lauantai 20. joulukuuta 2014

OCD ja sen aiheuttamat ongelmat

Oon viime aikoina tainnut puhua vähemmän ocd:sta ja enemmän kaikesta muusta. Ja hyvä niin, ei mun blogia aloittaessa tarkoitus ollutkaan puhua vain ocd:sta. Mutta taidanpa nyt kirjoittaa taas yhden postauksen ihan vaan siitä.

Mun viimeaikaisia tekstejä lukemalla saattaa saada sen vaikutelman, että ongelma ei olis kovin iso. Mutta on se, valitettavasti. 
Ja sitten taas optimisti tässä terve, riippuu mihin vertaa. Nää mun ongelmat nyt kuitenkin on suhteellisen pieniä, eihän tää nyt sentään oikeasti ikäviin tauteihin kuten syöpään tai ALS:iin verrattavissa mitenkään ole.

Aika ristiriitaista siis. Toisaalta ymmärrän hyvin, että ocd on mun pään sisäinen ongelma, eikä oikeata ongelmaa tavallaan edes järjellisesti ole. Toisaalta se vaikuttaa lähes kaikkeen mitä teen, minne meen ja kenen kanssa olen. Ja mitä voin koskea. Ja kun se noin
kokonaisvaltaisesti on mukana, arvatenkin se vie aika paljon energiaa. Vitsit mitähän kaikkea sitä vois saada aikaiseksi jossei tähän tuhlaantuisi niin paljon aikaa ja voimia!

Listaanpa nyt joitain mulla olevia arkisia rajoitteita:
-vaatteet (eri vaatteet töihin ja vapaa-ajalle, ja "kontaminoituneiden" roskiin heittäminen, vaatteita kuluu paljon normaalia enemmän tämän takia)
-suihkussakäynti yleensä aina kun tulen töistä kotiin, tai no, oikeastaan useimmiten kun tulen kotiin mistä vaan
-se että "suojelen" lapsia ja Koota myös kontaminaatiolta, emme käy ollenkaan niin paljon eri tapahtumissa ym. kun haluaisin, tarkoittaa myös että he joutuvat käydä toisinaan ylimääräisesti suihkussa ym. (tosin tämä paljon vähäisempää kuin omani)
-kotona paljon kohtia mitä välttelen koskemasta tai kosken vai esim. kertakäyttöhanskojen kanssa
-paljon (julkisia) paikkoja ja liikennevälineitä, joita välttelen (kohonnut kontaminaatioriski...)
-tavaroiden "suojaus", avaimet, kännykkä, pankkikortti ym. pakastepusseissa, joita tarvittaessa (usein päivittäin) vaihdan
-käyn vain harvoin kaupassa itse (tulee kalliiksi, koska jos ostosten jälkeen näen jotain tarpeeksi "kontaminoivaa", arvaatte varmaan mitä tavaroille käy)
-Pyykinpesuongelmat. Vaatteet mitkä ovat tosi kontaminoituneita menevät roskiin (toisinaan myös uffiin tms. jos ovat oikeasti järjellisesti puhtaita ja hyviä). Lievästi kontaminoituneita tms. pesen käsin, jottei pesukone kontaminoidu. Lakanat ym. kontaminoitumattomat sitten koneessa. Hankaloittaa elämää.
-Siivoamisen vaikeus ja sen lykkääminen. Vaikeaa siivota, kun pelkään vain levittäväni kontaminaatiota, jollen ole tosi tarkkana. Esim. vaihda suojakäsineitä aina tarvittaessa, käytä lähinnä poisheitettäviä materiaaleja kuten talouspaperia, toinen pölynimuri käytössä vain muutamaan kontaminaatiokohtaan ja toinen muualle jne jne jne. Ja koska oon tehnyt siivoamisesta näin mahdotonta, ei meillä voi kukaan muu oikein siivota. Koo auttaisi mielellään siivouksessa, mutta kun en oikein anna. Vaikka oikeasti ilman ocd:ta mielelläni luopuisin koko siivoamisvastuusta, en tykkää siitä yhtään. Tai itseasiassa ehkä tykkäisinkin jos voisin vaan siivota miettimättä hölmöyksiä.

Mut joo. Tässä tätä listaa. Aivan älytön lista. Ja minkä takia. Sen takia että pelkään kontaminaatiota. Jonka tiedän olevan mun mielikuvituksen tuotetta. Ja jos en peseytyisi siitä, en sairastuisi tai muutakaan tapahtuisi muille tai itselleni (paitsi ahdistus). Ä-LY-TÖN-TÄ. En vaan pääse tämän sairauden sisällä. Miten voi samaan aikaa ymmärtää toimintansa järjettömyys ja silti olla pakotettu toimimaan niin saadakseen rauhan. En tajua. En vaan tajua.






Ei kommentteja: