Oon ollu ocd-reipas ;) Edellisen postauksen jälkeen käytiin Ruotsin-risteilyllä Koon ja lasten kanssa!
Koo varasi matkan jo hyvissä ajoin, ja mä ajattelin, että voin sitten perua sen lähempänä, jos ahdistaa liikaa... Katsoin jo peruutusehdotkin, mutta päätin sitten lopulta etten kuitenkaan peru. Jotta olisin lukinnut päätökseni, kerroin matkasta lapsille (koska en olisi
voinut tuottaa heille pettymystä tällaisen "turhan" syyn takia).
Ja niin me sitten mentiin :) Lapset oli ekaa kertaa risteilyllä. Voi että niiden riemua, olivat niin tohkeissaan <3 Jo sen takia reissu olisi kannattanut. Mäkin sain jopa ajoittain rentouduttua. Tokihan mä siellä taas bongasin muutaman potentiaalisesti ocd-ahdistavan henkilön, mutten kuitenkaan mitään selkeää... Ja koko ajanhan hytissä oloa lukuun ottamatta olin hieman stressaantunut ja valppaana, jos vaikka joku "kontaminaation lähde" kävelisi vastaan tms. Tuollainen ihmismassoissa oleileminen niiiin ei ole mun juttu. Tai ei mua haittaa isotkaan ihmismäärät, jos tiedän että kaikki ihmiset ovat "ok". Mutta juuri tuo, että en voi valita ketä siellä on...
Niin, eli ei kaikki nyt ihan helppoa siis ollut. Me ei esimerkiksi lähdetty laivasta Tukholmassa, siihen en jaksanut enää venyä :( Mutta oltiin sovittu Koon kanssa, että tämä on ok, jos siltä tuntuu. Ei varmaankaan ollut muuten huono valinta, paitsi että siinä annoin kyllä ocd:lle periksi :( Touhuttiin sitten lasten leikkihuoneessa ym.
Mutta hei. Oltiin kummiskin seisovassa pöydässä. Kahdesti. Ja mä hain ruokaa suht normaalisti, vaikken tiennyt kuka mihinkin oli koskenut. Ja annoin lasten olla melko vapaasti (tietty turvallisuudesta huolehtien), vaikka ocd:n takia olisin halunnut kieltää paljon enemmän. No, hissien nappien painamisen hoiti kylläkin Koo ;) Ja hyttiin tullessa pestiin koko porukka aina kädet. Tosin se varmaan olis ollut fiksua ilman ocd:takin.
Olin kotiin päästyä ihan poikki, otti vähän koville vissiin. Ja kotiin tultua päiväsuihkuun patistin kaikki :(
Mutta kaiken kaikkiaan ihan tyytyväinen olin, että risteilemässä käytiin :) Seuraava askel olis sitten lomamatka perheen kanssa jonnekin vähän kauemmas, mutta ei ihan vielä. Mieli periaatteessa tekisi, mutta tällä hetkellä tuntuu turhan isolta ponnistukselta. Baby steps, baby steps...
Mä oon muuten alkanut elätellä toiveita, että alkaako tää mun ocd olla hiukan helpottamassa. Vai onko tää kuitenkin vaan sitä normivaihtelua. Mutta jotenkin mulla on sellainen olo, että tiukka lankakerä mun päässä alkaa olla löystymässä ja narunpäitä vapaana. Vähän hölmö vertaus, mutta juuri siltä musta tuntuu. Voi kun tämä olisi pysyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti