Pientä uutta on taas tapahtunut ocd-rintamalla viime kirjoituksen jälkeen.
Kuten oonkin kertonut, ocd-syistä meillä ei oo käynyt vieraita reiluun pariin vuoteen :( Todella kiusallista ja tylsää.
No, ollaan puhuttu vanhempieni kanssa, että he tulisivat aluksi ihan vain pikaisesti käväisemään, ja aloitettaisiin siitä. Oon tätä käyntiä saanut lykättyä enemmän tai vähemmän hyvillä syillä jo monta kuukautta. Mutta nyt en enää voinut...
Niinpä siivosin aika paljon. Meillä oli esim. eteisessä tavaroita, mihin "ei saanut koskea". Vein näitä roskiin ja pieneltä osin säilytin ne mitä järkevää oli. Auttoi muuten paljon (eteiseen ja olkkariin tuli tavallaan lisää käyttötilaa)... Ja sitten vanhempani tulivat, enkä pahemmin ahdistunut. Tietenkään en ollut vanhemmistani sinänsä ahdistunut. Mutta ahdisti, että jos koskevat jonnekin mihin en haluaisi ym. Olivat ehkä kymmenisen minuuttia. Lupasivat tulla uudestaan parin viikon päästä, ja silloin ovat ilmeisesti pidempään. Ja sitä seuraavalla kerralla aikovat kuulemma tulla yläkertaankin... Missä on siis meidän makkarit ja pesutilat, eli alueet mitkä erityisesti haluan pitää "puhtaina".
Mutta siis. Hyvähän idea tämä on, vaikkakin tavallaan aika raskasta. Mutta ehkä tulee taas aika, jolloin meillä voi alkaa käydä vieraita- ainakin valikoituja ;D Mutta vakavasti puhuen, lapset alkaa pikku hiljaa olla sen ikäisiä, että kohta heidän pitää voida alkaa kutsua omia kavereitakin kylään... Joten tämä altistus on pakko vaan tehdä. Ja onneksi vanhempani haluavat auttaa <3
Töissä alkoi viime viikolla ne uudet kuviot. Toisaalta oon ihan innoissani! Toisaalta uutta asiaa on ihan hirveästi, ja hiukan pelottaa, että mitä jossen opikaan kaikkea tarpeellista ja en pärjääkään. Jossen olekaan tarpeeksi hyvä. Vastuu painaa harteita...
Heh, melkoista kaksoiselämää mä vietänkin :D Vastuullinen työntekijä ja ocd-höperö, kaikki yhdessä paketissa :D
No joo, mitäs muuta sitten vielä. Pääsiäisenä käytiin Koon ja mun vanhemmilla. Lapset sai pääsiäismunia, sekä syödä että koristella :) Mukavaa oli. Pystyin olemaan melko rentona jopa Koon vanhempienkin luona, vaikka Koon vanhemmilla ja erityisesti hänen äidillään oli osan aikaa vierailusta "kontaminoitunut" paita yllään. (Toim.huom. ihan tavallinen puhdas T-paita, joka vaan sattui kerran olemaan mukana kun ehkä näin ahdistavan henkilön). Mutta erityisesti tämä yksi paita ennen ahdisti paljon silti. Nyt vaan yritin olla ajattelematta asiaa ja ajatella, että se on varmaankin ollut jo monta kertaa pesussa sen jälkeen.
Ja edelleen, ettei kuulostaisi liian hyvältä, olin tietty suunnitellut meidän vaatteet sopivasti reissua varten, varmuuden vuoksi...
Sellaista OCD-landiaan tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti