Ihme juttu, kolmas tosi hyvä päivä putkeen OCD:nkin kannalta :) Ja ei, en ole vaan oleillut kotona, päinvastoin. On ollut mm. uintia ja normi arkitouhuja. Tänään tehtiin pikku autoreissu, ja käytiin kannustamassa kaveriani maratonilla. Lounaalla oltiin kivassa ravintolassa, jossa otin ruokaa seisovasta pöydästä ilman mitään kikkailuja. Ja Koon kanssakin on sujunut ihan hyvin, järkättiin jopa hiukan kahdenkeskistä aikaakin, kiva jutella välillä rauhassa :) Niinku eilisessä postauksessa kirjoitin, jokohan se aika alkaisi olla kypsä normaalielämälle... Tää tuntuu niin hyvältä tällanen ihan tavallinen touhuilu ilman sitä kamalaa ahdistusta. (Mutta ettei tää nyt kuulostaisi liian ruusuiselta, niin kyllähän mä edelleen vältän koskemasta erinäisiin tavaroihin ja välttelen monia paikkoja. Ja pesen käsiä liikaa, käytän kertakäyttöhanskoja liikaa, vaikkakin vähemmän kuin ennen.)
Osittain tässä on nyt mukana hyvää tuuriakin. En ole nähnyt mitään OCD:n oikein kunnolla laukaisevaa nyt hetkeen. Ja tiedän, että seuraava kerta tulee ennemmin tai myöhemmin taas ihan puskista. Mutta voisinko mä olla tarpeeksi rohkea ja vahva silloin, ja olla välittämättä siitä ahdistuksesta. Olla peseytymättä turhaan, heittämättä vaatteita roskiin. Olemaan välittämättä mielikuvituskontaminaatiostani. Mutta pelkään, että se ahdistuksen tunne peittoaa taas järkevän käytöksen. Oon aika varma siitä, valitettavasti.
Nää ihan normivälttelytkin jo sinänsä rasittaa, ihan kotonakin on siis monen monta tavaraa ja paikkaa joihin en koske, ja yritän katsoa, ettei lapsetkaan koske niihin. Tekisi hirveesti mieli olla välittämättä näistäkin kontaminaatioista, mut en vaan pysty. Tarttisin kannustusta ja yllytystäkin, mut sitten Koo taas on liian "mukana" tässä kaikessa. Mut hei, ehkä mun seuraava terapiakerta pitäiskin pitää meillä kotona... ;)
Juuri nyt kuitenkin tuntuu, että tunnelin päässä pilkistää valoa. Tunneli on vaan niin pitkä ja kuoppainen. Ja pahanhajuinen :D
2 kommenttia:
Vakkarikommentoija täällä taas terve :D
Piti tulla vain sanomaan, että uskomatonta miten samanlaisia ajatuksia meillä on tällä hetkellä. Ilta meni ihan superhyvin ja aamulla lenkin jälkeen mietin, että mikä siinä irtipäästämisessä hiertää. Ja ajatuksena tuli vahvimpana mieleen se, että en haluaisi pettyä itseeni uudelleen (tai siis pakko-oireiden takaisin paluuseen) kun seuraavan kerran elämässä kohtaan jotain suuria tunteita.
Eli uskon näemmä siihen, että jos päästän oireistani irti nyt niin ne välittömästi palautuu seuraavan tunnemaailmaa heiluttavan asian yhteydessä ja sen jälkeen pakko-oireista on entistä vaikeampaa päästää irti..
Aurinkoista sunnuntaita, kyllä vielä koittaa se oikea aika - meille molemmille :)
Samassa vaiheessa näytetään tosiaan menevän :) Mua pelottaa ehkä tässä eniten se, että jos nyt lopettaisin kaiken "kontaminaatioiden" välttelyn ja elämä normalistuisi, niin mitä sitten jos tulisikin takapakkia. Olisin levittänyt "kontaminaatiota" joka paikkaan, vähänkö se olisi järjettömän ahdistavaa! Jos ymmärrät mitä tarkoitan, vaikea selittää...
Ja kiva että kommentoit usein :) Tuntuu ilahduttavalta kuulla sieltä ruudun toiselta puolelta, ettei täällä ihan itsekseen vaan pähkäile :)
Olisi mukavaa, jos muutkin lukijat rohkaistuisivat kommentoimaan aina joskus jotain, vink vink ;)
Lähetä kommentti