Ihan parasta lomaa on olla mökillä, tähän vaan ei kyllästy. Aa ja Jii ovat uineet tosi paljon, ja heidän uimataitonsa on kehittynyt huimasti. Ja oon itsekin tykännyt uida, varsinkin kun vesi on ollut nyt aikas lämmintä, kiitos hienojen säiden. Hoo ei vielä luonnonveteen ole päässyt, vaikka vauvauinnissa kävinkin hänen kanssaan. Ollaan myös soudeltu ja Koon kanssa ovat kalastaneetkin. Ocd-mielessä hermo lepää, kun voidaan olla vaan ihan omalla porukalla ilman tuntemattomien ihmisten näkemistä. (Vaikka kyllä mä täällä mökilläkin ocd-juttuja kehittelen, mut silti paljon helpompaa). Ollaan myös sukuloitu, grillailtu kaveriperheen luona, Aalla kävi kaveri kylässä (mun vanhempien luona...), ja Aan harrastus myös on vienyt vähän aikaa. Mutta mökkielämä ❤️ Voikun tämä voisi vaan jatkua...
lauantai 27. heinäkuuta 2019
tiistai 23. heinäkuuta 2019
Pitkä tauko
Moi pitkästä aikaa taas! Blogi on jäänyt taka-alalle nyt pitkäksi aikaa. Ei unohtunut, mutta mulla ei vaan ole ollut oikein aikaa tai energiaa kirjoittamiseen. En ole myöskään käynyt lukemassa saamiani kommentteja ennen kuin tänään, kiitos paljon niistä! Ehkäpä juuri niiden inspiroimana päätin nyt kirjoittaa. Toivottavasti joku on vielä kuulolla!
Mitäpä tänne siis kuuluu. Todella paljon on tapahtunut viime blogitekstin jälkeen, niin ihania kuin vähemmän mukavia asioita. Ajattelin, että voisin nyt lyhyesti vaan käydä läpi isoimmat tapahtumat, ja ehkä sitten jatkossa vähän tarkemmin ocd-juttuja.
Tärkeimpänä, meille syntyi pikku-Hoo, joka itse asiassa on jo kävelevä mini-ihminen! ❤️ Aivan valloittava tyyppi, mutta myös pienten ihmisten tapaan aika työllistävä. Mun ocd on taas vähän pahentunut, kuten kävi aiemminkin äitiyslomilla, luulen että osittain sen takia, että kotona on tavallaan enemmän aikaa ja toisaalta ei sitten kuitenkaan omaa aikaa. Mutta Hoo on siis aivan ihana; Aa ja Jii ovat ottaneet pienen tulokkaan myös tosi hyvin vastaan, niin rakas kolmikko ❤️
Koon kanssa on aika vaikeaa, mutta sinnitellään edelleen.
Talo on valmistunut, ja sinänsä siitä tuli aivan ihana ja juuri kuten toivoimme. Ocd kylläkin on iskenyt pahasti sinne, ja kirjoittelen tästä varmaankin enemmän myöhemmin. Nyt lomalla mökillä ollessa ei huvita ollenkaan edes ajatella asiaa...
Mutta ocd:tä sivuten. Tämä ei nyt ole mikään varsinainen tapahtuma, mutta mietityttää aika paljon juuri tällä hetkellä. Jouduin nimittäin tavallaan olosuhteiden pakosta kertomaan hiljattain sairaudestani eräälle melko läheiselle ihmiselle. (Tähän asti siis vain Koo, vanhempani, veljeni ja yksi entinen opiskelukaverini ovat tienneet ocd:ni olemassaolosta, ja toki lapseni, eli pieni piiri ja näin halusin sen olevan leimaantumisen pelossa, ja toki myös siksi, että eiväthän ihmiset nyt muutenkaan yleensä sairauksiaan muille niin jaa) Tämä henkilö lupasi pitää asian omana tietonaan, enkä muuten sitä olisi kertonutkaan. Noh, noin viikkoa myöhemmin selvisi, että hän kuitenkin oli kertonut siitä kahdelle muulle eteenpäin!! Jotka eivät kuulemma kerro siitä enää eteenpäin... mitä nyt toinen oli jo puolisolleen ilmeisesti ehtinyt kertoa. Olin, ja olen edelleen niin vihainen tästä. Ei kuulemma ollut kertonut sairauden nimeä heille, mutta jotain esimerkkejä. Tunnen nämä kaksi muuta hyvin, ja ovat minulle tärkeitä henkilöitä, ja ehkä se juuri ottaakin niin päähän. Toisen kanssa juttelin tämän jälkeen puhelimessa, ja hän sanoi, ettei sairaus vaikuta meidän suhteeseen jne. Mutta olen aika varma, että tulen jatkossa tavatessamme olemaan kuitenkin vähintäänkin tahattomasti suurennuslasin alla, että näkyyköhän minussa jotain erikoista ja teenkö jotain kummallista. No, olen aika hyvä näitä oireita peittelemään, eivätkä varmaankaan huomaa sinänsä mitään, mutta olen niin vihainen tälle luottamukseni pettäjälle siitä, että nyt en voi enää olla normaali itseni heidän kanssaan, vaan juurikin se henkilö, jolla on ”sairaus”. Luulen, että tämä kyseinen henkilö ei edes tajua, miten isosti menetti luottamukseni ja loukkasi, ei ole nimittäin edes pyytänyt anteeksi. En tiedä miten reagoin häneen seuraavan kerran kun näemme. Luultavasti sivistyneen viileästi, arvostan ihmisiä, jotka säilyttävät tyylikkyyden myös suuttessaan. Mutta epäselväksi asia ei tule jäämään. Huokaus, olipas hyvä vähän avautua tästä. Tavallaan pieni asia, tavallaan suuri.
Olen monta kertaa ajatellut, että jos olisi joku muu elämää runsaasti rajoittava sairaus, esim joutuisi olemaan pyörätuolissa, saisi varmasti paljon enemmän sympatiaa ja ymmärrystä, eikä sitä tarvitsisi peitellä. No, en tietenkään sellaista toivo, mutta jotenkin toivoisi, että psyykkiset sairaudet eivät olisi niin leimaavia. Nykyään ehkä masennus voi olla jo ”yhteiskunnallisesti hyväksyttävää”, mutta ocd:ta on ulkopuolisen niin vaikea ymmärtää, että pidetään vaan hulluna.
No, eipä tällä kertaa muuta. Olisipa kiva, jos joku ehtisi kommentoimaan ja kertoa kuulumisiaan!
Mitäpä tänne siis kuuluu. Todella paljon on tapahtunut viime blogitekstin jälkeen, niin ihania kuin vähemmän mukavia asioita. Ajattelin, että voisin nyt lyhyesti vaan käydä läpi isoimmat tapahtumat, ja ehkä sitten jatkossa vähän tarkemmin ocd-juttuja.
Tärkeimpänä, meille syntyi pikku-Hoo, joka itse asiassa on jo kävelevä mini-ihminen! ❤️ Aivan valloittava tyyppi, mutta myös pienten ihmisten tapaan aika työllistävä. Mun ocd on taas vähän pahentunut, kuten kävi aiemminkin äitiyslomilla, luulen että osittain sen takia, että kotona on tavallaan enemmän aikaa ja toisaalta ei sitten kuitenkaan omaa aikaa. Mutta Hoo on siis aivan ihana; Aa ja Jii ovat ottaneet pienen tulokkaan myös tosi hyvin vastaan, niin rakas kolmikko ❤️
Koon kanssa on aika vaikeaa, mutta sinnitellään edelleen.
Talo on valmistunut, ja sinänsä siitä tuli aivan ihana ja juuri kuten toivoimme. Ocd kylläkin on iskenyt pahasti sinne, ja kirjoittelen tästä varmaankin enemmän myöhemmin. Nyt lomalla mökillä ollessa ei huvita ollenkaan edes ajatella asiaa...
Mutta ocd:tä sivuten. Tämä ei nyt ole mikään varsinainen tapahtuma, mutta mietityttää aika paljon juuri tällä hetkellä. Jouduin nimittäin tavallaan olosuhteiden pakosta kertomaan hiljattain sairaudestani eräälle melko läheiselle ihmiselle. (Tähän asti siis vain Koo, vanhempani, veljeni ja yksi entinen opiskelukaverini ovat tienneet ocd:ni olemassaolosta, ja toki lapseni, eli pieni piiri ja näin halusin sen olevan leimaantumisen pelossa, ja toki myös siksi, että eiväthän ihmiset nyt muutenkaan yleensä sairauksiaan muille niin jaa) Tämä henkilö lupasi pitää asian omana tietonaan, enkä muuten sitä olisi kertonutkaan. Noh, noin viikkoa myöhemmin selvisi, että hän kuitenkin oli kertonut siitä kahdelle muulle eteenpäin!! Jotka eivät kuulemma kerro siitä enää eteenpäin... mitä nyt toinen oli jo puolisolleen ilmeisesti ehtinyt kertoa. Olin, ja olen edelleen niin vihainen tästä. Ei kuulemma ollut kertonut sairauden nimeä heille, mutta jotain esimerkkejä. Tunnen nämä kaksi muuta hyvin, ja ovat minulle tärkeitä henkilöitä, ja ehkä se juuri ottaakin niin päähän. Toisen kanssa juttelin tämän jälkeen puhelimessa, ja hän sanoi, ettei sairaus vaikuta meidän suhteeseen jne. Mutta olen aika varma, että tulen jatkossa tavatessamme olemaan kuitenkin vähintäänkin tahattomasti suurennuslasin alla, että näkyyköhän minussa jotain erikoista ja teenkö jotain kummallista. No, olen aika hyvä näitä oireita peittelemään, eivätkä varmaankaan huomaa sinänsä mitään, mutta olen niin vihainen tälle luottamukseni pettäjälle siitä, että nyt en voi enää olla normaali itseni heidän kanssaan, vaan juurikin se henkilö, jolla on ”sairaus”. Luulen, että tämä kyseinen henkilö ei edes tajua, miten isosti menetti luottamukseni ja loukkasi, ei ole nimittäin edes pyytänyt anteeksi. En tiedä miten reagoin häneen seuraavan kerran kun näemme. Luultavasti sivistyneen viileästi, arvostan ihmisiä, jotka säilyttävät tyylikkyyden myös suuttessaan. Mutta epäselväksi asia ei tule jäämään. Huokaus, olipas hyvä vähän avautua tästä. Tavallaan pieni asia, tavallaan suuri.
Olen monta kertaa ajatellut, että jos olisi joku muu elämää runsaasti rajoittava sairaus, esim joutuisi olemaan pyörätuolissa, saisi varmasti paljon enemmän sympatiaa ja ymmärrystä, eikä sitä tarvitsisi peitellä. No, en tietenkään sellaista toivo, mutta jotenkin toivoisi, että psyykkiset sairaudet eivät olisi niin leimaavia. Nykyään ehkä masennus voi olla jo ”yhteiskunnallisesti hyväksyttävää”, mutta ocd:ta on ulkopuolisen niin vaikea ymmärtää, että pidetään vaan hulluna.
No, eipä tällä kertaa muuta. Olisipa kiva, jos joku ehtisi kommentoimaan ja kertoa kuulumisiaan!
sunnuntai 26. marraskuuta 2017
PItkästä aikaa
Pitkästä aikaa taas täällä, anteeksi hiljaiselo! Ja kiitos yhteydenotoista, tuntuu hyvältä tietää, että olette olleet siellä <3 Olin saanut useita viestejäkin, luin ne vasta äsken kun tulin ekaa kertaa blogin puolelle kuukausiin...
Tarkoitus ei ollut pitää pitkää taukoa. Jotenkin se vain venyi.
Mihin aika sitten on mennyt? En oikein tiedä. Tai no, melkoiseen ruuhkavuoteen (vaikken tuosta sanasta pidäkään...) Ensinnäkin, talon rakentamista. Se on toki enemmän, oikeastaan paljon enemmän, ollut tuon mieheni vastuulla. Mutta silti siinä on mullakin paljon pohdittavaa, ja vie yhteistä aikaa. Sitten työt, no ne vievät oman osansa. Ja lapset tärkeimpänä, koulukuviot/hoitokuviot/harrastukset. Aiemmin päivitin blogia lähinnä iltaisin nukkumaanmennessä, mutta nyt olen ollut niin väsynyt, että sille ei ole jäänyt oikein energiaa, vaan olen alkanut usein heti nukkua... Ja siis tosiaan, meille on kuin onkin tulossa perheenlisäystä alkuvuodesta, jos kaikki menee hyvin! :) Odotus ei ainakaan ole vähentänyt väsymystä...
Kaiken tämän hässäkän keskellä ocd on ollut hiukan taka-alalla. Kyllähän se joka päivä mukana roikkuu, mutta siedettävämmin. Jotenkin olen nyt ajatellut, että en tällä hetkellä, jos koskaan, pääse siitä kokonaan eroon. En ole luovuttanut, mutta jotenkin saanut sovun asian kanssa. Jos ylimääräiset suihkut tai satunnainen "vaatteet roskiin" pitää ahdistuksen aisoissa, hyvä niin. Kunhan tosiaan se pysyy kohtuudessa. Kunhan se ei vie liikaa aikaa. Sellainen tilanne, joka mulla oli ocd:n kanssa muutama vuosi sitten, kun aloitin kirjoittamaan blogia, ei ollut enää siedettävää, se oli kaikessa koko ajan mukana, hallitsi melkein kaikkea. Siihen tilanne ei enää saa mennä. Tämä blogi oli silloin mulle todella todella tärkeä apu. Ja edelleen tämä tauosta huolimatta tuntuu tärkeältä.
Toivottavasti vielä jaksatte olla siellä, yritän nyt alkaa taas päivittelemään säännöllisemmin.
Tarkoitus ei ollut pitää pitkää taukoa. Jotenkin se vain venyi.
Mihin aika sitten on mennyt? En oikein tiedä. Tai no, melkoiseen ruuhkavuoteen (vaikken tuosta sanasta pidäkään...) Ensinnäkin, talon rakentamista. Se on toki enemmän, oikeastaan paljon enemmän, ollut tuon mieheni vastuulla. Mutta silti siinä on mullakin paljon pohdittavaa, ja vie yhteistä aikaa. Sitten työt, no ne vievät oman osansa. Ja lapset tärkeimpänä, koulukuviot/hoitokuviot/harrastukset. Aiemmin päivitin blogia lähinnä iltaisin nukkumaanmennessä, mutta nyt olen ollut niin väsynyt, että sille ei ole jäänyt oikein energiaa, vaan olen alkanut usein heti nukkua... Ja siis tosiaan, meille on kuin onkin tulossa perheenlisäystä alkuvuodesta, jos kaikki menee hyvin! :) Odotus ei ainakaan ole vähentänyt väsymystä...
Kaiken tämän hässäkän keskellä ocd on ollut hiukan taka-alalla. Kyllähän se joka päivä mukana roikkuu, mutta siedettävämmin. Jotenkin olen nyt ajatellut, että en tällä hetkellä, jos koskaan, pääse siitä kokonaan eroon. En ole luovuttanut, mutta jotenkin saanut sovun asian kanssa. Jos ylimääräiset suihkut tai satunnainen "vaatteet roskiin" pitää ahdistuksen aisoissa, hyvä niin. Kunhan tosiaan se pysyy kohtuudessa. Kunhan se ei vie liikaa aikaa. Sellainen tilanne, joka mulla oli ocd:n kanssa muutama vuosi sitten, kun aloitin kirjoittamaan blogia, ei ollut enää siedettävää, se oli kaikessa koko ajan mukana, hallitsi melkein kaikkea. Siihen tilanne ei enää saa mennä. Tämä blogi oli silloin mulle todella todella tärkeä apu. Ja edelleen tämä tauosta huolimatta tuntuu tärkeältä.
Toivottavasti vielä jaksatte olla siellä, yritän nyt alkaa taas päivittelemään säännöllisemmin.
perjantai 27. tammikuuta 2017
Hyvää alkanutta vuotta!
Moi vaan :) Vuosi on vaihtunut ja ei uutta tänne rintamalle :) Töissä on kivaa, ja täytyypä sanoa, että mulla on aivan mahtavat kollegat nykyisessä työpaikassa, jotenkin ihan samanhenkisiä, niin synkkaa hyvin. Ei aiemmissakaan työkavereista ole valittamista ollut, mutta nyt, ihan mahtava poppoo. Kaikki kannustaa ja auttaa toisiaan, ilman mitään omia lehmiä ojassa.
Lapset voi hyvin, Aalla vaan tuota (6-vuotis?) uhmaa pukkaa... Koettelee välillä hermoja ihan urakalla, mutta välillä on sitten onneksi se ihana oma itsensäkin <3 Jiillä on meneillään helppo vaihe, niin iso mutta toisaalta niiiin pieni vielä <3 Ollaan hengailu koko perhe ja varsinkin lapset aika paljon mun vanhemmilla, ollut mukavaa. Koollekaan ei sen kummempia kuulu.
No ocd. Taas olen huomannut sen, että ruuhkavuodet tekee tavallaan hyvää mulle. Vaikka välillä onkin vähän liikaakin ohjelmaa, toisaalta se tarkoittaa, että en ehdi ajatella/tehdä ocd-juttuja niin paljon. Sitten ku on pidempi pätkä lomaa, käsienpesu ym. lisääntyy. Yksi hankalampi ocd-tapahtuma tässä pari viikkoa sitten kuitenkin tapahtui :( Näin tosi ahdistavan henkilön, ja olin siinä liikkeellä vielä Jiin kanssa. Arvaattekin varmaan mitä sitten. Syötiin hampparit autossa (että kotona ei tarvi ku mennä suihkuun suoraan), vaatteet roskiin, reilut suihkut ym. Asiaa ei tietenkään helpottanut, että ihan ensiksi piti käydä hakemassa Aa vielä hoidosta ja olla "kontaminoimatta" tätä. Eikä sekään helpottanut jatkoa, että näin tämän henkilön kohdassa, jossa joudutaan kulkemaan välillä... Edellinen tällainen hankalampi juttu oli muistaakseni viime keväänä, mutta silloin olin onneksi yksin liikkeellä.
Ja vielä alkoholiasiasta. Huomenna on ko. henkilö menossa jo pidempään tiedossa olleisiin juhliin. Jos en aivan väärin muista, lupasi edellisen ryyppyreissun (joka oli joulukuussa) jälkeen, että ottaisi antabuksen ennen näihin huomisiin menoa. Että saapa nähdä. Toivossa on hyvä elää. Jotenkin vaan vähän pelkään, että ei ota sitä, ja sitten se on ehkä 70-30, että alkaa juoda pidemmän kaavan mukaan...
Lapset voi hyvin, Aalla vaan tuota (6-vuotis?) uhmaa pukkaa... Koettelee välillä hermoja ihan urakalla, mutta välillä on sitten onneksi se ihana oma itsensäkin <3 Jiillä on meneillään helppo vaihe, niin iso mutta toisaalta niiiin pieni vielä <3 Ollaan hengailu koko perhe ja varsinkin lapset aika paljon mun vanhemmilla, ollut mukavaa. Koollekaan ei sen kummempia kuulu.
No ocd. Taas olen huomannut sen, että ruuhkavuodet tekee tavallaan hyvää mulle. Vaikka välillä onkin vähän liikaakin ohjelmaa, toisaalta se tarkoittaa, että en ehdi ajatella/tehdä ocd-juttuja niin paljon. Sitten ku on pidempi pätkä lomaa, käsienpesu ym. lisääntyy. Yksi hankalampi ocd-tapahtuma tässä pari viikkoa sitten kuitenkin tapahtui :( Näin tosi ahdistavan henkilön, ja olin siinä liikkeellä vielä Jiin kanssa. Arvaattekin varmaan mitä sitten. Syötiin hampparit autossa (että kotona ei tarvi ku mennä suihkuun suoraan), vaatteet roskiin, reilut suihkut ym. Asiaa ei tietenkään helpottanut, että ihan ensiksi piti käydä hakemassa Aa vielä hoidosta ja olla "kontaminoimatta" tätä. Eikä sekään helpottanut jatkoa, että näin tämän henkilön kohdassa, jossa joudutaan kulkemaan välillä... Edellinen tällainen hankalampi juttu oli muistaakseni viime keväänä, mutta silloin olin onneksi yksin liikkeellä.
Ja vielä alkoholiasiasta. Huomenna on ko. henkilö menossa jo pidempään tiedossa olleisiin juhliin. Jos en aivan väärin muista, lupasi edellisen ryyppyreissun (joka oli joulukuussa) jälkeen, että ottaisi antabuksen ennen näihin huomisiin menoa. Että saapa nähdä. Toivossa on hyvä elää. Jotenkin vaan vähän pelkään, että ei ota sitä, ja sitten se on ehkä 70-30, että alkaa juoda pidemmän kaavan mukaan...
keskiviikko 23. marraskuuta 2016
Marraskuun mietintöjä
Olen tässä viime aikoina miettinyt, miksi kirjoitan blogiin näin paljon aiempaan harvemmin. Enkä oikein tiedä. Kai se, että ocd on vähän helpottanut, on vähentänyt tarvetta jakaa sitä taakkaa. Ennen tuli välillä voimakas tunne, että pitää päästä kirjoittamaan ja jakamaan kokemuksia. Ja se helpotti oloa. Ja kun vielä sai palautetta ym, ei tuntenut olevansa niin yksin tämän kanssa. En kuitenkaan halua lopettaa kokonaan bloggaamista, joten ehkä sitten vaan jatkan harvemmin.
Mulle ei nyt mitään sen ihmeempää kuulu tällä hetkellä, ja hyvä niin :) Lapsia ja töitä, näissä merkeissä päivät lähinnä kuluvat. Ollaan tässä suunniteltu vielä vähän perheenlisäystä... Meillä menee Koon kanssa paremmin kuin aikoihin. Toisaalta olisi ihana vielä kerran kokea vauva-aika ja kyllä tähän perheeseen yksi murulainen mahtuisi. Mutta toisaalta elämä alkaa helpottua nyt kun nuo meidän nassikat alkaa olla jo hiukan isompia. Ja vähän pelottaa, vaikeutuisiko ocd taas... Mutta terapeuttini näytti vihreää valoa asialle, melkeinpä kannusti, kun joskus aiemmin tätä asiaa pohdin. Mistä muuten tuli tosi tosi hyvä mieli! Jotenkin, että henkilö, joka kuitenkin tietää tosi paljon mun ocd-ongelmista ym, ajattelee näin :) Ja se vahvistaa omaa fiilistäkin, että ocd on vain hidaste elämässä, ei este. Mutta joo, ikää tulee, että lykätä tätä asiaa ei oikeastaan paljon voi...
Mitä teille kuuluu?
perjantai 21. lokakuuta 2016
Pikapäivitystä pukkaa
Melkein 2 kuukautta ku viimeksi päivitin blogia. Käsittämätöntä tää ajan kuluminen. Arki on solahtanut uomiinsa, lasten harrastuksia, töitä, sellaista tavallista ihan mukavaa :) Ja tosi kaunis syksy ollut <3
Viimeksi pohdin, ottaisinko vastaan aiemmin toivomani työn, jota vihdoin tarjottiin. Sen aloittamisen onnistuin siirtämään ensi vuoden puolelle. Tosi ristiriitaista, se on työ, jota oon vuosia tavoitellut. Nyt yhtäkkiä olenkin päätynyt sellaiseen toiseen työkuvioon, etten haluaisikaan vaihtaa tähän pitkään haluamaani... Hankala päättää. Ehkä mun kuitenkin täytyy käydä kokeilemassa vanhaa toivehommaani, ettei jää harmittamaan myöhemmin. Toivottavasti vain nykyinen työnantaja joustaa, ja päästää kokeilemaan.... En ole vielä saanut kysyttyä, mutta nyt alkais olla pakko.
Ocd. On niin kiireistä tavallaan, että ocd ei pääse näyttelemään ihan niin isoa roolia kun joskus aiemmin. Ja alkuviikosta totesin voittaneeni osan ocd:sta! Näin sellaisen henkilön, joka muutama vuosi sitten olisi aiheuttanut voimakkaan ahdistuksen, vaatteet roskiin ym. Tämän aiheen ahdistus oli kuitenkin jo helpottanut ainakin ajatuksen tasolla. Nyt kun näin tämän, ajattelin, että nyt testataan, oliko ocd oikeasti helpottanut tältä osin... Muutaman ekstrakoukeron sen takia tein, mutta en juurikaan :) Olen jopa käyttänyt samoja vaatteita uudestaan edes pesemättä! Aiemmin kaikki olisi mennyt roskiin takkia ja kenkiä myöden. Uskomaton tunne, että pystyin siihen. Tämä nyt tietty on vain yksi useammasta aiheuttajasta. Mutta silti!
Mun kohdalla kuitenkin näyttää vaativan sen, että ensin ahdistus helpottaa, ja sitten voin olla tekemättä ylimääräistä pesuja... Silloin kun ahdistus oli kovempi tätä aiheuttajaa kohtaan, en olisi mitenkään voinut käyttäytyä näin.
Mutta nyt taidan alkaa kohta nukkua, tiedossa kahdet lapsisynttärit tänä viikonloppuna :)
Viimeksi pohdin, ottaisinko vastaan aiemmin toivomani työn, jota vihdoin tarjottiin. Sen aloittamisen onnistuin siirtämään ensi vuoden puolelle. Tosi ristiriitaista, se on työ, jota oon vuosia tavoitellut. Nyt yhtäkkiä olenkin päätynyt sellaiseen toiseen työkuvioon, etten haluaisikaan vaihtaa tähän pitkään haluamaani... Hankala päättää. Ehkä mun kuitenkin täytyy käydä kokeilemassa vanhaa toivehommaani, ettei jää harmittamaan myöhemmin. Toivottavasti vain nykyinen työnantaja joustaa, ja päästää kokeilemaan.... En ole vielä saanut kysyttyä, mutta nyt alkais olla pakko.
Ocd. On niin kiireistä tavallaan, että ocd ei pääse näyttelemään ihan niin isoa roolia kun joskus aiemmin. Ja alkuviikosta totesin voittaneeni osan ocd:sta! Näin sellaisen henkilön, joka muutama vuosi sitten olisi aiheuttanut voimakkaan ahdistuksen, vaatteet roskiin ym. Tämän aiheen ahdistus oli kuitenkin jo helpottanut ainakin ajatuksen tasolla. Nyt kun näin tämän, ajattelin, että nyt testataan, oliko ocd oikeasti helpottanut tältä osin... Muutaman ekstrakoukeron sen takia tein, mutta en juurikaan :) Olen jopa käyttänyt samoja vaatteita uudestaan edes pesemättä! Aiemmin kaikki olisi mennyt roskiin takkia ja kenkiä myöden. Uskomaton tunne, että pystyin siihen. Tämä nyt tietty on vain yksi useammasta aiheuttajasta. Mutta silti!
Mun kohdalla kuitenkin näyttää vaativan sen, että ensin ahdistus helpottaa, ja sitten voin olla tekemättä ylimääräistä pesuja... Silloin kun ahdistus oli kovempi tätä aiheuttajaa kohtaan, en olisi mitenkään voinut käyttäytyä näin.
Mutta nyt taidan alkaa kohta nukkua, tiedossa kahdet lapsisynttärit tänä viikonloppuna :)
keskiviikko 24. elokuuta 2016
Syksyä ilmassa
Tiedättekö sen pikkaisen vilpoisen tuulahduksen lämpöisenä päivänä. Olon, että kohta voisi kaivaa villatakin esiin. Niin se vaan on, että syksyä tuntuu olevan jo hiukan ilmassa. Mutta ei se mitään, syksy on toinen lempi vuodenajoistani :)
Kesä siis oli ja melkein menikin. Lasten synttäreitä juhlittiin, sukuloitiin, mökkeiltiin <3 Kesällä käytiin myös laivalla isommalla poppoolla. Ja vaikka ocd häiritsikin jonkin verran, se ei suinkaan pilannut risteilyä! No okei, yksi vaatekerta/hlö meni käyttökieltoon... Mut ei sen enempää ;D
Ja arkikin palailee pikku hiljaa. Lasten hoitokuviot ovat alkaneet aikas mukavasti :)
Mullakin oli työkuviot suunniteltuna jo ainakin ensi kevääseen, jossei pidemmällekin. Mutta tänään sain puhelinsoiton, jossa tarjottiin paikkaa yhteen aiemmin kovastikin haluamaani paikkaan nyt jo syksyksi (aiemmin oli ollut puhetta, että vasta loppukeväästä olisi mahdollisuus aloittaa siellä. Ja olin ajatellut, että on rauhassa aikaa miettiä, haluanko oikeastaan enää edes sinne, vai onko se kuitenkin juuri sitä, mitä edelleen tavoittelen). Nyt onkin sitten aikamoista pähkäilyä tiedossa jo tälle viikolle, ensi viikolla pitäisi ilmoittaa... Toisaalta en haluaisi jo sovittuja kivoja töitä ainakaan kokonaan perua, enkä näin lyhyellä varoitusajalla myöskään. Olispas kiva jos voisi saada molemmat yhtäaikaa :D
Mutta jälleen hyvä puoli tässä on se, että mut halutaan töihin, työkaveriksi. Että en oo vain ocd-tyyppi (miltä välillä tuntuu). Että hei, eihän se edes näy päälle! Että oon ihan tavallinen ihminen, joka on ehkä jopa jossain ihan ok :)
Hyvää alkavaa syksyä!
perjantai 8. heinäkuuta 2016
Pieleen meni
Tauko on taas ollut suunnittelemattoman pitkä. Ei ole tullut kirjoitusinspistä (ja illat on menny fudista katsoessa, tai ainakin sen ääressä torkkuessa...) No mutta tänään oli taas niitä avautumistarvepäiviä. Valitettavasti.
Ollaan nyt oltu viikon verran lomalle, josta useampi päivä Koon vanhemmilla, jossa oli ihan mukavaa. Tänään mentiin mun vanhempieni mökille, jossa olivat aiemmin tietämättäni tehneet täyden siivouksen mun huoneeseen (tietäen ocd:sta). Siivoaminen olis ollut ihan kiva- ilman ocd:ta. Olisivat voineet edes varottaa. Lisäksi olisin voinut tehdä sen siivouksen ihan itsekin nyt kun melkein vuoden tauon jälkeen taas tänne mökille tultiin... No eniveis, ahdisti (mutta onneksi paljon vähemmän kuin pari vuotta sitten olisi). Soitin ja ahdistuksissani avauduin heille. Ja äidilleni kevyesti annoin myös palautetta edellisestä ryyppyputkestaan (josta pari viikkoa, eikä oltu siitä edes vielä paljon keskusteltu). Joo, täysin tarpeetonta oli avautua, mutta ärsytti. Vähän ajan päästä sain isältäni viestin, että äitini aikoo taas alkaa juoda, koska paha mieli. Sitten mä soittelen äidille ja yritän selittää asioita lisää, pyydän anteeksi, jne. Lopputulemana se, ettei lähde mihinkään ryyppämään vaan juo kotona. Ettei nyt ihan onnistunut juomisen estäminen. Lisäksi on taas syyllinen olo. Jos mä olisin pitänyt mölyni ja ahdistukseni (joka ei edes ollut kovin paha) mahassa, niin hän ei olisi aloittanut taas.
Pisteenä iin päälle lasten, tai lähinnä Jiin, nukuttaminen oli tänään poikkeuksellisen hankalaa. Ja Koo hermostui mulle en-ihan-tiedä-mistä, ja haukkui mua. Ai että miten mahtava olo on nyt- not.
Päätin nyt muuten paljastaa kuka läheisitäni on alkoholisti. Arvasitteko? Koska mitä sitä peittelemään. Tuskinpa sitäpaitsi mua kukaan näiden tekstien perusteella ihan heti tunnistaa.
Mut jospa huomenna olis parempi päivä.
