Ja miten se sitten meni

Viime postauksessa kirjoitin altistussuunnitelmastani. Näin se sitten sujui:

Ennen kuin lähdettiin sinne paikkaan, mua jännitti paljon. Mutta kiinnitin huomiota siihen, että lähinnä siis vain jännitti. Ei erityisemmin ahdistanut. Jännittäminen ei haittaa, sen kanssa kyllä pärjää.

Kuitenkin varaudun ocd-suunnitelmalla.
Aalle söötit vaatteet, mutta sellaiset, joilla ei ollut erityistä tunnearvoa tms. Itselleni samoin, "halpis"vaatteet. Mukaan autoon Aalle vaihtopäällysvaatteet ja mullekin jotain pientä. Märkää paperia käsien pyyhkimistä varten. Kertakäyttöhanskoja. Muovipussi, johon "kontaminoituneet" vaatteet olisi saanut. Kotiin suihkuun valmiiksi lähes täysi samppoopullo. Koon kanssa sovittu, että hän hoitaa Jiin hakemisen hoidosta, koska en samalla reissulla olisi oikein voinut. Että näillä spekseillä lähdettiin.

Auton jätin kauemmalle parkkipaikalle, josta sitten käveltiin. Kaiken ylimääräisen, kännykkä mukaanlukien, jätin autoon. Jännitti. Aan kanssa höpistiin niitä näitä, oli sinänsä mukavaa. Paikan lähestyessä jännitin kyllä, mutta ahdistusta ei erityisemmin kuulunut. Hiukan yllättyneenä olin siitä. 

Ja sitten sisälle sinne. Edellisen kerran olin siellä, no, vuosia ja vuosia sitten. Kaikki oli toisaalta niinkuin silloinkin. Toisaalta paljon oli muuttunut. Niin paikassa kuin itsessänikin. Jännitti. En koskenut kahvoihin, kaiteisiin, niin, oikeastaan en mihinkään (toisaalta vältän koskemasta noita kaikkialla julkisissa tiloissa). Paitsi tietysti ajoittain Aata pidin kädestä.

Aa meni muiden lasten kanssa reippaasti ja hyvillä mielin tutustumaan ja touhuamaan. Itse olin suunnitellut luikkivani sielä pois odotusajaksi. Mutta siinä oli mukavia vanhempia, joiden kanssa päädyin juttelemaan. Ja odottaminen meni niin aika nopeaan. Sisällä.

Lasten tultua takaisin vanhempien luo, sen sijaan että olisimme äkkiä lähteneet pois, jäin vielä hetkeksi vapaaehtoisesti juttelemaan sinne. Ja Aa oli viihtynyt, kuten arvasinkin :) Käveltyämme ulos, olin helpottunut. Autolla en vaihtanut vaatteita. En pyyhkinyt käsiämme. No ok, laitoin kyllä kertakäyttöhanskat käteeni (mutta hanskat kädessä useimmiten ajan muutenkin). 
Kotona riisuin kyllä vaatteemme pussiin ja kengät jätin sivummalle. Ja menimme suihkuun. Mutta suihku ei ollut erityisen pitkä. Ja mitä en vielä oikein ymmärrä, olen saanut käytettyä siellä ollutta takkiani sen jälkeen! 

Hämmentävä käynti. Mua ei oikeastaan ahdistanut juurikaan. Nuo ocd-touhuttiin tein enemmän "varmuuden vuoksi" kuin akuuttia ahdistusta helpottamaan. Toisaalta kuitenkin tein ne.  Että eihän se nyt niinku Strömsössä mennyt. Mutta meni kuitenkin jotenkin!

Muutama vuosi sitten luulen, että en olisi saanut mentyä sinne, en ainakaan Aan kanssa. En kyllä varmaankaan nytkään, jos ahdistus olisi ollut samaa luokkaa kuin silloin. 

Nyt kun vielä osaisin selvittää kunnolla, että miksi ahdistus tätä alkuperäistä "lähdettä" kohtaan on näin helpottanut. Jospa saisin sen oikeasti ymmärrettyä, niin ehkä voisin päästä tästä typerästä sairaudesta eroon. Ei tulisi ikävä. 

Altistussuunnitelma

Altistusta suunnitteilla. Ja vielä ihan oma-aloitteisesti (terapiassa on tauko). Aika hurjaa.

Eli siis. Loppuviikosta Aa on kutsuttu erääseen tapahtumaan. Sellaiseen, joissa uskoisin hänen viihtyvän oikein hyvin. Ja josta voisi kehkeytyä pidempikin, noh, vähän niinkuin harrastus.

