tuollaista ole. Tänään sitten oli sukulaisten vuoro, herkkuruokaa ja kiva ilma, eli ei valittamista. Nyt muksut nukkuu jo, ja päätin naputella blogiin samalla kun toisella silmällä katson futista. Hauskaa kun iltaisin voi pitää taustalla noita MM-kisoja, tykkään seurata kisoja vaikken muuten jalkapalloa hirmusti seuraakaan. Täytyy mennä kyllä kohtuu aikaisin nukkumaan. Vielä pari viikkoa lomaan, en jaksais odottaa...

V2.0
Voi kun viikonloppu olisikin mennyt noin... Tai siis kyllähän se toisaalta menikin. OCD vaan 
sotki mun oloa taas urakalla.
Eli siis sain liput Lintsille. Mietin et siellä on paljon ihmisiä, ja riski ocd-ongelmista on olemassa. Mut päätin et ocd ei voi määrätä, että mennään silti. Iltapäivätreffien sopiminen tuttavien kanssa oli hiukan stressaavaa myöskin. Mut ajattelin et kaks kärpästä yhdellä iskulla.
Lintsillä meni kivasti kunnes valitettavasti näin (niinku pelkäsinkin) ocd-laukaisijan, vaikeampaa tasoa. Kauhea ahdistus iski, ja mietin kovasti mitä kaikkia toimenpiteitä seuraa tästä. Lasten iloa oli ihana katsella ja heidän vuokseen pidinkin reipasta ilmettä yllä. Koolle kerroin kyllä hiukan olostani. Tuttavien tapaaminen meni ok, mut mun takaraivossa oli koko ajan, et mitä suihkuja ym. täytyy tehdä kotiinpäästyä. Kotona siis laitoin vaatteet pusseihin, jotka päätynevät roskikseen. Olin helpottunut, etten ollut laittanut parhaimpia vaatteita ylle ja että kännykkäni ei ollut Lintsillä mukana. Se oli kyllä tavanomaista ennakointiani... :( Kaikki kävivät ekstrahuolellisessa suihkussa, mä pariin kertaankin. Ahdistus helpotti vasta kun kaikki oli nukkumassa puhtaina.
Tuntuu etten mä oikein voi mennä mihinkään missä on ainakaan paljon vieraita ihmisiä, liian suuret riskit nähdä ahdistavia asioita... Onko kellään muulla tällaista?

Tänään sukulointi meni onneksi hyvin, ja oikeasti pystyin hiukan rentoutumaankin kun olin ensin katsonut että "kontaminaatiolähteitä" ei ollut. Sukulaiset <3

Tosin tänään sitten Koo on ollut koko päivän jälleen huonolla päällä. Sen kyllä osin ymmärrän eilisen takia (vaikka en mä tätä ahdistusta ja pakko-oireilua huvikseni teekään). Ei kuitenkaan tunnu hyvältä kuunnella ulkonäön haukkumista, vaikka sitä olenkin hiukan oppinut suodattamaan. Pahimmalta tuntuu alentava käytös, aivan kuin olisin arvoton :(

Mut joo, nyt hetki telkkaa ja sit nukkumaan :)

Kuulumisia

Kylläpäs oon nyt kirjoitellut vähänlaisesti. Ei ole jotenkin ollut sellaista tarvetta tällä hetkellä kirjoittaa. Ja lisäksi tuntuu, että se on vaan sitä saman jauhamista. Ocd sitä ja ahdistaa tätä, en tiedä jaksaako niistä kukaan edes lukea uudestaan ja uudestaan..

Mutta siis, tosi ocd-hankalan kevään jälkeen nyt on hiukan parempi hetki meneillään. Kuitenkin on pienestä kiinni koska taas oon loppukevään tilanteessa. Sattumalta kun näen jonkin vaikean kontaminaatiolähteen, niin siinä sitä ollaan taas. No, toivottavasti en. 
Tää tilanne on vähän niinku korttitalo. Ei paljon vaadita, että se kaatuu... Mut sit täytyy vaan taas rakentaa uudelleen :) Näin se homma menee.

Ai joo, mun vanhemmat kävi tapaamassa terapeuttiani. Ei terapeutti tietenkään jutellut kertomistani asioista, mutta ocd:sta yleisemmin. Uskon että oli ihan hyvä että kävivät :)
Lisäksi yksi lähipiirini henkilö tietää nyt myös ocd:stani. Toisaalta tosi hyvä. Toisaalta tuntuu, että nyt jo niin moni läheisistäni (no joo, 4, ehkei se nyt ole niin moni) tietää tästä, ettei se enää ole oikein hallittavissani. Vaikka toki luotan heihin. Mutta silti.
Niin, ja mietin tässä koska alan kokeilla toista SSRI-lääkettä, edellinen kun ei oikein sopinut, ja lopetettiin se jo useampi kuukausi sitten.

Lomaa odotan ihan tosi paljon. Sitä että saa olla vaan omien tuttujen ja turvallisten ihmisten kanssa. Hellettä ja ukkosta. Mökkiä. Jätskiä. Ehkä uimistakin. <3