Ollaan nyt oltu viikon verran lomalle, josta useampi päivä Koon vanhemmilla, jossa oli ihan mukavaa. Tänään mentiin mun vanhempieni mökille, jossa olivat aiemmin tietämättäni tehneet täyden siivouksen mun huoneeseen (tietäen ocd:sta). Siivoaminen olis ollut ihan kiva- ilman ocd:ta. Olisivat voineet edes varottaa. Lisäksi olisin voinut tehdä sen siivouksen ihan itsekin nyt kun melkein vuoden tauon jälkeen taas tänne mökille tultiin... No eniveis, ahdisti (mutta onneksi paljon vähemmän kuin pari vuotta sitten olisi). Soitin ja ahdistuksissani avauduin heille. Ja äidilleni kevyesti annoin myös palautetta edellisestä ryyppyputkestaan (josta pari viikkoa, eikä oltu siitä edes vielä paljon keskusteltu). Joo, täysin tarpeetonta oli avautua, mutta ärsytti. Vähän ajan päästä sain isältäni viestin, että äitini aikoo taas alkaa juoda, koska paha mieli. Sitten mä soittelen äidille ja yritän selittää asioita lisää, pyydän anteeksi, jne. Lopputulemana se, ettei lähde mihinkään ryyppämään vaan juo kotona. Ettei nyt ihan onnistunut juomisen estäminen. Lisäksi on taas syyllinen olo. Jos mä olisin pitänyt mölyni ja ahdistukseni (joka ei edes ollut kovin paha) mahassa, niin hän ei olisi aloittanut taas.
Pisteenä iin päälle lasten, tai lähinnä Jiin, nukuttaminen oli tänään poikkeuksellisen hankalaa. Ja Koo hermostui mulle en-ihan-tiedä-mistä, ja haukkui mua. Ai että miten mahtava olo on nyt- not.
Päätin nyt muuten paljastaa kuka läheisitäni on alkoholisti. Arvasitteko? Koska mitä sitä peittelemään. Tuskinpa sitäpaitsi mua kukaan näiden tekstien perusteella ihan heti tunnistaa.
Mut jospa huomenna olis parempi päivä.
torstai 26. toukokuuta 2016
Ja kohta on jo kesäkuu
Hui miten pitkä tauko tullut ihan puolivahingossa. Ruuhkavuodet, sitä nää on, vaikka en niin erityisesti tykkääkään tuosta nimityksestä. Niin paljon kaikkea. Töitä, eri projekteja. Talon suunnittelua. Koiravahteina oloa. Ja lapset. Aa ja Jii voivat hyvin, on niin mahtavaa nähdä miten oppivat koko ajan uutta :) Ja välillä ihmettelen, miten ovat venähtäneet jo niin pitkiksikin. Vaatteet jää koko ajan pieniksi... Ei oo enää vauvoja meillä kyllä. Jii tosin tänään kertoi toivovansa kolmatta lasta meidän perheeseen, saisi kuulemma olla sisko :D
Ocd pyörii siinä mukana. Nyt kevään parin pahemman episodin jälkeen on ollut taas tasaisempaa. On kyllä rasittava riesa, mutta perustasaisen ocd:n kanssa kyllä pärjää. Se on nuo pahemmat "kontaminaatiot", jotka vievät voimat... Oon käynyt harvakseltaan terapiassa, ja viime käynnillä päädyimme lopettamaan terapian vähäksi aikaa/ aloittamaan pitkän tauon. Tuntuu, että olen valmis siihen. Sovimme kyllä, että voin ottaa häneen suoraan yhteyttä tarvittaessa. Mutta siis, perusocd:n kanssa pärjään, ja pystyn itseäni jossain määrin altistamaan ja sietämäänkin pientä ocd-ahdistusta. Nuo vaikeat jutut taas on sellaisia, että jäämme odottamaan, josko aika auttaisi, (kuten aiemminkin muutaman vaikean jutun kohdalla on käynyt). Siis aika näyttää, miten käy.
Ocd pyörii siinä mukana. Nyt kevään parin pahemman episodin jälkeen on ollut taas tasaisempaa. On kyllä rasittava riesa, mutta perustasaisen ocd:n kanssa kyllä pärjää. Se on nuo pahemmat "kontaminaatiot", jotka vievät voimat... Oon käynyt harvakseltaan terapiassa, ja viime käynnillä päädyimme lopettamaan terapian vähäksi aikaa/ aloittamaan pitkän tauon. Tuntuu, että olen valmis siihen. Sovimme kyllä, että voin ottaa häneen suoraan yhteyttä tarvittaessa. Mutta siis, perusocd:n kanssa pärjään, ja pystyn itseäni jossain määrin altistamaan ja sietämäänkin pientä ocd-ahdistusta. Nuo vaikeat jutut taas on sellaisia, että jäämme odottamaan, josko aika auttaisi, (kuten aiemminkin muutaman vaikean jutun kohdalla on käynyt). Siis aika näyttää, miten käy.
keskiviikko 13. huhtikuuta 2016
Huhtikuu
Olipas hiukan mielikuvitukseton otsikko taas, mutta sillä mennään ;) Tulipas hiukan pitkä tauko, yli kuukausi jo edellisestä kirjoituksesta. Aika paljon on tapahtunut sen jälkeen.
Pääsiäinen vietettiin suurimmaksi osin Koon vanhemmilla, missä Koon sisarukset perheineen kävi myös. Oli mukavaa, lisäksi pystyin olemaan suhteellisen ocd-rentoutuneena siellä :)
Kävin myös kertaalleen terapiassa. Jotenkin oli ahdistavaa käydä läpi mun viime postauksessa kertomaa tilannetta, ja jotenkin tuntui, ettei siitä oikein ollut hyötyäkään tällä kertaa. Ehkä jopa päinvastoin. Lisäksi vaikutti välillä siltä, että terapeutti meinasi nukahtaa. Siis ihan oikeesti :D Keskusteltiin myös itsetuntokysymyksistä, sen asian suhteen sain kyllä hyvää näkökulmaa ja mietittävää.
Sitten me ostettiin tontti!!! Muutetaan sitten jossain vaiheessa muutaman kilometrin päähän pienemmällä paikkakunnalle, mutta edelleen aivan tässä isomman kaupungin kupeessa. Oon samaan aikaan innostunut ja hiukan stressaantunut. Valtavasti työtä ja normaalit mitä-nyt-talonrakentamiseen-liittyy stressit. Ja mitä parisuhde tykkää. Mutta myös sitten mietityttää, miten ocd tähän kaikkeen vaikuttaa. Mutta päätin, että se ei saa olla esteenä elämän isoille asioille. Ja nyt meillä sitten on se tontti :) Mä oon hiukan ehkä edellä, mutta suunnittelen jo värimaailmaa, millaisen pihan haluan jne. Ja tietysti mietitään meille toimivaa (ja budjettiin sopivaa) pohjaratkaisua. Arvatkaa vaan, oonko muuten kehittänyt tästä tekosyyn, miksi mun ei tarvis enää kotona tehdä sitä ocd-siivousasiaa ja vieraat kylään -altistusta. Kun me kuitenkin kohta muutetaan ja myydään meidän talo, niin kannattaako nyt enää nähdä sitä vaivaa.... Oon kuitenkin päättänyt, että uudessa kodissa eletään "normaalisti". Sovittiin esim. mun vanhempien kanssa, että he käyvät alusta asti säännöllisesti siellä, että vastaavaa tilannetta kun nyt meillä ei pääse kehittymään. Suorastaan tavallaan odotan, että voin kutsua lasten ja tietty omiakin kavereita kylään :) Toivottavasti kaikki menee hyvin.
Mut nyt kohta unten maille, mukavaa viikkoa!
Pääsiäinen vietettiin suurimmaksi osin Koon vanhemmilla, missä Koon sisarukset perheineen kävi myös. Oli mukavaa, lisäksi pystyin olemaan suhteellisen ocd-rentoutuneena siellä :)
Kävin myös kertaalleen terapiassa. Jotenkin oli ahdistavaa käydä läpi mun viime postauksessa kertomaa tilannetta, ja jotenkin tuntui, ettei siitä oikein ollut hyötyäkään tällä kertaa. Ehkä jopa päinvastoin. Lisäksi vaikutti välillä siltä, että terapeutti meinasi nukahtaa. Siis ihan oikeesti :D Keskusteltiin myös itsetuntokysymyksistä, sen asian suhteen sain kyllä hyvää näkökulmaa ja mietittävää.
Sitten me ostettiin tontti!!! Muutetaan sitten jossain vaiheessa muutaman kilometrin päähän pienemmällä paikkakunnalle, mutta edelleen aivan tässä isomman kaupungin kupeessa. Oon samaan aikaan innostunut ja hiukan stressaantunut. Valtavasti työtä ja normaalit mitä-nyt-talonrakentamiseen-liittyy stressit. Ja mitä parisuhde tykkää. Mutta myös sitten mietityttää, miten ocd tähän kaikkeen vaikuttaa. Mutta päätin, että se ei saa olla esteenä elämän isoille asioille. Ja nyt meillä sitten on se tontti :) Mä oon hiukan ehkä edellä, mutta suunnittelen jo värimaailmaa, millaisen pihan haluan jne. Ja tietysti mietitään meille toimivaa (ja budjettiin sopivaa) pohjaratkaisua. Arvatkaa vaan, oonko muuten kehittänyt tästä tekosyyn, miksi mun ei tarvis enää kotona tehdä sitä ocd-siivousasiaa ja vieraat kylään -altistusta. Kun me kuitenkin kohta muutetaan ja myydään meidän talo, niin kannattaako nyt enää nähdä sitä vaivaa.... Oon kuitenkin päättänyt, että uudessa kodissa eletään "normaalisti". Sovittiin esim. mun vanhempien kanssa, että he käyvät alusta asti säännöllisesti siellä, että vastaavaa tilannetta kun nyt meillä ei pääse kehittymään. Suorastaan tavallaan odotan, että voin kutsua lasten ja tietty omiakin kavereita kylään :) Toivottavasti kaikki menee hyvin.
Mut nyt kohta unten maille, mukavaa viikkoa!
torstai 10. maaliskuuta 2016
Voi ahdistus
Nyt on kyllä huonoa tuuria ollut ocd:n kanssa. Juuri kolmisen viikkoa sitten oli hankala ocd-tilanne, mistä kirjoitinkin. Niin eikös sitten iskenyt vielä vaikeampi :(
Olin toissapäivänä ajamassa yhteen palaveriin, kun autosta sitten näin ahdistusta herättävän henkilön :( Valtaisa ahdistus. Kun sain auton parkkiin, tekstasin ja pyysin vanhempiani hakemaan lapset iltapäivällä hoidosta. Akku oli ihan finaalissa, joten vielä lisäjännitysmomentti siitä. Sitten äkkiä palaveriin, johon en kyllä pystynyt aivan täysillä keskittymään... Ilmeisesti kuitenkin riittävästi, koska sain ko. projektin hoitaakseni. Autoon takaisin ja onneksi akussa oli vielä juuri sen verran virtaa, että sain tekstaamalla peruttua illan puistotreffit ja kerrottua tilanteesta Koolle. Sitten seuraavaan paikkaan suunnittelupalaveriin... Joka meni olosuhteisiin nähden mukavasti. Siellä sattui olemaan myös laturi, jolla sain ladattua kännykkääkin.
Mutta sitten se pahimman mukaan rumba: Kotiin tuulikaapista vaihtovaatteet, suihkuun uimahalliin, vanhat vaatteet ja kengät roskiin, ja sitten vasta mun vanhemmille, jossa Koo jo oli nukuttamassa lapsia. Joten en "kontaminoinut" heitä. Illalla uudestaan kunnolla suihkuun. Sitten pystyi hiukan henkäistä. Ongelmana nyt että auto on "kontaminoitunut"... Onneksi aika auttaa hiukan tähän. Ehkä.
Tällä hetkellä tuntuu, etten haluaisi lähteä ovesta ulos ollenkaan. Kun en enää jaksa jos tulee taas tällainen vastaan. Tavallaan tulee mieleen, että ocd on pahentunut. Mutta ei kuitenkaan mielestäni pohjimmiltaan ole kyse siitä. Nyt vain olen sattunut näkemään nämä kovasti ahdistavat henkilöt, joita siis kovin harvoin onneksi näkee.
Mutta kodin rauhaa nyt tarvitsen. Onneksi huomenna on etäpäivä. Harkitsen tässä ensi viikonlopun kaveriperheen treffien siirtämistä, jotta saisin vähän "toipua" kotona ihan rauhassa. Heh, tai niin rauhassa kuin nyt kahden pienen ihmisen kanssa voi :D Hmmm,
täytyy miettiä... Toisaalta en haluaisi antaa yhtään enempää periksi, mutta toisaalta, eihän sitä murtunutta jalkaakaan seinään potkita. Voi elämä mikä vertaus ;D
perjantai 19. helmikuuta 2016
Ahdistus iski taas puun takaa
Ahdistustilanne iski tällä viikolla. Pahin ehkä melkein kahteen vuoteen. Noh, ehkä vuosi sitten oli yksi melko vaikea tapaus myös. Huokaus. Niin sitä kuitenkin kuvittelee, että ocd-tilanne on mennyt paljon paremmaksi, kunnes taas käy näin. Ja joo, onhan se mennytkin. Mutta kyllä sitä aika syville vesille vieläkin näyttää välillä joutuvan.
Olin siis töissä, ja meille tuli vierailija. Normijuttu. Paitsi ettei ollutkaan. Tää henkilö laukaisi mussa ocd-ahdistuksen... Jouduin vielä olla hänen kanssaan samassa huoneessakin ja keskustella. Voi elämä. Olisin halunnut vaan poistua tilanteesta asap, suihkuun jne. Mutta kokosin itseni, vedin keskustelun loppuun (okei, ehkä hieman pintapuolisemmin ja nopeammin ku normisti). Mutta kuitenkin. Mutta vitsit, ahdisti. Kun henkilö lähti, kävin heti pesemässä kädet (vaikkei oltu koskettu) ja varoin koskemasta kaikkea mihin tämä hlö koski. Ja sitten töiden sivussa ocd-selvitysmoodi: Pyysin vanhempiani hakemaan lapset hoidosta ja Koota menemään heille illalla. Mietin omaa selvitymisstrategiaani. Ja kotiin lähtiessä se oli jo hahmottunut. Kävin kotiovella hakemassa vaihtovaatteet (tuulikaapissa oli). Seuraavaa nolottaa tunnustaa, mutta menin uimahallin suihkuun, ettei koti kontaminoituisi (näin siis myös silloin kaksi vuotta sitten). Työssä käyttämäni vaatteet roskiin, suihkuun ja uudet vaatteet päälle. Sitten odottelin, että lapset menisivät nukkumaan mun vanhemmilla. Sitten sinne suihkuun. Sen jälkeen vasta alkoi hiukan helpottaa. Seuraavana aamuna menin kuitenkin reippaasti töihin (vältellen kuitenkin koskemasta moneen kohtaan). Aika noloa :(
Optimisti mussa kuitenkin muistuttaa, että viimeksi vastaavassa tilanteessa ahdisti paljon enemmän, olin kaksi päivää pois töistä ahdistuksen takia jne. Että vaikka pieleen menee, niin ainakin tokeneminen sujui nyt nopeammin.
Muuten aika norppiviikko olis ollut. Mitä nyt Aalla korvatulehdus ja antibioottikuuri.
Että näin.
maanantai 8. helmikuuta 2016
Tonttiasiaa
Tämä ei nyt mitenkään liippaa aihetta ocd, mutta pakko purkaa harmistumista. Ollaan hiljakseltaan katsottu isompaa asuntoa/ tonttia. Muutamaan ihan ok ollaan aiemminkin törmätty. Mutta nyt löydettiin kiva tontti, johon erityisesti mä tykästyin. Tehtiin tarjous, mutta joku teki kovemman tarjouksen niin lyhyellä harkinta-ajalla, ettei ehditty mukaan. Eikä Koo olisi ehkä meidän tarjousta enempää halunnut maksaakaan. Joten heipat vaan sille tontille sitten :( Harmittaa ihan älyttömästi, kun olis ollut just sellainen mistä olisin tykännyt, näin jo ihan itseni siellä. :( :( :(
Eipä mulla muuta.
lauantai 6. helmikuuta 2016
Helmikuu
Noniin. Mun suunniteltu helmikuun siivousviikko nyt sitten siirtyi :( Ok, työsyistä siirsin sen maaliskuun alkuun. Sain nimittäin valmiiksi yhden työprojektin. Toisaalta olin kovasti tyytyväinen, mutta toisaalta oli haikeaa, kun oli niin mukavia työkavereita siinä. Noh, uusia haasteita nyt edessä, jonka takia oli siis järkevämpää siivousviikkoa siirtää. Toisaalta ihan hyvä syy, mutta toisaalta, noh, lykkäämistä mitä lykkäämistä...
Muuten ei kummempaa. Töitä ja päivähoitoa meillä. Jii oli kuumeessa viime yönä, eli alkuyö meni katkonaisesti, ja tänään on väsyttänyt. Mua siis. En tajua miten noi lapset tokenee noin nopsaa. Jii oli tänään jo ihan ok :)
Ai joo. Loppu viikosta mulla oli vuoden eka terapiakäynti. Meni varmaan puoli tuntia, ennenku ocd mainittiin... Terapeutti pyysi mua aluksi päivittämään kuulumiset. Päivitin sitten. En vaan sitten ocd-tilannetta tullu maininneeksi :D Toisaalta olin tosi tyytyväinen tähän, koska sehän tarkoittaa, ettei se ollut mulla päällimmäisenä mielessä :)
Mut ny nukkuun, öitä!
Muuten ei kummempaa. Töitä ja päivähoitoa meillä. Jii oli kuumeessa viime yönä, eli alkuyö meni katkonaisesti, ja tänään on väsyttänyt. Mua siis. En tajua miten noi lapset tokenee noin nopsaa. Jii oli tänään jo ihan ok :)
Ai joo. Loppu viikosta mulla oli vuoden eka terapiakäynti. Meni varmaan puoli tuntia, ennenku ocd mainittiin... Terapeutti pyysi mua aluksi päivittämään kuulumiset. Päivitin sitten. En vaan sitten ocd-tilannetta tullu maininneeksi :D Toisaalta olin tosi tyytyväinen tähän, koska sehän tarkoittaa, ettei se ollut mulla päällimmäisenä mielessä :)
Mut ny nukkuun, öitä!
keskiviikko 13. tammikuuta 2016
Siivoussuunnitelmia taas
Moikka taas! Yleensä kirjoittelen blogiin illalla, nyt poikkeus siihen :) Oon flunssassa ja kotona. On se vaan epämukavaa soittaa aamulla töihin, ja ilmoittaa, ettei pääsekään. Kun sitten muille (ja erityisesti mun tosi mukavalle esimiehelle) tulee osittain mun hommia tehtäväksi. Ja toisaalta omia hommia jää odottamaan töihin paluuta, jolloin töitä on sitten paaaaljon. Riippuu tietty hieman poissaolopäivästä. Mutta ei se auta, ei tässä olossa työntekoon jaksaisi keskittyä ja tartuttaisi vain muut. Harmi ettei oikein voi etätöitäkään tehdä.
Ollaan oltu koko perhe harvinaisen paljon kipeänä viime lokakuusta lähtien. Normaalia pidempään kestänyttä flunssaa, mahatautia lapsilla ennen joulua ja Jiillä uudestaan vielä uudenvuodenaattonakin :( Ja just kun kaikki oli melkein terveitä, niin sitten mä taas kipeänä. Huoh. No, onneksi ei kuitenkaan mitään sen vakavampaa :)
Mun piti jo aiemmin kirjoitella alkoholiasian jälkimainingeista. Mutta nyt sitten siis. Henkilö X siis lopetti juomisensa (meni katkolle). Kotiutui sieltä. Odotin normaalia anteeksisoittopuhelua, jota ei kuulunut. Yhden tekstiviestin laittoi, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. No vihdoin sitten noin viikkoa myöhemmin soitti. Yleensä olisin ollut vihainen, mutta päätin kokeilla terapeutin kanssa sopimaani tapaa. Henkilö X ymmärtääkseni oli nyt ajatellut jotain sen tapaista, ettei hänen tavallaan olisi tarvinnut nyt pyytää anteeksi sairauttaan (alkoholismi) sen takia, että ei nyt vaikuttanut elämääni tällä kierroksella (en tavannut häntä koko aikana). Puhuneet/ tekstiviestejä olimme lähettäneet kuitenkin; kerroin hänelle muutamia asioita, mitkä olivat loukanneet minua, paljon. Sain sanottua ne mielestäni syyttelemättä, niinkuin asia oli. Kerrottua, kuinka paha mieli minulle niistä tuli. Kyyneleet kyllä valuivat samalla. Hän sanoi, ettei muistanut näitä ollenkaan. Ja ettei voi ymmärtää, miten on näin voinut sanoa. Ja pyysi kovasti anteeksi, uskon että vilpittömästi. Ja niinkuin aina, tietysti annoin anteeksi. Mutta eihän näitä silti unohda.
Kuitenkin, mun itseni tuli parempi olo kun sain sanottua miltä musta oikeasti tuntui. Ja ettei se ole vain se juominen vaan se toiminta sen aikana. Olen ehkä olettanut, että henkilö X muistaa paremmin tekemisensä ja sanomisensa. Mutta siis ilmeisesti ei. Siksikin oli hyvä, että näitä asioita nyt nostin esille.
Kuten jo aiemminkin sanoin, en enää ajattele, että juominen joskus loppuisi. Mutta jospa juomisen aikainen käyttäytyminen muuttuisi. Se olisi jo paljon se.
Asiasta toiseen. Niinku oon kertonut, meillähän ei käy ketään, koska ocd. Muutakun mun vanhemmat, pikkusen eka ja sitten vähän enemmän, mun altistussuunnitelman mukaan. Viime keväänä aluksi se etenikin tosi hyvin. Mutta sitten tuli lomat ja sitä ja tätä, ja mä oon yrittänyt asiaa lykätä myöskin. Mun tavoitteena oli, että jouluun mennessä meillä olisi voinut olla vapaasti. Ehkä jopa kutsua vieraita. Kevään etenemisen seurauksena kotona alkoi olla jonkin verran yksinkertaisempaa, ja ehkä sitten sen takia ei ollut enää niin kova paine onnistua kokonaan tavoitteessa.
Nyt on kuitenkin niin, että lapsilla on kavereita, joita haluaisin voida kutsua kylään (siis tietty itsellänikin, mutta noiden lasten elämää ocd ei saa sotkea yhtään enempää kuin se jo sotkee). Joten pidän nyt helmikuussa viikon siivousvapaan. Siivoan. Järjestelen. Sitten kun meillä on noita "ei saa koskea" -alueita, niin teen niille jotain. Joko heitän roskiin niitä tavaroita tai keksin muuta, mutta jotain on tehtävä. Ei se helppoa tule olemaan. Eihän se siivous itsessään mikään kovin hirveä urakka olisi, mutta se taistelu ocd:n kanssa. Että voi ei, nyt koskin tohon, ja jos kosken seuraavaan kohtaan, se kontaminoituu. Vaatii kovaa keskittymistä siivota tuolla tavalla. Ja siivoushanskoja. Jne jne. Voikun voisin siivota vaan normaalisti, ja laittaa tavarat paikalleen normaalisti! Tyyliin, tuohon kaappiin tuo paita. Eikä eka kelausta, että onko se "ocd-puhdas", ettei kontaminoi koko kaappia. Miettiä, onko se niin kontaminoimaton, että sen voi pestä pesukoneessa. Vai pitääkö pestä käsin. Vai onko suoraa roskiskamaa. Ja siis tämän tyyppinen ajatteluketju oikeasti osalle putipuhtaistakin vaatteista/ tavaroista. Että helpompaa olisi vaan laittaa kaikki mietityttävä roskiin. Mutta kun sitten mun mielestä mulla ei ole oikeutta laittaa muita kuin omia/ itse ostamiani tavaroita roskiin. Ja jos laitan muuta, siitä tulee huono omatunto sitten. Niin siinäpä sitten pohdin, että mitä vaatteelle/ tavaralle tehdä. Arvatkaa paljonko tällaiseen menee aikaa... Tuo viikko ei valitettavasti taida olla yhtään liiottelua. Että siksi sitä lykkää ja lykkää. Kunnes nurkissa on nyssyköitä, joissa on esim. vaatteita, jotka ovat vähän kontaminoituneet... Ja vaatekasoja, joita voi käyttää, mutta ei laittaa pesukoneeseen, vaan pestävä käsin. Huh huh.
Mutta yritän ajatella, että ocd-tilanteeni on kuitenkin nyt parempi kuin muutamaan vuoteen. Että kyllä se nyt onnistuu ainakin paljon todennäköisemmin kuin olisi pari vuotta sitten.
Olen vähän leikitellyt ajatuksella, että jos kysyisin terapeutiltani, voisiko hän tulla käymään meillä hieman auttamassa minua. Ei siis siivoamisessa kuitenkaan :D Mutta ehkä lopuksi auttamaan muutaman hankalamman paikan kanssa. Tai sitten vaan itselle motivaattoriksi, että pakko saada paikat kuntoon ennen kuin hän tulee. Mutta en tiedä voiko sellaista kysyä.
Oho, tulipas pitkä teksti. Jaksoikohan kukaan lukea edes loppuun :D
Ollaan oltu koko perhe harvinaisen paljon kipeänä viime lokakuusta lähtien. Normaalia pidempään kestänyttä flunssaa, mahatautia lapsilla ennen joulua ja Jiillä uudestaan vielä uudenvuodenaattonakin :( Ja just kun kaikki oli melkein terveitä, niin sitten mä taas kipeänä. Huoh. No, onneksi ei kuitenkaan mitään sen vakavampaa :)
Mun piti jo aiemmin kirjoitella alkoholiasian jälkimainingeista. Mutta nyt sitten siis. Henkilö X siis lopetti juomisensa (meni katkolle). Kotiutui sieltä. Odotin normaalia anteeksisoittopuhelua, jota ei kuulunut. Yhden tekstiviestin laittoi, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. No vihdoin sitten noin viikkoa myöhemmin soitti. Yleensä olisin ollut vihainen, mutta päätin kokeilla terapeutin kanssa sopimaani tapaa. Henkilö X ymmärtääkseni oli nyt ajatellut jotain sen tapaista, ettei hänen tavallaan olisi tarvinnut nyt pyytää anteeksi sairauttaan (alkoholismi) sen takia, että ei nyt vaikuttanut elämääni tällä kierroksella (en tavannut häntä koko aikana). Puhuneet/ tekstiviestejä olimme lähettäneet kuitenkin; kerroin hänelle muutamia asioita, mitkä olivat loukanneet minua, paljon. Sain sanottua ne mielestäni syyttelemättä, niinkuin asia oli. Kerrottua, kuinka paha mieli minulle niistä tuli. Kyyneleet kyllä valuivat samalla. Hän sanoi, ettei muistanut näitä ollenkaan. Ja ettei voi ymmärtää, miten on näin voinut sanoa. Ja pyysi kovasti anteeksi, uskon että vilpittömästi. Ja niinkuin aina, tietysti annoin anteeksi. Mutta eihän näitä silti unohda.
Kuitenkin, mun itseni tuli parempi olo kun sain sanottua miltä musta oikeasti tuntui. Ja ettei se ole vain se juominen vaan se toiminta sen aikana. Olen ehkä olettanut, että henkilö X muistaa paremmin tekemisensä ja sanomisensa. Mutta siis ilmeisesti ei. Siksikin oli hyvä, että näitä asioita nyt nostin esille.
Kuten jo aiemminkin sanoin, en enää ajattele, että juominen joskus loppuisi. Mutta jospa juomisen aikainen käyttäytyminen muuttuisi. Se olisi jo paljon se.
Asiasta toiseen. Niinku oon kertonut, meillähän ei käy ketään, koska ocd. Muutakun mun vanhemmat, pikkusen eka ja sitten vähän enemmän, mun altistussuunnitelman mukaan. Viime keväänä aluksi se etenikin tosi hyvin. Mutta sitten tuli lomat ja sitä ja tätä, ja mä oon yrittänyt asiaa lykätä myöskin. Mun tavoitteena oli, että jouluun mennessä meillä olisi voinut olla vapaasti. Ehkä jopa kutsua vieraita. Kevään etenemisen seurauksena kotona alkoi olla jonkin verran yksinkertaisempaa, ja ehkä sitten sen takia ei ollut enää niin kova paine onnistua kokonaan tavoitteessa.
Nyt on kuitenkin niin, että lapsilla on kavereita, joita haluaisin voida kutsua kylään (siis tietty itsellänikin, mutta noiden lasten elämää ocd ei saa sotkea yhtään enempää kuin se jo sotkee). Joten pidän nyt helmikuussa viikon siivousvapaan. Siivoan. Järjestelen. Sitten kun meillä on noita "ei saa koskea" -alueita, niin teen niille jotain. Joko heitän roskiin niitä tavaroita tai keksin muuta, mutta jotain on tehtävä. Ei se helppoa tule olemaan. Eihän se siivous itsessään mikään kovin hirveä urakka olisi, mutta se taistelu ocd:n kanssa. Että voi ei, nyt koskin tohon, ja jos kosken seuraavaan kohtaan, se kontaminoituu. Vaatii kovaa keskittymistä siivota tuolla tavalla. Ja siivoushanskoja. Jne jne. Voikun voisin siivota vaan normaalisti, ja laittaa tavarat paikalleen normaalisti! Tyyliin, tuohon kaappiin tuo paita. Eikä eka kelausta, että onko se "ocd-puhdas", ettei kontaminoi koko kaappia. Miettiä, onko se niin kontaminoimaton, että sen voi pestä pesukoneessa. Vai pitääkö pestä käsin. Vai onko suoraa roskiskamaa. Ja siis tämän tyyppinen ajatteluketju oikeasti osalle putipuhtaistakin vaatteista/ tavaroista. Että helpompaa olisi vaan laittaa kaikki mietityttävä roskiin. Mutta kun sitten mun mielestä mulla ei ole oikeutta laittaa muita kuin omia/ itse ostamiani tavaroita roskiin. Ja jos laitan muuta, siitä tulee huono omatunto sitten. Niin siinäpä sitten pohdin, että mitä vaatteelle/ tavaralle tehdä. Arvatkaa paljonko tällaiseen menee aikaa... Tuo viikko ei valitettavasti taida olla yhtään liiottelua. Että siksi sitä lykkää ja lykkää. Kunnes nurkissa on nyssyköitä, joissa on esim. vaatteita, jotka ovat vähän kontaminoituneet... Ja vaatekasoja, joita voi käyttää, mutta ei laittaa pesukoneeseen, vaan pestävä käsin. Huh huh.
Mutta yritän ajatella, että ocd-tilanteeni on kuitenkin nyt parempi kuin muutamaan vuoteen. Että kyllä se nyt onnistuu ainakin paljon todennäköisemmin kuin olisi pari vuotta sitten.
Olen vähän leikitellyt ajatuksella, että jos kysyisin terapeutiltani, voisiko hän tulla käymään meillä hieman auttamassa minua. Ei siis siivoamisessa kuitenkaan :D Mutta ehkä lopuksi auttamaan muutaman hankalamman paikan kanssa. Tai sitten vaan itselle motivaattoriksi, että pakko saada paikat kuntoon ennen kuin hän tulee. Mutta en tiedä voiko sellaista kysyä.
Oho, tulipas pitkä teksti. Jaksoikohan kukaan lukea edes loppuun :D
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
Uusi vuosi
Pahoittelut pitkäksi venähtäneestä tauosta. Joulu ja uusi vuosikin vilahtivat ohi. Kivaa oli, sukuloitiin ja aika perinteisesti noin muutenkin :) Itse asiassa ollaan vielä hiukan reissussa, tosin töihin paluu häämöttää ylihuomenna. Nopeasti siihen lomaankin vaan tottuu, toisaalta ihan kiva taas pikku hiljaa palailla arkeen.
Kirjotan tätä nyt kännykällä, ja tää on rasittavan hidasta ja kömpelöä. Joten tämä postaus nyt saa jäädä tyngäksi. Tarkoituksena oli kirjoittaa jatkoa mm. viime kerran alkoholiasiaan. Mutta siis palailen asiaan ku oon taas tietokoneella tai ipadillä.
Oikein hyvää vuotta 2016!
Kirjotan tätä nyt kännykällä, ja tää on rasittavan hidasta ja kömpelöä. Joten tämä postaus nyt saa jäädä tyngäksi. Tarkoituksena oli kirjoittaa jatkoa mm. viime kerran alkoholiasiaan. Mutta siis palailen asiaan ku oon taas tietokoneella tai ipadillä.
Oikein hyvää vuotta 2016!
perjantai 11. joulukuuta 2015
Viikonloppu
Ihanaa että on perjantai :) Viikonloppu edessä, mukavaa! Mulla on ollut semiomailta. Lapset olleet jo hyvän aikaa nukkumassa. Ja Koo pikkujouluissa. Huomenna olis suunnitelmissa mennä kaveriperheen luokse glögille :) Muuten ei oikeastaan suunnitelmia. No yks tapahtuma olis lapsille tai oikeastaan koko perheelle ollut, mut pettymyksekseni ocd veti siinä mua pidemmän korren, liian hankala paikka :( Mutta jos ens vuonna vastaava tilaisuus tulee, niin mä aion vetää pidemmän korren.
Viimeksi kirjoittelinkin alkoholiasiasta taas. No, tällä kertaa putki on ohi. Vielä en ole puhunut hänen kanssaan selvin päin keikan jälkeen.
Mutta juteltiin tällä viikolla terapiassa pitkästä aikaa tästä läheisen alkoholiongelmasta ja sen vaikutuksista muhun. Terapeuttini näkee selvän syy-yhteyden tämän ja mun ocd:n välillä (ei siis tietenkään ainoa syy). Ja mäkin sen toki uskon vaikuttaneen, mutta nyt alan jotenkin hahmottaa sitä oikeasti paremmin. Ja nähdä tätä kuviota hiukan myös ulkopuolisen näkökulmasta. Sitä on jotenkin itse niin sisällä siinä, ollut jo niin pitkään, että se on vaikeaa. Ja vaikea rikkoa normaalia kaavaa, sitä kuviota miten tämä toimii. Mitä "aina" juomisen aikana ja sen jälkeen tapahtuu.
Terapiakäynnillä jouduin pyyhkimään kyyneleitäni useampaan kertaan. Vaikka päällisin puolin olen sinut tämän asian kanssa, niin näyttää se jostain syvältä kuitenkin sitten edelleen ottavan :(
Nyt aion tehdä hieman toisin, rikkoa vähän sitä normaalia kaavaa. Aion sanoa hänelle, miltä hänen juomisensa minusta tuntui. Miltä humalaiset puheensa tuntuivat, miten ne satuttivat ja loukkasivat. Mutta rauhallisesti, ilman syyttelyä. Vain miltä minusta tuntui. Se ei tule muuttamaan mitään, seuraava retkahdus odottaa varmasti kulman takana. Mutta silti. Ehkä se auttaa minua.
Jahas, nyt Jii heräsi ja halusi tähän viekkuun Koon ja mun sänkyyn. Ja tuossa se nyt sitten tuhisee <3 Aa nukkuu rauhallisesti omassa sängyssään. Ja Kookin kotiutui juuri pikkujouluista, hyvissä ajoin! Vaikka tietty ei olisi edes tarvinnut. Hyvä näin :)
Viimeksi kirjoittelinkin alkoholiasiasta taas. No, tällä kertaa putki on ohi. Vielä en ole puhunut hänen kanssaan selvin päin keikan jälkeen.
Mutta juteltiin tällä viikolla terapiassa pitkästä aikaa tästä läheisen alkoholiongelmasta ja sen vaikutuksista muhun. Terapeuttini näkee selvän syy-yhteyden tämän ja mun ocd:n välillä (ei siis tietenkään ainoa syy). Ja mäkin sen toki uskon vaikuttaneen, mutta nyt alan jotenkin hahmottaa sitä oikeasti paremmin. Ja nähdä tätä kuviota hiukan myös ulkopuolisen näkökulmasta. Sitä on jotenkin itse niin sisällä siinä, ollut jo niin pitkään, että se on vaikeaa. Ja vaikea rikkoa normaalia kaavaa, sitä kuviota miten tämä toimii. Mitä "aina" juomisen aikana ja sen jälkeen tapahtuu.
Terapiakäynnillä jouduin pyyhkimään kyyneleitäni useampaan kertaan. Vaikka päällisin puolin olen sinut tämän asian kanssa, niin näyttää se jostain syvältä kuitenkin sitten edelleen ottavan :(
Nyt aion tehdä hieman toisin, rikkoa vähän sitä normaalia kaavaa. Aion sanoa hänelle, miltä hänen juomisensa minusta tuntui. Miltä humalaiset puheensa tuntuivat, miten ne satuttivat ja loukkasivat. Mutta rauhallisesti, ilman syyttelyä. Vain miltä minusta tuntui. Se ei tule muuttamaan mitään, seuraava retkahdus odottaa varmasti kulman takana. Mutta silti. Ehkä se auttaa minua.
Jahas, nyt Jii heräsi ja halusi tähän viekkuun Koon ja mun sänkyyn. Ja tuossa se nyt sitten tuhisee <3 Aa nukkuu rauhallisesti omassa sängyssään. Ja Kookin kotiutui juuri pikkujouluista, hyvissä ajoin! Vaikka tietty ei olisi edes tarvinnut. Hyvä näin :)
maanantai 7. joulukuuta 2015
Arkitohinaa
Täällä taas :) On ollut pientä haipakkaa, normitouhua siis. Vihdoin taidetaan olla kaikki melkein selätetty flunssa, olipas harvinaisen sitkeetä, kesti vaikka kuinka kauan. Töissä tuntuu että on kertynyt paljon rästitöitä, kun oon ollut itseni ja välillä lasten kanssa pois. Onneksi myös Koo on ollut välillä kotona hoitamassa, joten ihan ei ole homma lähtenyt lapasesta ;)
Terapiassakin kävin, oli hyvä käynti. Käytiin läpi aika lailla muita asioita taas kun ocd:ta, osin mun toiveesta. Vielä kerta ennen joulua, sitten hiukan taukoa ja harvennetaan tämän jälkeen väliä. Sovittiin, että voidaan tarvittaessa tiivistää uudestaan tai entisestään harventaa. Kuulostaa hyvältä :)
No mitäpäs muuta. Kävin kuuntelemassa muutaman kaverin kanssa Samuli Edelmannin kirkkokonserttia, tekipäs pieni rauhoittuminen hyvää. Ja oli aika vaikuttavia kappaleita, välillä oli ihan tippa silmässä ja välillä meni melkein kylmiä väreitä :) Tykkäsin.
Sitten käväisin myös yhtenä päivänä työpaikan pikkujouluissa, oli hauskaa. Vähän tunnelmaan pääsemiseen vaikutti se, että olin autolla liikenteessä enkä siis tietty alkoholia sitten ottanut. Mukavuudenhalusta autolla liikenteessä. Sitten tietty jouduin kuljettelemaan muutaman työkaverin kotiin, kun en kehdannut kieltäytyä. Eihän siinä muuten mitään, mielellänihän muuten, mutta vähän ocd-hankalaa...Ajan autoa yleensä hanskat kädessä ym pientä, ocd:n takia tietty, niin en nyt kehdannut sitten. Mutta aika vähällä ylimääräisellä käsien pesulla selvisin kotiin tultua.
Itsenäisyyspäivä vietettiin ihan kotona koko porukka. Laatuaikaa <3 Telkasta katsottiin itsenäisyyspäivä ohjelmaa. Ja tietty kynttilöitä poltettiin.
Sitten taas alkoholiasiaa. Tämä läheiseni ratkesi taas juomaan... Menihän tässä muutama
kuukausi selvänä. Mutta siis, sopiva tilaisuus tuli, ja hän sitten päätti käyttää tilanteen
"hyväksi", huokaus. Ja nyt siis putki päällä, toivon kovasti että loppuisi pian, mutta vähän pahalta näyttää. Ja samoja vanhoja asioita jauhaa. Niin rasittavaa. Ja sitten sitä miettii, että jos olisin silloin la-iltana mennyt kylään, ei ehkä olisi aloittanut juomista. Mutta joo, eihän se mun vika ole. Mutta kun kuitenkin olisin tod.näk. pystynyt vaikuttamaan aloittamiseen tässä tilanteessa. Jne jne.
Nyt nukkumaan, toivottavasti olis rauha maassa yön, eikä alkoholiasiaa tiimoilta mitään kuuluisi...
Terapiassakin kävin, oli hyvä käynti. Käytiin läpi aika lailla muita asioita taas kun ocd:ta, osin mun toiveesta. Vielä kerta ennen joulua, sitten hiukan taukoa ja harvennetaan tämän jälkeen väliä. Sovittiin, että voidaan tarvittaessa tiivistää uudestaan tai entisestään harventaa. Kuulostaa hyvältä :)
No mitäpäs muuta. Kävin kuuntelemassa muutaman kaverin kanssa Samuli Edelmannin kirkkokonserttia, tekipäs pieni rauhoittuminen hyvää. Ja oli aika vaikuttavia kappaleita, välillä oli ihan tippa silmässä ja välillä meni melkein kylmiä väreitä :) Tykkäsin.
Sitten käväisin myös yhtenä päivänä työpaikan pikkujouluissa, oli hauskaa. Vähän tunnelmaan pääsemiseen vaikutti se, että olin autolla liikenteessä enkä siis tietty alkoholia sitten ottanut. Mukavuudenhalusta autolla liikenteessä. Sitten tietty jouduin kuljettelemaan muutaman työkaverin kotiin, kun en kehdannut kieltäytyä. Eihän siinä muuten mitään, mielellänihän muuten, mutta vähän ocd-hankalaa...Ajan autoa yleensä hanskat kädessä ym pientä, ocd:n takia tietty, niin en nyt kehdannut sitten. Mutta aika vähällä ylimääräisellä käsien pesulla selvisin kotiin tultua.
Itsenäisyyspäivä vietettiin ihan kotona koko porukka. Laatuaikaa <3 Telkasta katsottiin itsenäisyyspäivä ohjelmaa. Ja tietty kynttilöitä poltettiin.
Sitten taas alkoholiasiaa. Tämä läheiseni ratkesi taas juomaan... Menihän tässä muutama
kuukausi selvänä. Mutta siis, sopiva tilaisuus tuli, ja hän sitten päätti käyttää tilanteen
"hyväksi", huokaus. Ja nyt siis putki päällä, toivon kovasti että loppuisi pian, mutta vähän pahalta näyttää. Ja samoja vanhoja asioita jauhaa. Niin rasittavaa. Ja sitten sitä miettii, että jos olisin silloin la-iltana mennyt kylään, ei ehkä olisi aloittanut juomista. Mutta joo, eihän se mun vika ole. Mutta kun kuitenkin olisin tod.näk. pystynyt vaikuttamaan aloittamiseen tässä tilanteessa. Jne jne.
Nyt nukkumaan, toivottavasti olis rauha maassa yön, eikä alkoholiasiaa tiimoilta mitään kuuluisi...
tiistai 17. marraskuuta 2015
Silmätulehdusta, kurkkukipua, yskää, nuhaa, kuumetta...
... noista on viimeiset 1,5 viikkoa koostuneet. Eka Aa, sitten Jii ja mä vähän koko ajan. Koo näyttäisi säästyneen tällä kertaa. Mutta ainakin huomenna Jii ja mä ollaan kotona vielä sairastamassa. Toivottavasti vihdoin torstaina oltais sitten jo arkikunnossa. Töissä jää hommia rästiin enkä haluaisi olla pois... toisaalta en haluaisi olla missään muualla ku mun pikkupotilaiden kanssa <3 Enkä kyllä tässä olotilassa vois itsekään töissä olla. Mut joo.
Jouduin perumaan viime viikon terapiankin näiden sairastelujen vuoksi. Tällä viikolla olis tarkoitus päästä jo paikalle, toivottavasti. Tällä hetkellä en niinkään kaipaa sitä, että pääsisin ocd-asioista juttelemaan, vaan lähinnä muista asioista. Kevään suunnitelmista lähinnä.
Sain nimittäin viime viikolla sähköpostia yhdestä vanhasta työpaikasta, että olisinko vielä kiinnostunut eräästä projektista, josta oli muutama vuosi sitten puhetta. Olin tietty aika imarreltu, että kysyttiin ja mua ei oltu unohdettu :) Olin itsekin tätä asiaa nyt syksyllä pyöritellyt mielessäni, ja miettinyt, pitäisikö kysyä asiasta, mutten siis ollut saanut aikaiseksi, kun en ollut saanut päätettyä. No, nyt joku muu ratkaisi mun asian jahkailun :D Joten nyt asia yhtäkkiä tuli todella ajankohtaiseksi. Ja edelleenkään en osaa ihan päättää...
Vaikkei terapeutti näihin asioihin tavallaan mitään kantaa otakaan, niin osaa ohjata ajattelemaan asioita eri vinkkeleistä. Mä luulen että tällaisesta keskustelusta hyötyisi varmaan melkein kaikki :) Ja varsinkin munlaiset ihmiset, jotka ei ole maailman parhaita päättämään asioita.
Mulla on kai hieman vaativa persoonallisuustyyppi, tai piirteitä siitä. Ei nyt ihan diagnoosiksi asti kummiskaan... ;) Mutta kuitenkin. Lähinnä vain itseäni kohtaan oon vaativa. Turhan tunnollinen joissain asioissa. Ja varmaan osin siksi tuo asioiden päättäminenkin on vaikeaa, kun haluan päättää oikein ja välttää virheitä. Jne. Jne. Jne. Taitaa olla ocd-ihmisillä aika tyypillinen ominaisuus silti.. Mikä on syytä ja mikä seurausta, hmm.
Muuten loppuviikosta olis hieman sukulointia tiedossa, parhautta <3
Jouduin perumaan viime viikon terapiankin näiden sairastelujen vuoksi. Tällä viikolla olis tarkoitus päästä jo paikalle, toivottavasti. Tällä hetkellä en niinkään kaipaa sitä, että pääsisin ocd-asioista juttelemaan, vaan lähinnä muista asioista. Kevään suunnitelmista lähinnä.
Sain nimittäin viime viikolla sähköpostia yhdestä vanhasta työpaikasta, että olisinko vielä kiinnostunut eräästä projektista, josta oli muutama vuosi sitten puhetta. Olin tietty aika imarreltu, että kysyttiin ja mua ei oltu unohdettu :) Olin itsekin tätä asiaa nyt syksyllä pyöritellyt mielessäni, ja miettinyt, pitäisikö kysyä asiasta, mutten siis ollut saanut aikaiseksi, kun en ollut saanut päätettyä. No, nyt joku muu ratkaisi mun asian jahkailun :D Joten nyt asia yhtäkkiä tuli todella ajankohtaiseksi. Ja edelleenkään en osaa ihan päättää...
Vaikkei terapeutti näihin asioihin tavallaan mitään kantaa otakaan, niin osaa ohjata ajattelemaan asioita eri vinkkeleistä. Mä luulen että tällaisesta keskustelusta hyötyisi varmaan melkein kaikki :) Ja varsinkin munlaiset ihmiset, jotka ei ole maailman parhaita päättämään asioita.
Mulla on kai hieman vaativa persoonallisuustyyppi, tai piirteitä siitä. Ei nyt ihan diagnoosiksi asti kummiskaan... ;) Mutta kuitenkin. Lähinnä vain itseäni kohtaan oon vaativa. Turhan tunnollinen joissain asioissa. Ja varmaan osin siksi tuo asioiden päättäminenkin on vaikeaa, kun haluan päättää oikein ja välttää virheitä. Jne. Jne. Jne. Taitaa olla ocd-ihmisillä aika tyypillinen ominaisuus silti.. Mikä on syytä ja mikä seurausta, hmm.
Muuten loppuviikosta olis hieman sukulointia tiedossa, parhautta <3
maanantai 9. marraskuuta 2015
Sitä sun tätä
Mun piti kirjoitella viime viikolla jo terapiakäynnin jälkeen, mutta väsytti niin paljon että menin sitten vaan nukkumaan. Yleensä kirjotan blogia illalla ennen nukkumaanmenoa sängyssä, että se ei tosiaan oikein onnistu kovin väsyneenä :D
Mutta nyt kun vielä muistaisin mitä ajatuksia mulla oli silloin. Terapiakäynti oli jollain tapaa kaksijakoinen. Eka puolisko juteltiin enemmän ocd:sta, ahdistusmielikuvia ym. En tykännyt, mutta ei varmaan ollut tarkoituskaan. Puhuttiin myös altistusasioista. Edellisen kerran terapiakotitehtävä onnistui joten kuten. Vähensin turhia kotiintulosuihkuja, mutta kyllähän niitä vielä jäi. Terapeuttini oli tullut siihen tulokseen, että koska etenemistä tapahtuu näin, niin jatketaan hidasta etenemistä. Eli ei shokkialtistusta mulle. Sopii :D
Toinen puolisko vastaanotosta juteltiin enemmän tämän hetkisestä elämäntilanteesta, suunnitelmista. Mä oon jollain tavalla huono päättämään asioista, mutta siinä kun pohdiskelen ääneen, niin huomaan pääseväni usein jonkinnäköiseen tulokseen. On ollut hyödyllistä.
