tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kuulumisia

Kylläpäs oon nyt kirjoitellut vähänlaisesti. Ei ole jotenkin ollut sellaista tarvetta tällä hetkellä kirjoittaa. Ja lisäksi tuntuu, että se on vaan sitä saman jauhamista. Ocd sitä ja ahdistaa tätä, en tiedä jaksaako niistä kukaan edes lukea uudestaan ja uudestaan..

Mutta siis, tosi ocd-hankalan kevään jälkeen nyt on hiukan parempi hetki meneillään. Kuitenkin on pienestä kiinni koska taas oon loppukevään tilanteessa. Sattumalta kun näen jonkin vaikean kontaminaatiolähteen, niin siinä sitä ollaan taas. No, toivottavasti en. 
Tää tilanne on vähän niinku korttitalo. Ei paljon vaadita, että se kaatuu... Mut sit täytyy vaan taas rakentaa uudelleen :) Näin se homma menee.

Ai joo, mun vanhemmat kävi tapaamassa terapeuttiani. Ei terapeutti tietenkään jutellut kertomistani asioista, mutta ocd:sta yleisemmin. Uskon että oli ihan hyvä että kävivät :)
Lisäksi yksi lähipiirini henkilö tietää nyt myös ocd:stani. Toisaalta tosi hyvä. Toisaalta tuntuu, että nyt jo niin moni läheisistäni (no joo, 4, ehkei se nyt ole niin moni) tietää tästä, ettei se enää ole oikein hallittavissani. Vaikka toki luotan heihin. Mutta silti.
Niin, ja mietin tässä koska alan kokeilla toista SSRI-lääkettä, edellinen kun ei oikein sopinut, ja lopetettiin se jo useampi kuukausi sitten.

Lomaa odotan ihan tosi paljon. Sitä että saa olla vaan omien tuttujen ja turvallisten ihmisten kanssa. Hellettä ja ukkosta. Mökkiä. Jätskiä. Ehkä uimistakin. <3

Ei kommentteja: