Parisuhde ja OCD vol. 2

Kirjoittelin tästä aiheesta jo aiemminkin (Parisuhde ja OCD). Tuo postaus näyttää olevan blogini luetuimpia tekstejä, ilmeisesti aihe siis koskettaa muitakin. Luonnoksissa on roikkunut useampikin kirjoitus tästä aiheesta. Mutta nyt tämän tekstin taidan julkaistakin. Kirjoitus on sitten vain mun subjektiivinen näkökulmani asiasta. Tarkoitukseni ei ole mollata ketään, vaan kuvata sitä, miten ocd voi sotkea parisuhdetta.

Musta tuntuu, että usein pohditaan sitä, miten puoliso jaksaa ocd-ihmisen kanssa (mikä sinänsä on tärkeä asia). Mutta harvemmin silti kukaan pohtii toisinpäin, miten ocd:tä sairastava jaksaa parisuhteessaan. Itsestäni se tuntuu välillä vaikealta; pitää ensin kestää 
oma inhottava sairautensa ja päälle vielä jaksaa vastaanottaa toisen paha olo ja sen purkautuminen. Joskus musta tuntuu etten jaksakaan. Aika usein. 

Aika usein myös tuntuu, valitettavasti, helpottavalta kun olen lasten kanssa kolmistaan. Olen kyllästynyt siihen, että Koo huutaa mulle niin paljon. Ja erityisesti siihen, että hän huutaa 
lasten kuullenkin mulle niin usein. Nimittelee. Tönii. Suuttuu joskus niin, että melkein pelkään hänen kontrollinsa pettävän. Uhkailee "kontaminaation" levittämisellä ja jossain määrin on tehnytkin sitä (kuulostaa hölmöltä, mutta on tosi ahdistavaa).

Koska siis mulla on ocd ja Koo joutuu kestämään sitä ja osallistumaan "kontaminaatiojuttuihin", hän tuntuu ajattelevan tämän oikeuttavan käytöksensä. Johonkin rajaan asti ehkä joo, mutta mun mielestä tietty raja on ylitetty.

En tahtoisi kuitenkaan luovuttaa. Koo osaa nimittäin halutessaan olla myös jotain ihan muuta, tosi mukava. Voi kun hän vain haluaisi enemmän.

Mitä mä sitten tällä hetkellä toivoisin parisuhteelta? 

-Ennalta-arvattavuutta, sitä että pystyisin arvioimaan suuttuuko Koo mulle vaikkapa seuraavan tunnin aikana.
-Kannustamista, ei lannistavia kommentteja.
-Jutustelua tavallisista asioista. Mulla on ocd-ajatukset mielessä riittävästi ilmankin, että niitä jatkuvasti tuodaan esiin. 
-Ettei uhkailtaisi kontaminaation levittämisellä. Tämä on siis eri asia kuin se, että eläisi normaalisti ja välittämättä esim. turhista käsienpesupyynnöistä (mikä sinänsä olisi hyvin ahdistavaa, mutta kuitenkin jollain tavalla reilua).
-Kunnioitusta. Ehkä nämä kaikki kuitenkin tiivistyvät tähän yhteen sanaan. Sitä mä haluan, tarvitsen, janoan. Ansaitsenkin kai. Ei ocd tee musta yhtään vähempää ihmistä, ja ehkä mun pitäisi myös itse uskoa se. Olla hyväksymättä kohtelua, jota en ilman ocd:ta hyväksyisi.


Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia parisuhteesta, läheisenä tai ocd:n kanssa painivana. Tai parisuhdetta suunnittelevalta. Miten teillä menee?  

Siivousta

No niin. Mulla on muutama vapaapäivä, ja päätin että viedään lapset hoitoon (lyhyemmäksi päiväksi tosin) jotta saan vihdoinkin siivottua, tai ehkä oikeamminkin vähän niinku raivattua tilaa. Ajatuskin ahdistaa. Sain onneksi itseäni niskasta kiinni ja aloitettua.