Mitäs muuta. Isänpäivää vietettiin eilen. Oltiin mun vanhemmilla viikonloppuna yötä, oli kivaa niinku yleensäkin :) Lapset antoi askartelemiaan lahjoja. Syötiin mun isän tekemää super hyvää ruokaa. Aalle tuli silmätulehdus ja heti perään flunssa. Saapa nähdä onko huomenna siinä kunnossa, että voi mennä hoitoon. Toivotaan.
Nyt nukkumaan, kauniita unia!
Mutta nyt kun vielä muistaisin mitä ajatuksia mulla oli silloin. Terapiakäynti oli jollain tapaa kaksijakoinen. Eka puolisko juteltiin enemmän ocd:sta, ahdistusmielikuvia ym. En tykännyt, mutta ei varmaan ollut tarkoituskaan. Puhuttiin myös altistusasioista. Edellisen kerran terapiakotitehtävä onnistui joten kuten. Vähensin turhia kotiintulosuihkuja, mutta kyllähän niitä vielä jäi. Terapeuttini oli tullut siihen tulokseen, että koska etenemistä tapahtuu näin, niin jatketaan hidasta etenemistä. Eli ei shokkialtistusta mulle. Sopii :D
Toinen puolisko vastaanotosta juteltiin enemmän tämän hetkisestä elämäntilanteesta, suunnitelmista. Mä oon jollain tavalla huono päättämään asioista, mutta siinä kun pohdiskelen ääneen, niin huomaan pääseväni usein jonkinnäköiseen tulokseen. On ollut hyödyllistä.
Mitäs muuta. Isänpäivää vietettiin eilen. Oltiin mun vanhemmilla viikonloppuna yötä, oli kivaa niinku yleensäkin :) Lapset antoi askartelemiaan lahjoja. Syötiin mun isän tekemää super hyvää ruokaa. Aalle tuli silmätulehdus ja heti perään flunssa. Saapa nähdä onko huomenna siinä kunnossa, että voi mennä hoitoon. Toivotaan.
Nyt nukkumaan, kauniita unia!
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Pikapäivitystä pukkaa
Pikainen päivitys vain, täällä ollaan edelleen. Viime kerran jälkeen aika normiarkea ollut :) Takana syksyn toiset ristiäiset sekä meidän kummilapsen synttärit ja sukulointia. Töitä ja lasten kanssa oleilua. Terapiakäynti.
Terapiakäynnillä sovittiin, että seuraavaksi yritän vähentää suihkussa käynnin määriä. Suihkun kesto sinänsä on ihan ok tällä hetkellä, mutta yritän nyt jättää turhat "kotiintulosuihkut" välistä. On muuten kuitenkin yllättävän vaikeaa, vaikka ajattelin tämän olevan ok tehtävä... Se yleensä onnistuu silloin, kun en ole nähnyt ocd-ahdistusta herättävää. Vähän ahdistavan kanssa voin useimmiten jättää suihkun väliin kotiintullessa, paljon ahdistavan kanssa en. Joka tapauksessa suihkussa tulee käytyä viimeistään juuri ennen kuin laitan lapset nukkumaan... Ja totta kai ennen omaa nukkumaanmenoa. Että silleen.
Tätä edellinen terapian "kotitehtävä" oli koskea töissä yleisessä käytössä olevien ovien kahvoja. Ja koskinkin :) Mutta kyllä edelleen välttelen niiden tarpeetonta koskemista...
Nyt nukkumaan ennen kuin simahdan iPadin viereen, niinku kävi toissailtana :D
Terapiakäynnillä sovittiin, että seuraavaksi yritän vähentää suihkussa käynnin määriä. Suihkun kesto sinänsä on ihan ok tällä hetkellä, mutta yritän nyt jättää turhat "kotiintulosuihkut" välistä. On muuten kuitenkin yllättävän vaikeaa, vaikka ajattelin tämän olevan ok tehtävä... Se yleensä onnistuu silloin, kun en ole nähnyt ocd-ahdistusta herättävää. Vähän ahdistavan kanssa voin useimmiten jättää suihkun väliin kotiintullessa, paljon ahdistavan kanssa en. Joka tapauksessa suihkussa tulee käytyä viimeistään juuri ennen kuin laitan lapset nukkumaan... Ja totta kai ennen omaa nukkumaanmenoa. Että silleen.
Tätä edellinen terapian "kotitehtävä" oli koskea töissä yleisessä käytössä olevien ovien kahvoja. Ja koskinkin :) Mutta kyllä edelleen välttelen niiden tarpeetonta koskemista...
Nyt nukkumaan ennen kuin simahdan iPadin viereen, niinku kävi toissailtana :D
lauantai 3. lokakuuta 2015
Syksytuulia
Musta tuntuu, että aloitan joka postauksen ihmettelemällä, että onpas aika mennyt nopsaan... Mutta pakko sanoa taas, en käsitä että on jo lokakuu! On kyllä ollut superkaunis syksy, tykkään :)
Koo on lasten kanssa tänä viikonloppuna vanhemmillaan, mun täytyi jäädä taas tekemään töitä :( Eilen lähdin töistä vasta vähän ennen klo 21. Ja hommia jäi vaikka kuinka. Olisin ollut vielä pidempäänkin, mutta en ollut varma meneekö hälytyssysteemi klo 21 vai 22 päälle, joten en viitsinyt jäädä kokeilemaan :D Tänään mulla meni puolipäivää yrittäessä löytää motivaatiota, mutta illalla sain taas päästyä vähän eteenpäin kotona koneella. Huomenna pitäis vielä vähän jaksaa jatkaa, ja hiukan siivotakin... Sitten maanantaina pirteänä uusi työviikko... ;)
Mitäs muuta viime postauksen jälkeen.
-Oltiin ristiäisissä, ihana vauva ja ihana pappi, joka osasi luoda lämpimän tunnelman :)
-Oon hymyssä suin muistellut terapeuttini kommenttia "Go for it", ja miettinyt, että ehkäpä!
-Oon kerännyt motivaatiota muutaman kilon tiputtamiselle ja ajatellut aloittaa karkkilakon, kun karkin vähentäminen ei näytä onnistuvan... No maanantaina aloitan ;D
-Oon halinut paljon mun murusia, Aa ja Jii <3 Koon kanssakaan ei olla paljon riidelty viime kertaisen jälkeen, tosin aika vähän yhteistä aikaakin ollut...
-Oon ollut ahdistumatta. Keväällä kerroin Aan mahdollisesta uudesta harrastuksesta ja miten käytiin siellä tutustumassa. Nyt syksyllä on jo monta kertaa käynyt, ja mua ei ahdista se paikka enää juuri lainkaan!!!
-Ja oon ahdistunut. Näin eilen jossain määrin ocd-ahdistavan tyypin sillä seurauksella, että päälläni olleet vaatteet taitavat mennä roskiin. Odottavat jo muovipussissa eteisessä... Ja olin pitkässä suihkussa. Vaikkei mua sitten alkuahdistuksen jälkeen niin hirveästi enää ahdistanutkaan. Jotenkin varmuuden vuoksi vaan. Että ei tässä nyt ihan selvillä vesillä vielä olla :D
Koo on lasten kanssa tänä viikonloppuna vanhemmillaan, mun täytyi jäädä taas tekemään töitä :( Eilen lähdin töistä vasta vähän ennen klo 21. Ja hommia jäi vaikka kuinka. Olisin ollut vielä pidempäänkin, mutta en ollut varma meneekö hälytyssysteemi klo 21 vai 22 päälle, joten en viitsinyt jäädä kokeilemaan :D Tänään mulla meni puolipäivää yrittäessä löytää motivaatiota, mutta illalla sain taas päästyä vähän eteenpäin kotona koneella. Huomenna pitäis vielä vähän jaksaa jatkaa, ja hiukan siivotakin... Sitten maanantaina pirteänä uusi työviikko... ;)
Mitäs muuta viime postauksen jälkeen.
-Oltiin ristiäisissä, ihana vauva ja ihana pappi, joka osasi luoda lämpimän tunnelman :)
-Oon hymyssä suin muistellut terapeuttini kommenttia "Go for it", ja miettinyt, että ehkäpä!
-Oon kerännyt motivaatiota muutaman kilon tiputtamiselle ja ajatellut aloittaa karkkilakon, kun karkin vähentäminen ei näytä onnistuvan... No maanantaina aloitan ;D
-Oon halinut paljon mun murusia, Aa ja Jii <3 Koon kanssakaan ei olla paljon riidelty viime kertaisen jälkeen, tosin aika vähän yhteistä aikaakin ollut...
-Oon ollut ahdistumatta. Keväällä kerroin Aan mahdollisesta uudesta harrastuksesta ja miten käytiin siellä tutustumassa. Nyt syksyllä on jo monta kertaa käynyt, ja mua ei ahdista se paikka enää juuri lainkaan!!!
-Ja oon ahdistunut. Näin eilen jossain määrin ocd-ahdistavan tyypin sillä seurauksella, että päälläni olleet vaatteet taitavat mennä roskiin. Odottavat jo muovipussissa eteisessä... Ja olin pitkässä suihkussa. Vaikkei mua sitten alkuahdistuksen jälkeen niin hirveästi enää ahdistanutkaan. Jotenkin varmuuden vuoksi vaan. Että ei tässä nyt ihan selvillä vesillä vielä olla :D
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
Parisuhdemarinaa
Viikonloppu alkaa olla sitten takanapäin. Meillä ei ollut ihmeempää ohjelmaa, mikä on ihan kiva välillä :) Lasten kanssa on kiva vaan olla, lueskella ja katsella heidän leikkejään.
Ajattelin jo, että Koon kanssakin saattaisi olla oikeinkin mukava viikonloppu. Meillä on viime aikoina mennyt hiukan paremmin kuin pitkään aikaan, ei nyt mitään parisuhdejuhla-aikaa, mutta paremmin kuitenkin. Ja perjantai-ilta menikin hyvin :) Mutta lauantaina paluu vanhaan. Koo koski yhteen kohtaan mihin toivoin ettei ocd-syistä koskettaisi. Pyysin että huuhtelisi kätensä. En huutanut, en oikeastaan edes hermostunutkaan. Pyysin vaan. Mutta jostain syystä tämä oli taas se kamelinselän katkeamispiste, koska Koo alkoi huutaa, aika epäasiallisesti, lapsetkin olivat kuuloetäisyydellä. Aakin tuli kommentoimaan Koolle. Mä haluan pitää lapset erossa meidän riidoista, joten mua niin ärsyttää, että toista se ei näytä haittaavan. Enkä voi sanoa Koolle kunnolla mitä haluaisin, koska pyrin siihen, että se mitä puhun lasten kuullen, kestää myös heidän kuuntelun. On muuten välillä vaikeaa. Ja taas Koo teki sen, että "kostoksi" koski mulle ocd-hankalaan paikkaan.
Mä ymmärrän oikein hyvin, että mun ocd rasittaa. Mutta se on mennyt paljon eteenpäin, ja pyydän paljon aiempaa vähemmän häneltä näitä juttuja. Mutta se ei riitä. No, ei se riitä mullekaan, mutta tämä on tilanne mihin tällä hetkellä pystyn. Mua rassaa se, että jonain toisena päivänä hän olisi vaan huuhtassut kädet, ja oltais jatkettu niinku ei mitään. Mut välillä aivan yhtäkkiä ilman mitään varoitusmerkkejä saa näitä kilarikohtauksia. Ja välillä siis ihan muistakin ocd:hen liittymättömistä asioista. Raskasta kun ei voi välttämättä ennakoida kunnolla toisen tuulta. Lopputulema on se, että jos ollaan pidempään yhdessä esim. viikonloppu ilman ohjelmaa, hän ei jaksa mua. Ja tää ei aikuisten oikeasti ole vain ocd:n syytä. Mutta homman nimi on se, etten mä jaksa tuollaista käytöstä, kunnioituksen puutetta ja mun nollaamista. Onneksi mulla on työ ja muita läheisiä ihmisiä, joiden seurassa tunnen itseni tarpeelliseksi. Muuten varmaan itsetunto olisi vielä aika paljon matalammalla. Ja mun ei ole nyt siis tarkoitus mollata Koota, vaan purkaa omia tuntemuksia. Mielellään kuulisin kommentteja, onko vastaavaa tilannetta muilla?
No joo, se siitä. Terapiassa olin myös tällä viikolla. Terapeutti on kovasti tyytyväinen ocd-tilanteen etenemiseen, niinku itsekin olen :) Pohdin erästä tulevaisuuden suunnitelmaa, että olisko järkevää vai ei, ja tuleeko sitten ocd:n kanssa takapakkia. Hän sanoi, että go for it! Tuli niiiin hyvä mieli :)
Ajattelin jo, että Koon kanssakin saattaisi olla oikeinkin mukava viikonloppu. Meillä on viime aikoina mennyt hiukan paremmin kuin pitkään aikaan, ei nyt mitään parisuhdejuhla-aikaa, mutta paremmin kuitenkin. Ja perjantai-ilta menikin hyvin :) Mutta lauantaina paluu vanhaan. Koo koski yhteen kohtaan mihin toivoin ettei ocd-syistä koskettaisi. Pyysin että huuhtelisi kätensä. En huutanut, en oikeastaan edes hermostunutkaan. Pyysin vaan. Mutta jostain syystä tämä oli taas se kamelinselän katkeamispiste, koska Koo alkoi huutaa, aika epäasiallisesti, lapsetkin olivat kuuloetäisyydellä. Aakin tuli kommentoimaan Koolle. Mä haluan pitää lapset erossa meidän riidoista, joten mua niin ärsyttää, että toista se ei näytä haittaavan. Enkä voi sanoa Koolle kunnolla mitä haluaisin, koska pyrin siihen, että se mitä puhun lasten kuullen, kestää myös heidän kuuntelun. On muuten välillä vaikeaa. Ja taas Koo teki sen, että "kostoksi" koski mulle ocd-hankalaan paikkaan.
Mä ymmärrän oikein hyvin, että mun ocd rasittaa. Mutta se on mennyt paljon eteenpäin, ja pyydän paljon aiempaa vähemmän häneltä näitä juttuja. Mutta se ei riitä. No, ei se riitä mullekaan, mutta tämä on tilanne mihin tällä hetkellä pystyn. Mua rassaa se, että jonain toisena päivänä hän olisi vaan huuhtassut kädet, ja oltais jatkettu niinku ei mitään. Mut välillä aivan yhtäkkiä ilman mitään varoitusmerkkejä saa näitä kilarikohtauksia. Ja välillä siis ihan muistakin ocd:hen liittymättömistä asioista. Raskasta kun ei voi välttämättä ennakoida kunnolla toisen tuulta. Lopputulema on se, että jos ollaan pidempään yhdessä esim. viikonloppu ilman ohjelmaa, hän ei jaksa mua. Ja tää ei aikuisten oikeasti ole vain ocd:n syytä. Mutta homman nimi on se, etten mä jaksa tuollaista käytöstä, kunnioituksen puutetta ja mun nollaamista. Onneksi mulla on työ ja muita läheisiä ihmisiä, joiden seurassa tunnen itseni tarpeelliseksi. Muuten varmaan itsetunto olisi vielä aika paljon matalammalla. Ja mun ei ole nyt siis tarkoitus mollata Koota, vaan purkaa omia tuntemuksia. Mielellään kuulisin kommentteja, onko vastaavaa tilannetta muilla?
