Ja miten se sitten meni

Viime postauksessa kirjoitin altistussuunnitelmastani. Näin se sitten sujui:

Ennen kuin lähdettiin sinne paikkaan, mua jännitti paljon. Mutta kiinnitin huomiota siihen, että lähinnä siis vain jännitti. Ei erityisemmin ahdistanut. Jännittäminen ei haittaa, sen kanssa kyllä pärjää.

Kuitenkin varaudun ocd-suunnitelmalla.
Aalle söötit vaatteet, mutta sellaiset, joilla ei ollut erityistä tunnearvoa tms. Itselleni samoin, "halpis"vaatteet. Mukaan autoon Aalle vaihtopäällysvaatteet ja mullekin jotain pientä. Märkää paperia käsien pyyhkimistä varten. Kertakäyttöhanskoja. Muovipussi, johon "kontaminoituneet" vaatteet olisi saanut. Kotiin suihkuun valmiiksi lähes täysi samppoopullo. Koon kanssa sovittu, että hän hoitaa Jiin hakemisen hoidosta, koska en samalla reissulla olisi oikein voinut. Että näillä spekseillä lähdettiin.

Auton jätin kauemmalle parkkipaikalle, josta sitten käveltiin. Kaiken ylimääräisen, kännykkä mukaanlukien, jätin autoon. Jännitti. Aan kanssa höpistiin niitä näitä, oli sinänsä mukavaa. Paikan lähestyessä jännitin kyllä, mutta ahdistusta ei erityisemmin kuulunut. Hiukan yllättyneenä olin siitä. 

Ja sitten sisälle sinne. Edellisen kerran olin siellä, no, vuosia ja vuosia sitten. Kaikki oli toisaalta niinkuin silloinkin. Toisaalta paljon oli muuttunut. Niin paikassa kuin itsessänikin. Jännitti. En koskenut kahvoihin, kaiteisiin, niin, oikeastaan en mihinkään (toisaalta vältän koskemasta noita kaikkialla julkisissa tiloissa). Paitsi tietysti ajoittain Aata pidin kädestä.

Aa meni muiden lasten kanssa reippaasti ja hyvillä mielin tutustumaan ja touhuamaan. Itse olin suunnitellut luikkivani sielä pois odotusajaksi. Mutta siinä oli mukavia vanhempia, joiden kanssa päädyin juttelemaan. Ja odottaminen meni niin aika nopeaan. Sisällä.

Lasten tultua takaisin vanhempien luo, sen sijaan että olisimme äkkiä lähteneet pois, jäin vielä hetkeksi vapaaehtoisesti juttelemaan sinne. Ja Aa oli viihtynyt, kuten arvasinkin :) Käveltyämme ulos, olin helpottunut. Autolla en vaihtanut vaatteita. En pyyhkinyt käsiämme. No ok, laitoin kyllä kertakäyttöhanskat käteeni (mutta hanskat kädessä useimmiten ajan muutenkin). 
Kotona riisuin kyllä vaatteemme pussiin ja kengät jätin sivummalle. Ja menimme suihkuun. Mutta suihku ei ollut erityisen pitkä. Ja mitä en vielä oikein ymmärrä, olen saanut käytettyä siellä ollutta takkiani sen jälkeen! 

Hämmentävä käynti. Mua ei oikeastaan ahdistanut juurikaan. Nuo ocd-touhuttiin tein enemmän "varmuuden vuoksi" kuin akuuttia ahdistusta helpottamaan. Toisaalta kuitenkin tein ne.  Että eihän se nyt niinku Strömsössä mennyt. Mutta meni kuitenkin jotenkin!

Muutama vuosi sitten luulen, että en olisi saanut mentyä sinne, en ainakaan Aan kanssa. En kyllä varmaankaan nytkään, jos ahdistus olisi ollut samaa luokkaa kuin silloin. 

Nyt kun vielä osaisin selvittää kunnolla, että miksi ahdistus tätä alkuperäistä "lähdettä" kohtaan on näin helpottanut. Jospa saisin sen oikeasti ymmärrettyä, niin ehkä voisin päästä tästä typerästä sairaudesta eroon. Ei tulisi ikävä.