Meillä on nimittäin muutamia paikkoja, mihin on kertynyt hurjasti tavaraa. Esimerkiksi mun huoneessa on aika vähän vapaata lattiatilaa. Portaiden alus on ihan täynnä, ja sieltä vyöryää tavaraa eteiseen. Pakko. Tehdä. Tälle. Jotain. Tavoite olisi saada tää asunto nyt aluksi siihen kuntoon kun sen pitäisi näyttää ennen kuin alkaa siivota ;)

Kyllähän tavaraa normaalistikin kertyy, lasten tultua entistä enemmän. Mutta syy miksi ne ovat tuolla tavalla röykkiönä, on mun ja ei-niin-rakkaan ocd:n. Lähinnä ne koostuvat tavaroista, jotka ovat enemmän tai vähemmän "kontaminoituneita".  Eivät kuitenkaan pahimmasta päästä, koska olisivat silloin menneet suoraan roskiin. Ehkä olen elätellyt toivoa, että saisin otettua ne käyttöön takaisin. Tai sitten en ole heti ehtinyt/ jaksanut setviä asiaa.

Näillä mennään: Kertakäyttöhanskoja tarpeeksi varattuna, vaihto aina tarpeen mukaan. Vaikeampiin kohteisiin enemmänkin suojaa... Riittävästi aikaa ja keskittymistä (ettei tule turhia mokia). Musiikkia taustalle (tämä ihan vaan koska se tekee hommasta hiukan mukavampaa). Aloitus "puhtaammasta", jottei ne "likaannu". Lopulta käsien pesu tai (pika)suihkussa käynti riippuen tilanteesta. 

Raskasta. Lisäksi ongelma on mitä tehdä tavaroille, vaatteille ym., joita en voi ottaa ocd:n takia käyttöön, mutta en raaskisi heittää poiskaan. Äsken siivotessani kyyneleet valuivat kun laitoin roskiin eräänkin lahjapussin :( En vaan pysty ottamaan sitä käyttöön, niin ihana kuin olisi ollutkin. Pieni itsesäälikohtaus, miks, miks en voi olla normaali :(

Ainakin olen nyt toivottavasti vihdoinkin oppinut seuraavan. Jos (tai valitettavasti oikeastaan kun) tavaroita taas "kontaminoituu", hoida tilanne heti. Pese, laita roskiin, vie kierrätykseen, tai pidä käytössä vaikka hiukan ahdistaisi. Mutta tee se heti. Tällaisen röykkiön setvimistä, ei enää... huomennakin on vielä iso urakka edessä. Tai siis, toivottavasti tätä opetusta ei tarvitsisi ottaa käyttöön, vaan sen sijaan ottaisin kaikki tavarat käyttöön jatkossa...

Aa oli liikkis tänään hoidosta lapset haettuani, kun huomasi että olin siivonnut. Sanamuotoa en nyt aivan muista, mutta kuulemma olin tehnyt hyvää työtä, ja huomenna pitäisi jatkaa :D Parasta kannustusta :)

Välttämistä ja itsekeksittyjä rajoituksia

Ocd rajoittaa elämääni tällä hetkellä paljon.

- En juurikaan käy kaupassa (voisin ostokset tehtyäni nähdä jotain ocd-ahdistavaa, ja kaikki ostokset saattaisivat pahimmillaan mennä roskiin). Onneksi Koo käy ja netistä saa.
- En pukeudu aivan kuten haluaisin. En juurikaan käytä kalliita koruja tai vaatteita, liian suuri riski kontaminoitua...
- En reissaa (lentokentät, jonkin verran myös juna-asemat ym. ovat tositosiahdistavia paikkoja)
- Meillä ei käy vieraita (ahdistaa missä ovat käyneet vaatteineen, mihin kaikkialle koskevat jne.)
- Välttelen monia paikkoja, kaupunginosia, kauppoja ym. joissa olen joskus nähnyt jotain, tai jotka tiedän "kontaminoituneiksi"
- Miljoona pikkujuttua, esim. tavaroita ja kohtia kotona joihin en koske
- Menetetty aika. Kuinka paljon multa kuulukaan aikaa näiden kuvioiden miettimiseen, ennalta ehkäisemiseen, jälkipuinteihin. 

Millainen olisikaan päivä ilman ocd:ta. Miten rento sitä olisi, kun ei jatkuvasti tarvitsisi olla valppaana turhaan. Ja tehokas. Siivota koti normaalisti, eikä tehdä siitä mahdottoman raskasta ja vaikeaa miettien, että jos tuo koski tuohon, niin sitten ei voi koskea tuohon, pelätä levittämästä kontaminaatiota. Ja miten paljon aikaa päivässä olisikaan muille ajatuksille. Huokaus. 

Hellettä ja ukkosta

Syksy alkaa häämöttää, vaikkei sitä tuolla ulkona helteessä kyllä huomaisi. Loma alkaa vedellä viimeisiään, ja Koo palasikin jo töihin. 

Viime kerralla kirjoittelin, että oltiin menossa käymään Koon vanhemmilla. Käynti sujui ihan mukavasti. Siis normitavalla oli oikeinkin kivaa. Ocd-tavalla ok, paitsi Koon isä piti muutaman kerran "kontaminoitunutta" paitaa. Ja lähtiessämme Koon äiti kaivoi esiin muutaman ocd-hankalan tavaran (joiden saamisen olin onnistunut välttämään edellisellä kerralla) antaakseen meille mukaan. On muuten vaikeaa esittää ilahtunutta ja kiittää, kun päässä liikkuu, että miten saan lapset olemaan koskematta, miten itse onnistun koskemaan mahd. vähän, miten saan pakattua ne niin, etteivät koske muita tavaroita jne jne. Oikeasti kivat tavarat, jotka inhottava ocd pilaa :( Ja poistullessa autossa kuvittelin taas näkeväni jotain ocd:ta herättelevää, huokaus. Tiedättekö, että mä oon alkanut autossa pitää silmiä välillä kiinni (heh, en tietenkään itse ajaessani) erityisesti vilkkaissa paikoissa, jos on sellainen olo, etten jaksa miettiä että näinkö taas jotain epämääräistä... Tosi järkevää :(

No joo. Sitten taas mökkeiltiin, siihen en kyllä ihan helposti kyllästy. Täydelliset kesäilmat, hellettä ja ukkosta (onneksi ukkonen ei kertaakaan ollut ihan päällä, sitten en ehkä niin olis tykännyt).  Ja oi että kun nautin laiturilla makoilusta. Ja lasten vesiläträyksen seuraamisesta. Kaiken kaikkiaan normaalista normaalimmasta olemisesta. Mut kun oltiin pidempään omalla porukalla, niin alkoi kyllä ocd taas kehitellä kaikkia pikku ongelmia. Tyyliin että taas siihen ja siihen kohtaan ei voi koskea kun siihen on osunut se ja se. Pitäis vissiin aina tehdä silleen, että oltais omalla porukalla pari päivää, ja sitten mun vanhempien kanssa välillä, etten pääse kehittelemään liikoja. Koo huomasi myös tämän.

Arkeen paluu. Mua vähän ahdistaa arkeen paluu. Ei niin paljon töiden takia, vähän toki siksikin. Vaan koska kotona ocd-jutut ovat vaikeampia, ja siksi tiedän melko suurella varmuudella, että Koo taas hermostuu pahasti useammin :( Ja se jos mikä on kurjaa. Yritän kyllä oikeasti pitää pyyntöni ym. minimissä, mutta se minimi ei ole kovin vähän. Tarkoituksenani olisi nyt ennen syksyä vähän järkkäillä niin, että kotona olisi taas hiukan vähemmän Ei voi koskea -kohtia...

Sellaista höpinää tällä kertaa. Helleviikko edessä taas :)