No joo, se siitä. Terapiassa olin myös tällä viikolla. Terapeutti on kovasti tyytyväinen ocd-tilanteen etenemiseen, niinku itsekin olen :) Pohdin erästä tulevaisuuden suunnitelmaa, että olisko järkevää vai ei, ja tuleeko sitten ocd:n kanssa takapakkia. Hän sanoi, että go for it! Tuli niiiin hyvä mieli :)
lauantai 5. syyskuuta 2015
Home alone
Lauantai-ilta ja mä oon yksin kotona sängyssä jo pötköttelemässä. Koo ja lapset lähti eilen Koon vanhemmille. Alunperin heidän piti tulla jo tänään kotiin, mutta päättivätkin tulla huomenna vasta. Mulla on yksi työhön liittyvä ikuisuusprojekti meneillään. Motivaatio lähellä -273,15 astetta. Mä niiiiin paljon mielummin olisin mun murulaisten kanssa, mutta pakko saada tää joskus valmiiksikin. Enkä yrityksestä huolimatta oo iltaisin työpäivän ja lasten nukkumaanmenon jälkeen kunnolla enää jaksanut tähän paneutua. Ja mulla on vähän sellainen periaate, että kun oon kotona lasten kanssa esim. viikonloppuisin, niin silloin en tee työjuttuja vaan yritän olla heidän kanssaan mahdollisimman paljon.
Joten, joskus sitä aikaa täytyy sitten vaan järjestää. Huokaus. Välillä tekee kyllä tosi hyvää olla vähän aikaa yksinäänkin, mutta se aika olisi kivampi käyttää johonkin muuhun...
No, jos ja toivottavasti kun saan tämän joskus valmiiksi, niin voin olla sitten tyytyväinen siitä, että jaksoin.
Eilen mulla alkoi psykoterapia vähän niinkuin siitä, mihin jäätiin joskus viime vuonna. Tänä vuonnahan erinäisistä syistä johtuen ollaan tavattu vain pari lyhyttä kertaa. En ollut huomannutkaan kuinka paljon tällaisia keskustelutyyppisiä terapiakäyntejä olin kaivannut! Mulla on ilmiselvästi vielä paljon asioita läpikäytäväksi... On jotenkin oudolla tavalla mukavaa kun voi jutella omista ajatuksistaan ja tunteistaan jopa hiukan itsekeskeisesti. Siinä ääneen pohtiessa saa joskus hyviä oivalluksia.
Jollain tavalla tuo terapiasuhde myös on aika omanlaisensa. Terapeuttini tietää minusta todella paljon ja minä en hänestä paljoakaan. Ja niinhän sen tietysti kuuluu ollakin. Jännää silti, miten paljon sitä voi luottaa toiseen ihmiseen, jota ei tavallaan lainkaan tunne. Onhan luonnollisesti vaitiolovelvollisuus jne. Mutta silti. Olen onnekas, kun sattui näin hyvä lääkäri kohdalleni :)
Niin, sitten vielä päivitys edelliseen postaukseen liittyen. Alkoholiongelmainen läheiseni on nyt sitten taas toistaiseksi päässyt selville vesille. Katkaisun kautta. Että näin. Mitäpä muuta tuohon sanoa.
Joten, joskus sitä aikaa täytyy sitten vaan järjestää. Huokaus. Välillä tekee kyllä tosi hyvää olla vähän aikaa yksinäänkin, mutta se aika olisi kivampi käyttää johonkin muuhun...
No, jos ja toivottavasti kun saan tämän joskus valmiiksi, niin voin olla sitten tyytyväinen siitä, että jaksoin.
Eilen mulla alkoi psykoterapia vähän niinkuin siitä, mihin jäätiin joskus viime vuonna. Tänä vuonnahan erinäisistä syistä johtuen ollaan tavattu vain pari lyhyttä kertaa. En ollut huomannutkaan kuinka paljon tällaisia keskustelutyyppisiä terapiakäyntejä olin kaivannut! Mulla on ilmiselvästi vielä paljon asioita läpikäytäväksi... On jotenkin oudolla tavalla mukavaa kun voi jutella omista ajatuksistaan ja tunteistaan jopa hiukan itsekeskeisesti. Siinä ääneen pohtiessa saa joskus hyviä oivalluksia.
Jollain tavalla tuo terapiasuhde myös on aika omanlaisensa. Terapeuttini tietää minusta todella paljon ja minä en hänestä paljoakaan. Ja niinhän sen tietysti kuuluu ollakin. Jännää silti, miten paljon sitä voi luottaa toiseen ihmiseen, jota ei tavallaan lainkaan tunne. Onhan luonnollisesti vaitiolovelvollisuus jne. Mutta silti. Olen onnekas, kun sattui näin hyvä lääkäri kohdalleni :)
Niin, sitten vielä päivitys edelliseen postaukseen liittyen. Alkoholiongelmainen läheiseni on nyt sitten taas toistaiseksi päässyt selville vesille. Katkaisun kautta. Että näin. Mitäpä muuta tuohon sanoa.
tiistai 25. elokuuta 2015
Huh mikä päivä featuring Alkoholia vol. 3
Joo, otsikko kertookin jo kaiken olennaisen. Ei mikään paras päivä.
Aamulla juuri siinä 6.30 noustuani saan puhelun tältä alkoholistiläheiseltäni. Hänen vatsaansa sattuu kovin. Tiedän toki, että putki on taas päällä, neljäs vuorokausi meneillään. Kehoitan menemään lääkäriin (vaikka hyvin tiedän, ettei ole menossa). Mitäpä muuta siinä voisin.
Lasten herättelyä, aamutouhuilua. Jii haluaa ehdottomasti tehdä palapelin ennen lähtöä loppuun. Hän tykkää hirmuisesti tehdä palapelejä. Totean, että nopeampi antaa tehdä, kuin ruveta kinastelemaan. Koo auttaa hieman palapelissä, jotta päästäisiin vähän nopeammin lähtöön. Lasten neuvolat aamulla. Sitten Koo vie lapset hoitoon, ja mä kiiruhdan töihin. Ruokiksen aikoihin kännykkäni soi. Näen kuka soittaa, vastaan. Itkuinen, humalainen ääni, itsemurhapuheita. Yritän rauhoitella, luulisin onnistuneenikin. En ole varma oliko tosissaan, ei todella ollut ensimmäinen kerta kun näitä puheita kuulen. Ruokis menee sitten siinä, varmistan ettei ko. henkilö ole kauaa yksin. Koolle ilmoitan tilanteesta. Vähän töitä. Laatikostani nappaan hätävaraevääni. Ja sitten hektinen iltapäivä, mun vetämiä palavereja. Kännykkä pakko pitää äänettömälle, mutta välillä vilkuilen sitä. Päivä kestää, Koo lupaa hakea lapset vaikka oikeasti olisi mun vuoro.
Kotiin. Lasten ja Koon kanssa samaan autoon. Kaveriperheen luo kylään. Hiukan herkuttelua ja mukavaa jutustelua, lapset leikkii. Kun olemme lähtöä tekemässä, puhelimeni soi. Toinen läheiseni soittaa, että pitäisi mennä avuksi. Alkoholisti aikoo lähteä reissuun.
Kotiin. Mua hermostuttaa eräs asia, mitä Koo sanoi mulle kylässä, ei kovin iso juttu, mutta sen kuitenkin sanon hänelle. Koo hermostuu tästä mulle, kiusaa vähän ocd:tä apuna käyttäen (reilu tapa...). Mä menen suihkuun, laitan lapset äkkiä iltapesuille ja sänkyyn. Iltarukous. Koo jää nukuttamaan.
Ärsyttää niin paljon lähteä, mutta auton nokka kohti kohdetta. Lähes pari tuntua juopuneen kuuntelua. Samaa vanhaa vanhojen kaivelua, välillä vähän uudempaa juttua. Niin kuultu. Sanallista aggressiivisuutta. Olen oppinut, että niihin keskusteluihin ei kannata lähteä kovasti mukaan. Ja olen oppinut pysymään rauhallisena ja suuttumatta tässä vaiheessa. Ensiksikin, jos jotain tapahtuisi, ei tarvitsisi syyttää itseään. Ja toiseksi, ei ole kovin hedelmällisiä nuo keskustelut.
Toinen saa hengähdystauon.
Sitten sammuminen. Mä hyppään autoon ja lähden kotiin. Suihkuun. Tekisi kovasti mieli itkeä, mutta multa ei tule kyyneleitä. En ymmärrä miksei. Ei mun illalla yksin suihkussa enää tarvitsisi olle se vahva, joka kyllä jaksaa.
Nukuttaa. Pitäisi alkaa nukkua, mutta oli pakko purkaa oloa. Tässä siis oksennus päivän tapahtumista ;) Nyt sitten nukkumaan.
Aamulla juuri siinä 6.30 noustuani saan puhelun tältä alkoholistiläheiseltäni. Hänen vatsaansa sattuu kovin. Tiedän toki, että putki on taas päällä, neljäs vuorokausi meneillään. Kehoitan menemään lääkäriin (vaikka hyvin tiedän, ettei ole menossa). Mitäpä muuta siinä voisin.
Lasten herättelyä, aamutouhuilua. Jii haluaa ehdottomasti tehdä palapelin ennen lähtöä loppuun. Hän tykkää hirmuisesti tehdä palapelejä. Totean, että nopeampi antaa tehdä, kuin ruveta kinastelemaan. Koo auttaa hieman palapelissä, jotta päästäisiin vähän nopeammin lähtöön. Lasten neuvolat aamulla. Sitten Koo vie lapset hoitoon, ja mä kiiruhdan töihin. Ruokiksen aikoihin kännykkäni soi. Näen kuka soittaa, vastaan. Itkuinen, humalainen ääni, itsemurhapuheita. Yritän rauhoitella, luulisin onnistuneenikin. En ole varma oliko tosissaan, ei todella ollut ensimmäinen kerta kun näitä puheita kuulen. Ruokis menee sitten siinä, varmistan ettei ko. henkilö ole kauaa yksin. Koolle ilmoitan tilanteesta. Vähän töitä. Laatikostani nappaan hätävaraevääni. Ja sitten hektinen iltapäivä, mun vetämiä palavereja. Kännykkä pakko pitää äänettömälle, mutta välillä vilkuilen sitä. Päivä kestää, Koo lupaa hakea lapset vaikka oikeasti olisi mun vuoro.
Kotiin. Lasten ja Koon kanssa samaan autoon. Kaveriperheen luo kylään. Hiukan herkuttelua ja mukavaa jutustelua, lapset leikkii. Kun olemme lähtöä tekemässä, puhelimeni soi. Toinen läheiseni soittaa, että pitäisi mennä avuksi. Alkoholisti aikoo lähteä reissuun.
Kotiin. Mua hermostuttaa eräs asia, mitä Koo sanoi mulle kylässä, ei kovin iso juttu, mutta sen kuitenkin sanon hänelle. Koo hermostuu tästä mulle, kiusaa vähän ocd:tä apuna käyttäen (reilu tapa...). Mä menen suihkuun, laitan lapset äkkiä iltapesuille ja sänkyyn. Iltarukous. Koo jää nukuttamaan.
Ärsyttää niin paljon lähteä, mutta auton nokka kohti kohdetta. Lähes pari tuntua juopuneen kuuntelua. Samaa vanhaa vanhojen kaivelua, välillä vähän uudempaa juttua. Niin kuultu. Sanallista aggressiivisuutta. Olen oppinut, että niihin keskusteluihin ei kannata lähteä kovasti mukaan. Ja olen oppinut pysymään rauhallisena ja suuttumatta tässä vaiheessa. Ensiksikin, jos jotain tapahtuisi, ei tarvitsisi syyttää itseään. Ja toiseksi, ei ole kovin hedelmällisiä nuo keskustelut.
Toinen saa hengähdystauon.
Sitten sammuminen. Mä hyppään autoon ja lähden kotiin. Suihkuun. Tekisi kovasti mieli itkeä, mutta multa ei tule kyyneleitä. En ymmärrä miksei. Ei mun illalla yksin suihkussa enää tarvitsisi olle se vahva, joka kyllä jaksaa.
Nukuttaa. Pitäisi alkaa nukkua, mutta oli pakko purkaa oloa. Tässä siis oksennus päivän tapahtumista ;) Nyt sitten nukkumaan.
perjantai 14. elokuuta 2015
Arkeen totuttelua
Jo kaksi viikkoa ollut töitä, mihin tää aika taas menee?
Lasten hoito on alkanut ihan mukavasti, Aa on ollut innoissaan uusista kavereista. Jii oli vähän itkeskellyt muutamana aamuna mennessä, mutta päivät sujuneet kivasti. Edelleenkin mua hiukan ahdistaa toi päiväkotityyppinen touhu. Ensinnäkin kun on nähnyt miten ihana vaihtoehto perhepäivähoito on. Ja toiseksi, ocd. Ei siitä sen enempää.
Aalla alkoi se uusi harrastuksen tapainen juttu, josta kerroin keväällä. Tähän on päästy :) Aa on ollut siellä nyt pari kertaa yksin, tai siis ilman vanhempia! :) Pari vuotta sitten olis tosiaan ajatuksenakin ollut täysin poissuljettu. Se mitä hiukan pelkään on, että mitä jos mulle palaa tuo aiempi "kontaminaatiopelko" tuosta paikasta. Noh, ei se palaa.
Muuten ei nyt ihmeempiä. Koota odottelen tällä hetkellä kaupasta. Lapset nukkuu, ja mäkin tulin sänkyyn jo pötköttelemaan. Väsyttää jo, vähän rankka viikko takana.
Ai niin, ne juhlat mistä viimeksi puhuin, onnistuivat hyvin. Ihania ihmisiä <3
Lasten hoito on alkanut ihan mukavasti, Aa on ollut innoissaan uusista kavereista. Jii oli vähän itkeskellyt muutamana aamuna mennessä, mutta päivät sujuneet kivasti. Edelleenkin mua hiukan ahdistaa toi päiväkotityyppinen touhu. Ensinnäkin kun on nähnyt miten ihana vaihtoehto perhepäivähoito on. Ja toiseksi, ocd. Ei siitä sen enempää.
Aalla alkoi se uusi harrastuksen tapainen juttu, josta kerroin keväällä. Tähän on päästy :) Aa on ollut siellä nyt pari kertaa yksin, tai siis ilman vanhempia! :) Pari vuotta sitten olis tosiaan ajatuksenakin ollut täysin poissuljettu. Se mitä hiukan pelkään on, että mitä jos mulle palaa tuo aiempi "kontaminaatiopelko" tuosta paikasta. Noh, ei se palaa.
Muuten ei nyt ihmeempiä. Koota odottelen tällä hetkellä kaupasta. Lapset nukkuu, ja mäkin tulin sänkyyn jo pötköttelemaan. Väsyttää jo, vähän rankka viikko takana.
Ai niin, ne juhlat mistä viimeksi puhuin, onnistuivat hyvin. Ihania ihmisiä <3
torstai 30. heinäkuuta 2015
Pikku hiljaa kohti arkea
Ollaan käyty Koon vanhemmilla. Mökkeilty sekä keskenämme, ystäväni seurassa että vanhempieni kanssa. Mutta niin vaan se loma taas lähestyy loppuaan. Toisaalta tylsää, toisaalta jollain tavalla odotankin jo syksyä.
Meillä tulee jonkin verran muutoksia normikuvioihin. Mulle tulee yksi lisäsivutyöprojekti, joka on osin paluuta muutaman vuoden takaiseen, ihan mukavaa. Tärkeimpänä muutoksena kuitenkin lasten hoitopaikan vaihtuminen, kun meidän iki-ihana perhepäivähoitaja lopettaa. Mukavaan lähipäiväkotiimme ei saatu paikkoja, kohtuullisen lähelle kuitenkin toiseen. Lisäksi olimme jo pidempään miettineet kielikylpytyyppistä päivähoitoa hiukan kauempaa. Kävin sitten tutustumassa vielä paikan päällä näihin molempiin, ja toisen jälkeen tuli olo, ettei kuitenkaan sinne. Toisessa paikassa lapset joutuvat kyllä huonona puolena eri ryhmiin, ja on hankalamman kuljetusmatkan päässä, mutta muuten kokonaisuus tuntui paremmalta, se on vähemmän laitosmainen ja jollain tavalla, noh, vaan tuntui paremmalta. Kielikylpyä kokeilemaan siis :) Ja ainahan voidaan hakea myöhemmin vielä uudestaan lähipäiväkotiin, jos tuo ei tunnukaan hyvältä. Harmi kuitenkin, että hyviä (ja vapaita) pphoitajia on niin harvassa. Ihan ehdottomasti mun lemppari hoitomuoto. Toisaalta luulisin, että Aa tykkää siitä, että saa enemmän leikkiseuraa, miksei Jiikin.
