Jännä miten tää blogi on tullut näin lyhyessä ajassa tärkeäksi. Alunperin ajattelin, että OCD on sivujuonne ja pääpaino muulla elämällä. Mutta ilmeisesti mulla taitaa olla aikamoinen tarve purkaa ajatuksia OCD:stä. Toivottavasti jossain vaiheessa tämä muuttuu.
Lomat on nyt loppu, ja pari päivää oon ollut taas arkihommissa. Toisaalta tosi mukavaa kun mielikuvituksella ei ole niin paljon aikaa keksiä ongelmia. Ja onhan se kieltämättä ihan kiva jutella välillä aikuisten kanssa muustakin kuin lastenhoidosta. Ja syödä lounasta rauhassa. Mutta toisaalta ikävähän noita muruja tulee, ja arkipäivissä on harmillisen vähän yhdessäoloaikaa. Hyvillä mielin kuitenkin voidaan lapset hoitoon jättää, löydettiin nimittäin ihana perhepäivähoitaja :)
Koolla ja mulla ei sen sijaan mene kovastikaan paremmin. Olimme tänään illalla molemmat omilla tietokoneillamme ja lapset nukkumassa, kaikki oli periaatteessa ihan ok, rauha maassa. Koo kysyi jotain, johon vastasin jotain ettei mun OCD:n takia voi nyt hakea tällä viikolla yhtä juttua. Ymmärrän, että vastaukseni oli rasittava. Mutta ei kyllä todellakaan taas ihan tällaisen ryöpytyksen arvoinenkaan. Painokelvotonta tekstiä, sairauteni avulla kiusaamista. Minun piti pyydellä anteeksi.
Viikonloppuna edellisen kerran oli kurjaa. Olimme kaikki ulkona ja Koo hermostui mulle jostain ja ohikävellessä tahallaan vähän tönäisi. Myöhemmin päivällä hermostui taas, mielestäni mitättömästä, ja "ajoi" mut terassin ja seinän väliseen kulmaan seurauksella että kaaduin. Lapset alkoivat itkeä, ja niin kyllä minäkin. Tuntui niin pahalta. Koo totesi vähän myöhemmin rauhoituttuaan, ettei noin olisi saanut tehdä. Mutta ei mitään anteeksipyyntöä. Mun syy kai.
Ja nyt mulle sitten tulee huono omatunto kun kirjoitan tästä "julkisesti". Mutta kun on pakko johonkin purkaa tätä oloa. Terapeutille olen sanonut, että parisuhde ei oikein ole hyvällä mallilla. Haluaisin puhua tästä hänen kanssaan enemmänkin, mutta OCD:n takiahan mä siellä käyn, enkä ole siis paljoakaan kertonut näistä. Enkä oikeastaan kellekään muulle ole parisuhdeongelmista kertonut, tai no neuvolassa hiukan. Paras kaverini tietää että meillä on pidempään ollut jo vaikeaa. Ja näkiväthän vanhempani pientä yhteenottoa lomareissussa, mutta ei mitään tällaista. En oikein tiedä mitä ajatella tästä. Ennen meillä oli niin mukavaa yhdessä.
2 kommenttia:
Itse aikoinaan säikähdin ensimmäisiä perheeseeni liittyviä negatiivisia blogipostauksia, koska tuntui että antaisin heistä aivan täysin väärän kuvan - olivathan ajatukseni todella keskeneräisiä. Mitäpä jos heidät joku kirjoittamisestani tunnistaisi ja menisi sanomaan jotain? Leimaisi huonoiksi vanhemmiksi, vaikka minä en heitä sellaisina pidä ja haluaisi toisia tilalle? Minä en halunnut perheelleni pahaa vain siksi, että oma pääni oli kuin hurrikaani.
Mutta jos en olisi kirjoittanut, en olisi ehkä huomannut miten vääristynyt kuva minulla oli itsestäni suhteessa perheeseen tai tajunnut, että turvattomuus oli päässyt syntymään jo ihan pienenä - vain huonojen sattumien summana.
Yritän tässä sanoa sitä, että nämä perhe/parisuhdeasiat kuuluvat yhtälailla meidänkin elämään kuin ns. tavistenkin eikä OCD poista elämästä sitä, miten niissä menee välillä huonosti ja välillä paremmin. Perheelläni ja ihmissuhteillani on minulla selkeä syy-yhteys peoireisiini - sinusta en tiedä mutta uskon, että vaikkei parisuhteen huonompi tilanne oireisiisi vaikuttaisikaan niin kirjoittaminen selkeyttää ainakin omaa päätä. Ja voithan aina kirjoittaa luonnoksia, joita et julkaise välttämättä heti/ollenkaan - niin olen itse joskus kipeimpien asioiden kohdalla tehnyt.
Juuri em. syistä itse kirjoitan ainakin vielä kasvottomana - ainoastaan tällä maapallolla ehkä 10 ihmistä tietää (ja niistä 5 ihmistä tuntee), kuka Korppikotka oikein on. Joten älä huoli, jos terapiassa ette asiaa ehdi/halua puida niin kirjoittaminen auttaa aina - trust me.
(Olisi kyllä jalo taito osata kommentoida asioita ytimekkäästi..)
Joo, tota mäkin vähän pelkään, että joku tunnistaa, ja sitten saa vääristyneen kuvan ko. henkilöstä, josta olen kirjoittanut. Sitä en haluaisi. Usein sitä tulee kirjoitettua niitä itseä painavia asioita, ja hyvät asiat jäävät sanomatta.
Lähetä kommentti