Viime kerralla kirjoittelin, että oltiin menossa käymään Koon vanhemmilla. Käynti sujui ihan mukavasti. Siis normitavalla oli oikeinkin kivaa. Ocd-tavalla ok, paitsi Koon isä piti muutaman kerran "kontaminoitunutta" paitaa. Ja lähtiessämme Koon äiti kaivoi esiin muutaman ocd-hankalan tavaran (joiden saamisen olin onnistunut välttämään edellisellä kerralla) antaakseen meille mukaan. On muuten vaikeaa esittää ilahtunutta ja kiittää, kun päässä liikkuu, että miten saan lapset olemaan koskematta, miten itse onnistun koskemaan mahd. vähän, miten saan pakattua ne niin, etteivät koske muita tavaroita jne jne. Oikeasti kivat tavarat, jotka inhottava ocd pilaa :( Ja poistullessa autossa kuvittelin taas näkeväni jotain ocd:ta herättelevää, huokaus. Tiedättekö, että mä oon alkanut autossa pitää silmiä välillä kiinni (heh, en tietenkään itse ajaessani) erityisesti vilkkaissa paikoissa, jos on sellainen olo, etten jaksa miettiä että näinkö taas jotain epämääräistä... Tosi järkevää :(
No joo. Sitten taas mökkeiltiin, siihen en kyllä ihan helposti kyllästy. Täydelliset kesäilmat, hellettä ja ukkosta (onneksi ukkonen ei kertaakaan ollut ihan päällä, sitten en ehkä niin olis tykännyt). Ja oi että kun nautin laiturilla makoilusta. Ja lasten vesiläträyksen seuraamisesta. Kaiken kaikkiaan
Arkeen paluu. Mua vähän ahdistaa arkeen paluu. Ei niin paljon töiden takia, vähän toki siksikin. Vaan koska kotona ocd-jutut ovat vaikeampia, ja siksi tiedän melko suurella varmuudella, että Koo taas hermostuu pahasti useammin :( Ja se jos mikä on kurjaa. Yritän kyllä oikeasti pitää pyyntöni ym. minimissä, mutta se minimi ei ole kovin vähän. Tarkoituksenani olisi nyt ennen syksyä vähän järkkäillä niin, että kotona olisi taas hiukan vähemmän Ei voi koskea -kohtia...
Sellaista höpinää tällä kertaa. Helleviikko edessä taas :)
3 kommenttia:
Kävin taas altistuksessa ja nyt altistin itseni pahimmalle pelolleni, se oli ihan hirveetä, mun ei ollut edes tarkoitus mennä niin pitkälle, mutta psykologin läsnäolo saa mut jotenkin normaalia rauhallisemmaks ja päätin sitten mennä loppuun asti.. ahdistus kasvoi niin korkealle, että pyörryin sinne psykologin huoneen lattialle.. nyt on tosi sekavat fiilikset, tavallaan olen ylpeä itsestäni ja tuntuu kuin voisin tehdä mitä vain, toisaalta välillä taas kaduttaa ja pelottaa, että tein elämäni suurimman virheen... samalla myös nolottaa se pyörtyminen, eikä mulla ole edes kovin selvää muistikuvaa tapahtuneesta... mutta nyt olis tarkoitus jatkaa sitä altistusta koska se kaikkein pahin on jo takana, mutta toivon että pikkuhiljaa ajatukseni selkeytyisivät ja että voittaisin tän ocdn 1/0 :) t:polunpolkija
Upeeta Polunpolkija! Voit kyllä olla tosi ylpeä itsestäsi. Äläkä turhaa nolostu pyörtymisestä, sehän vaan kuvaa miten rohkea olit :) En tiedä huomasitko vastaustani sun edelliseen kommenttiin, mutta kyselin, että kun altistuksen jälkeen meet kotiin, pystytkö olemaan normaalisti ilman pesuja ym.?
Moi Anonyymi ja kiitos vinkistä! :) Olinkin jo kuullut tuosta, vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ja taidan ostaa heti kun se julkaistaan :)
Lähetä kommentti