Tavallaan nyt on meneillään melko tyyni ocd-vaihe. Ei niin että ocd olisi mitenkään pois mennyt, korkeintaan pahin terä taittunut. Muttei myöskään pahentunut. Ja ehkäpä osin juuri siksi mieleni tekisi antaa asioiden vain olla ennallaan. Olen niiiin väsynyt yrittämään nujertaa sitä. Jos jatkan tätä samaa tiettyjen paikkojen ja tavaroiden välttelykäyttäytymistä, teen "välttämättömät" pesut jne., niin suurimman osan ajasta mulla on ihan ok olo. Tässä on vaan pieni mutta: Koo. Hän ei jaksaisi vältellä mun pyynnöstä asioita, eikä vakuutella mulle, etten koskenut johonkin (johon hyvin tiedän etten ole koskenut). Eikä pestä ylimääräistä kertaa käsiään. Ja eipä häntä voi siitä kyllä syyttääkään. Eihän mulla oikeasti ole oikeutta häneltä tuollaista vaatiakaan, mutta pakko mikä pakko.
Joten en voi vaan antaa asioiden olla. Mutta mistähän sitä taistelutahtoa saisi enemmän, roppakaupalla enemmän?
2 kommenttia:
Tuota olen itsekin miettinyt. Oireiden selättäminen pysyvästi tuntuu tooosi vaikealta, ja silloin, kun on parempi kausi, on vaikeaa motivoida itseään taisteluun. On helpompaa mennä vanhan kaavan mukaan ja antaa itselleen lupa oireilla. Kun kerran kuitenkin selviää... Mutta silloin olisi taas enemmän voimavaroja käytössä esim. terapiatyöskentelyyn :/ Paradoksaalista. Kipua on helppo paeta.
Ei kai siinä muuta voi kuin tehdä päätös: ottaa vaikka oire, tilanne kerrallaan käsittelyyn. Mutta enpä siihen itsekään ole pystynyt.
Tosi paljon toivon sulle jaksamista ja erityisesti hyviä oivalluksia näissä pohdinnoissa!
Kiitos paljon kommentista! Aina tuntuu yhtä mukavalta kuulla, ettei ole yksin näiden pohdintojensa kanssa :) Vaikkeihän tätä tietty kellekään toivoisi... Tsemppiä myös sulle!
Lähetä kommentti