Ongelma: Tuo paikka. Se AH-DIS-TAA. Siis oikeasti paikka on turvallinen ja hyvä, tiedän sen. Mutta mun ocd:ni, oi voi :( Oon lähes koko aikuisikäni vältellyt ko. paikkaa, kiertänyt aina kaukaa, jos mahdollista. Jopa synnyttämään mennessä kivuista huolimatta emme menneet ko. paikan takia nopeinta reittiä. Oon nähnyt painajaistakin siitä, että olen ollut siellä :( Ja tarkennuksena, tämä paikka siis ei oikeasti ole millään tavalla ahdistava eikä vaarallinen, päin vastoin.

Mun "alkuperäinen ocd-lähde" liittyy paljolti tähän paikkaan. Ja niinku oon monta kertaa tainnut sanoa, tämän mun alkuperäisen lähteen aiheuttama ahdistus on helpottanut paljon parin viime vuoden aikana, en oikein tiedä miksi. Sen takia olen siis kyennyt altistamaan hiukan itseäni. (Juurikin tässä järjestyksessä). Muutama vuosi sitten olisi ollut lähestulkoon mahdotonta, että olisin mennyt tuonne. Mutta siis koska asia ei ole tuntunut enää lainkaan niin ahdistavalta, olen pikku hiljaa siedättänyt itseäni niin, että olen autolla ajanut melko läheltä ja sitten vielä lähempää. Joulun aikoihin kävin lähellä asuvan työkaverini luona, ja kävelin ihan tämän paikan ohi. Tokihan sen jälkeen suihkussa kävin jne, mutta kuitenkin. Ei pahempaa ahdistusta. 
Ja nyt, sen takia että uskon sen hyödyttävän Aata, aion mennä sinne sisään. Ja vielä siis yhdessä Aan kanssa, mikä tekee siitä vielä paljon vaativampaa. Mutta mitäpä sitä äiti ei lapsensa vuoksi tekisi...

Ettei kuulosta liian lupaavalta, niin olen kyllä pohtinut ocd-suunnitelmaa. Millä vaatteilla mentäisiin. Sellaiset, jotka olisivat siistit, mutta tarvittaessa niitä voisi olla käyttämättä enää. Suoraan suihkuun kotiin tullessa. Jopa auton penkkien suojaamista olen miettinyt, mitä jos ahdistaakin ihan liikaa ja pelkään kontaminoivamme auton. Aivan älytöntä. Ja siis kaikki tämä ei-minkään-järkevän-syyn-vuoksi. Muut vanhemmat lapsineen eivät tällaista taatusti ajattele.
Eli onko tämä nyt sitten kuitenkaan toisaalta kunnon altistusta, kun mulla on tuo peseytymissuunnitelma jne. Pitäisi yrittää sekä altistaa että olla tekemättä sen jälkeen noita pakkotoimintoja. Mutta pelkään, että ilman jälkisuunnitelmaa en saa mentyä ollenkaan. Toisaalta jos Aa tykkää ja uudestaan joskus mentäisiin, niin ehkä voisin silloin vielä enemmän tsempata... Baby steps taas. Tosin tuonne meneminen kaiken kaikkiaan tuntuu kyllä aika harppaukselta ;)
Toivottavasti en jänistä ja tee autolla uukkaria tai käänny ovelta. Mutta enhän mä voi niin tehdä. Reipas asenne päälle Aan takia. Tuskinpa kukaan siellä tietää mitä mä käyn läpi päässäni silloin. Mutta hyvin se menee. Ainakin ohi ;) Yritän raportoida sen jälkeen sitten miten meni...

Uusia työkuvioita

Moikka vaan taas :) Mä aina ihmettelen sitä, mutta vitsit ku aika menee nopeasti! Nyt on jo maaliskuu kohta puolessa välissä. Oon tykännyt kun on jo pitkään ollut lämpöisiä ilmoja, sopii mulle :)

Mitäs muuta. Risteilyn jälkeen ollaan käyty mm. Koon vanhemmilla. Nähty kaveriperhettä. 3/4 meistä on ollut mahataudissa, Koo toistaiseksi vielä säästynyt. Ei silti ollut mistään pahimmasta päästä, mut eihän oksentaminen nyt hauskaa ole... Ja eräs sukulaiseni oli leikkauksessa, ei mitään vakavaa, mutta mielessä toki.

Työkuulumisia sitten. Vaihdan hiukan hommia, etenen vähän niinku uralla! Tuntuu hyvältä, että välillä saa tavallaan konkreettista palautetta tehdystä työstä :) Toisaalta jännittää (paljon), että onko musta tähän uuteen hommaan. Mutta täytyy vaan yrittää valmistautua hyvin, kysyä kun ei osaa, ja tehdä parhaansa. Ja katsoa mihin se riittää... Heh, kilpaurheilijakommentti :D

OCD kuulumiset vielä vikaksi. Paitsi että eipä oikeastaan ole uutta sillä rintamalla. Samaa vanhaa vaan. Todennäköisesti mun uudessa työkuviossa se voi aiheuttaa aiempaa enemmän ongelmia. Enkä voi tarvittaessa kiertää asioita myöskään ocd:n takia kuten tähän asti (ei se nytkään helppoa ole ollut). Mutta en voi jättää tällaista tilaisuutta käyttämättä, koska ocd. En vaan voi. Härkää sarvista ja niin päin pois ;D

Risteilyllä

Oon ollu ocd-reipas ;) Edellisen postauksen jälkeen käytiin Ruotsin-risteilyllä Koon ja lasten kanssa!
Koo varasi matkan jo hyvissä ajoin, ja mä ajattelin, että voin sitten perua sen lähempänä, jos ahdistaa liikaa... Katsoin jo peruutusehdotkin, mutta päätin sitten lopulta etten kuitenkaan peru. Jotta olisin lukinnut päätökseni, kerroin matkasta lapsille (koska en olisi
voinut tuottaa heille pettymystä tällaisen "turhan" syyn takia). 

Ja niin me sitten mentiin :) Lapset oli ekaa kertaa risteilyllä. Voi että niiden riemua, olivat niin tohkeissaan <3 Jo sen takia reissu olisi kannattanut. Mäkin sain jopa ajoittain rentouduttua. Tokihan mä siellä taas bongasin muutaman potentiaalisesti ocd-ahdistavan henkilön, mutten kuitenkaan mitään selkeää... Ja koko ajanhan hytissä oloa lukuun ottamatta olin hieman stressaantunut ja valppaana, jos vaikka joku "kontaminaation lähde" kävelisi vastaan tms. Tuollainen ihmismassoissa oleileminen niiiin ei ole mun juttu. Tai ei mua haittaa isotkaan ihmismäärät, jos tiedän että kaikki ihmiset ovat "ok". Mutta juuri tuo, että en voi valita ketä siellä on... 

Niin, eli ei kaikki nyt ihan helppoa siis ollut. Me ei esimerkiksi lähdetty laivasta Tukholmassa, siihen en jaksanut enää venyä :( Mutta oltiin sovittu Koon kanssa, että tämä on ok, jos siltä tuntuu. Ei varmaankaan ollut muuten huono valinta, paitsi että siinä annoin kyllä ocd:lle periksi :( Touhuttiin sitten lasten leikkihuoneessa ym. 

Mutta hei. Oltiin kummiskin seisovassa pöydässä. Kahdesti. Ja mä hain ruokaa suht normaalisti, vaikken tiennyt kuka mihinkin oli koskenut. Ja annoin lasten olla melko vapaasti (tietty turvallisuudesta huolehtien), vaikka ocd:n takia olisin halunnut kieltää paljon enemmän. No, hissien nappien painamisen hoiti kylläkin Koo ;) Ja hyttiin tullessa pestiin koko porukka aina kädet. Tosin se varmaan olis ollut fiksua ilman ocd:takin.

Olin kotiin päästyä ihan poikki, otti vähän koville vissiin. Ja kotiin tultua päiväsuihkuun patistin kaikki :( 
Mutta kaiken kaikkiaan ihan tyytyväinen olin, että risteilemässä käytiin :) Seuraava askel olis sitten lomamatka perheen kanssa jonnekin vähän kauemmas, mutta ei ihan vielä. Mieli periaatteessa tekisi, mutta tällä hetkellä tuntuu turhan isolta ponnistukselta. Baby steps, baby steps...

Mä oon muuten alkanut elätellä toiveita, että alkaako tää mun ocd olla hiukan helpottamassa. Vai onko tää kuitenkin vaan sitä normivaihtelua. Mutta jotenkin mulla on sellainen olo, että tiukka lankakerä mun päässä alkaa olla löystymässä ja narunpäitä vapaana. Vähän hölmö vertaus, mutta juuri siltä musta tuntuu. Voi kun tämä olisi pysyvää.