OCD-mielessäkin tää suurempaan hoitoryhmään siirtyminen hiukan ahdistaa mua. Kun lapset tulevat olemaan kontaktissa moneen ihmiseen, joita itse en kunnolla edes tunne. Tai tiedä taustoja. Ym ym ym. Mutta sama tilannehan se on sitten kun koulu kuitenkin alkaa. Joo, ja siis oon kelannut jo, että pitäiskö lasten alkaa (mun lisäksi) käymään suihkussa kotiin tultua... No ei todellakaan, mun pitäisi itse lopettaa se ylimääräinen kotiintulosuihku! Käsien pesu ja kotivaatteiden vaihto saa riittää, se nyt muutenkin on järkevää.
Vielä olisi kuitenkin yhdet juhlat ennen arkea juhlittavana :) Mä kun en voi (kiitos ocd:n) meille kutsua ketään (vielä), ja kuitenkin halua olisi, vanhempani antavat käyttää omaa kotiaan <3 Ja me sitten siellä järkätään juhlat, ja oon aika innoissani siitä! Ennen tykkäsin kuitenkin paljon kutsua kavereita ym. kylään. On siis mahtavaa, että nyt piiiitkästä aikaa voin juhlat järkätä!!! :) Seuraavalla kerralla toivottavasti jo kotona kuitenkin ;)
Meillä tulee jonkin verran muutoksia normikuvioihin. Mulle tulee yksi lisäsivutyöprojekti, joka on osin paluuta muutaman vuoden takaiseen, ihan mukavaa. Tärkeimpänä muutoksena kuitenkin lasten hoitopaikan vaihtuminen, kun meidän iki-ihana perhepäivähoitaja lopettaa. Mukavaan lähipäiväkotiimme ei saatu paikkoja, kohtuullisen lähelle kuitenkin toiseen. Lisäksi olimme jo pidempään miettineet kielikylpytyyppistä päivähoitoa hiukan kauempaa. Kävin sitten tutustumassa vielä paikan päällä näihin molempiin, ja toisen jälkeen tuli olo, ettei kuitenkaan sinne. Toisessa paikassa lapset joutuvat kyllä huonona puolena eri ryhmiin, ja on hankalamman kuljetusmatkan päässä, mutta muuten kokonaisuus tuntui paremmalta, se on vähemmän laitosmainen ja jollain tavalla, noh, vaan tuntui paremmalta. Kielikylpyä kokeilemaan siis :) Ja ainahan voidaan hakea myöhemmin vielä uudestaan lähipäiväkotiin, jos tuo ei tunnukaan hyvältä. Harmi kuitenkin, että hyviä (ja vapaita) pphoitajia on niin harvassa. Ihan ehdottomasti mun lemppari hoitomuoto. Toisaalta luulisin, että Aa tykkää siitä, että saa enemmän leikkiseuraa, miksei Jiikin.
OCD-mielessäkin tää suurempaan hoitoryhmään siirtyminen hiukan ahdistaa mua. Kun lapset tulevat olemaan kontaktissa moneen ihmiseen, joita itse en kunnolla edes tunne. Tai tiedä taustoja. Ym ym ym. Mutta sama tilannehan se on sitten kun koulu kuitenkin alkaa. Joo, ja siis oon kelannut jo, että pitäiskö lasten alkaa (mun lisäksi) käymään suihkussa kotiin tultua... No ei todellakaan, mun pitäisi itse lopettaa se ylimääräinen kotiintulosuihku! Käsien pesu ja kotivaatteiden vaihto saa riittää, se nyt muutenkin on järkevää.
Vielä olisi kuitenkin yhdet juhlat ennen arkea juhlittavana :) Mä kun en voi (kiitos ocd:n) meille kutsua ketään (vielä), ja kuitenkin halua olisi, vanhempani antavat käyttää omaa kotiaan <3 Ja me sitten siellä järkätään juhlat, ja oon aika innoissani siitä! Ennen tykkäsin kuitenkin paljon kutsua kavereita ym. kylään. On siis mahtavaa, että nyt piiiitkästä aikaa voin juhlat järkätä!!! :) Seuraavalla kerralla toivottavasti jo kotona kuitenkin ;)
keskiviikko 15. heinäkuuta 2015
Pikapäivitys kesälomalta
Niin se kesäloma vaan on kohta puolivälissä. Viime viikon miniloma Koon sisarusten kanssa sujui aika hyvin :) Ilma sattui olemaan ihana, lapset kävi meressä hieman polskuttelemassa, kiipeilivät leikkitelineillä, hassuttelivat serkkujen kanssa. Käytiin kävelyillä, syötiin yhdessä isolla porukalla. Ja seura oli tosiaan oikein mainiota :) Eihän se reissu nyt ocd-mielessä ihan ku Strömsössä mennyt, mutta paremmin kuin edellisen kesän vastaava reissu.
Muuten ollaan oltu lähinnä kotosalla, mun vanhemmilla kylläkin käyty. Ja vastasyntynyttä vauvaa pääsin ihastelemaan, aika ihana oli taas sellaista kyllä sylissä pitää. Aina sitä jaksaa vaan ihmetellä miten pikkuisia vastasyntyneet ovatkaan <3
Seuraavaksi suunnitteilla Koon vanhemmilla käyntiä, mökkeilyä, muutamat koko perheen juhlat ym.
Tällainen pikapäivitys nyt vaan, kello on todellakin nukkumaan menon verran, hyvää yötä!
Muuten ollaan oltu lähinnä kotosalla, mun vanhemmilla kylläkin käyty. Ja vastasyntynyttä vauvaa pääsin ihastelemaan, aika ihana oli taas sellaista kyllä sylissä pitää. Aina sitä jaksaa vaan ihmetellä miten pikkuisia vastasyntyneet ovatkaan <3
Seuraavaksi suunnitteilla Koon vanhemmilla käyntiä, mökkeilyä, muutamat koko perheen juhlat ym.
Tällainen pikapäivitys nyt vaan, kello on todellakin nukkumaan menon verran, hyvää yötä!
lauantai 4. heinäkuuta 2015
Kesälomalla
Se olis nyt sitten loma! Aika mukavaa. Mahtavia ilmojakin ollut :)
Alkuviikosta oli taas vanhempieni altistuskäynti meillä. Olin suurimman osan saanut tehtyä siitä mitä oltiin sovittukin. Nyt oon taas saanut vallattua pienen (mutta merkittävän) osan kodistamme takaisin käyttöön :) Suunnilleen ekaa kertaa ainakaan pariin vuoteen (tai itse asiassa pidempikin aika taitaa olla), että oon voinut olla kotona rennosti lasten kanssa sen sijaan, että olisimme vapaapäivinä menossa mun vanhemmille/ Koon vanhemmille/ mökille tms. rentoutumaan. Tietty siis ollaan oltu paljon kotonakin, mutta se on mun osalta ollut pitkälti stressaamista ja "suojelemista", vahtimista että kukaan ei koske ocd-ongelmakohtiin. Ja onhan se vieläkin sitä osittain. Mutta siis nyt tän edellisen vanhempien käynnin jälkeen on käytännössäkin merkittävä ero aiempaan. Oon niin iloinen! Hieman harmittaa tosin, että heti pitäisi sopia seuraava urakka. Itsestäni tuntuu tärkeältä, että saan hetken nautiskella rauhassa saavutetusta vaiheesta, että jaksan taas tsempata seuraavaa kohti. Toisaalta, jollei sovittaisi heti seuraavaa, se helposti jäisi. Oon kyllä aika onnekas, että mun vanhemmat on lähteneet tähän altistuskäyntisysteemiin, näyttää nimittäin olevan tehokasta :) Mä niin toivon, että jouluna ihan joka nurkka meidän asunnosta olisi kaikkien käytettävissä. Ja että vieraitakin voisin pyytää, vaikka ihan yksi kerrallaan aluksi. Siihen tähtään, katsotaan miten käy.
Mutta lomasta vielä. Tarkoitus olisi pitää minihotelliloma Koon sisarusten ja heidän perheidensä kanssa. Huomenna lähdetään. Ristiriitaiset fiilikset mulla. Toisaalta hauskaa viettää heidän kanssaan aikaa, varsinkin Koon sisko on todella kiva ja meillä synkkaa hyvin :) Ja meidän kummipoikaa on aina ihana nähdä<3 Toisaalta oltiin viime kesänäkin vastaavalla porukalla kesäreissussa, oli oikein mukavaa, paitsi kunnes siellä sitten näin ocd-ahdistavan ihmisen, niin ahdistuin ihan kunnolla... (tosin eivät muut aikuiset sitä Koota lukuunottamatta tienneet). Koo silloin suuttui mulle, mikä tuntui tietty tosi pahalta, koska oli muutenkin niin kurja olo, ja siihen päälle sitten vielä huutoa ja haukkumista ym. Nyt jotenkin pelkään, että mitä jos sama toistuu... Mutta ei kai sitä voi jättää menemättäkään. Ja lapset nauttii serkkujen kanssa leikkimisestä. On kyllä tylsää, että kivoissa tapahtumissa ja menoissa on tämä ocd-varjopuoli. Mitä jos. Pilaa aika tehokkaasti suunnitteluiloa. Puhumattakaan itse tapahtumassa olemisesta. Mutta, niinku oon tainnut kirjoittaakin, että ocd on kyllä opettanut mut nauttimaan hetkestä, ja se on hyvä se :)
Alkuviikosta oli taas vanhempieni altistuskäynti meillä. Olin suurimman osan saanut tehtyä siitä mitä oltiin sovittukin. Nyt oon taas saanut vallattua pienen (mutta merkittävän) osan kodistamme takaisin käyttöön :) Suunnilleen ekaa kertaa ainakaan pariin vuoteen (tai itse asiassa pidempikin aika taitaa olla), että oon voinut olla kotona rennosti lasten kanssa sen sijaan, että olisimme vapaapäivinä menossa mun vanhemmille/ Koon vanhemmille/ mökille tms. rentoutumaan. Tietty siis ollaan oltu paljon kotonakin, mutta se on mun osalta ollut pitkälti stressaamista ja "suojelemista", vahtimista että kukaan ei koske ocd-ongelmakohtiin. Ja onhan se vieläkin sitä osittain. Mutta siis nyt tän edellisen vanhempien käynnin jälkeen on käytännössäkin merkittävä ero aiempaan. Oon niin iloinen! Hieman harmittaa tosin, että heti pitäisi sopia seuraava urakka. Itsestäni tuntuu tärkeältä, että saan hetken nautiskella rauhassa saavutetusta vaiheesta, että jaksan taas tsempata seuraavaa kohti. Toisaalta, jollei sovittaisi heti seuraavaa, se helposti jäisi. Oon kyllä aika onnekas, että mun vanhemmat on lähteneet tähän altistuskäyntisysteemiin, näyttää nimittäin olevan tehokasta :) Mä niin toivon, että jouluna ihan joka nurkka meidän asunnosta olisi kaikkien käytettävissä. Ja että vieraitakin voisin pyytää, vaikka ihan yksi kerrallaan aluksi. Siihen tähtään, katsotaan miten käy.
Mutta lomasta vielä. Tarkoitus olisi pitää minihotelliloma Koon sisarusten ja heidän perheidensä kanssa. Huomenna lähdetään. Ristiriitaiset fiilikset mulla. Toisaalta hauskaa viettää heidän kanssaan aikaa, varsinkin Koon sisko on todella kiva ja meillä synkkaa hyvin :) Ja meidän kummipoikaa on aina ihana nähdä<3 Toisaalta oltiin viime kesänäkin vastaavalla porukalla kesäreissussa, oli oikein mukavaa, paitsi kunnes siellä sitten näin ocd-ahdistavan ihmisen, niin ahdistuin ihan kunnolla... (tosin eivät muut aikuiset sitä Koota lukuunottamatta tienneet). Koo silloin suuttui mulle, mikä tuntui tietty tosi pahalta, koska oli muutenkin niin kurja olo, ja siihen päälle sitten vielä huutoa ja haukkumista ym. Nyt jotenkin pelkään, että mitä jos sama toistuu... Mutta ei kai sitä voi jättää menemättäkään. Ja lapset nauttii serkkujen kanssa leikkimisestä. On kyllä tylsää, että kivoissa tapahtumissa ja menoissa on tämä ocd-varjopuoli. Mitä jos. Pilaa aika tehokkaasti suunnitteluiloa. Puhumattakaan itse tapahtumassa olemisesta. Mutta, niinku oon tainnut kirjoittaakin, että ocd on kyllä opettanut mut nauttimaan hetkestä, ja se on hyvä se :)
maanantai 22. kesäkuuta 2015
Syksysuunnitelmia
Lääkärissä käyty. Oli aika pikainen käynti, vain nopea tilannekatsaus. Mutta hyvä että menin. Löydettiin kuitenkin terapialle syksyksi ajankohta, joka sopi molempien aikatauluun :) Hiukan säätöä vaatii töissä, mutta järjestynee. Supertyytyväinen olen siitä, ettei tarvitse ruveta etsimään ketään toista ja aloittaa tavallaan alusta :)
Hmm, mutta myönnettäköön, että ihan pikkupikkuriikkisen mua kyllä harmittaakin... Koska olin jo hiukan asennoitunut niin, ettei tarvitsisikaan käydä ;) Koska onhan se raskastakin :(
Mut hei, sain edistymispalautetta asiasta, jota en ollut itse juurikaan noteerannut. Uusi vastaanottopaikka nimittäin. Ocd-mielessä sijainti on hieman nihkeä, mutta ajattelin, että pystyn kuitenkin menemään. Terapeutti oli ehkä jopa hivenen yllättynyt tästä, koska joskus aiemmin en olisi, jollei ihan pakko olisi ollut.
Jotenkin sitä itse alkaa unohtaa aiempia ongelmia, joista alkaa päästä yli, ja jotenkin muistaa väärin, etteivät ne niin vaikeita silloin aiemminkaan olisi olleet. Vaikka olivat ne. Jos nyt tästä höpinästä kukaan mitään ymmärtää :D
Eipä mulla muuta. Kauniita unia! :)
Hmm, mutta myönnettäköön, että ihan pikkupikkuriikkisen mua kyllä harmittaakin... Koska olin jo hiukan asennoitunut niin, ettei tarvitsisikaan käydä ;) Koska onhan se raskastakin :(
Mut hei, sain edistymispalautetta asiasta, jota en ollut itse juurikaan noteerannut. Uusi vastaanottopaikka nimittäin. Ocd-mielessä sijainti on hieman nihkeä, mutta ajattelin, että pystyn kuitenkin menemään. Terapeutti oli ehkä jopa hivenen yllättynyt tästä, koska joskus aiemmin en olisi, jollei ihan pakko olisi ollut.
Jotenkin sitä itse alkaa unohtaa aiempia ongelmia, joista alkaa päästä yli, ja jotenkin muistaa väärin, etteivät ne niin vaikeita silloin aiemminkaan olisi olleet. Vaikka olivat ne. Jos nyt tästä höpinästä kukaan mitään ymmärtää :D
Eipä mulla muuta. Kauniita unia! :)
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
Ajatusten yhteenvetämistä
Mulla on huomenna todella pitkästä aikaa aika terapiaan. Edellinen kerta oli, no, joskus alkuvuodesta. Kai tammikuussa. Terapeuttini oli tavallaan poissa kuvioista vähän aikaa.
Toisaalta tää tauko on ollut ihan liian pitkä. Toisaalta luulisin, että tauko on tehnyt todella hyvää, ja ihan hyvin olen pärjännyt "yksinäänkin". Heh, jos hyvänä pidetään tasoa, että pitää silmänsä kiinni autossa varmuudeksi silloin kun ei itse aja, ettei sattumalta näe jotain ocd-ahdistavaa... ;) Mutta kummiskin.
En tiedä kuitenkaan miten tästä eteenpäin jatketaan, koska aikataulumme eivät näillä näkymin taida syksyllä stemmata :( Enkä haluaisi tai edes jaksaisi alkaa käydä kaikkea läpi uuden ihmisen kanssa. Toisaalta, ehkä siinä saisi uutta näkökulmaa.
Riittäisikö mulle vaan tieto, että lääkärini on olemassa, ja voin tarvittaessa ottaa yhteyttä. Tai tavata pari kertaa vuodessa, että olisi "turvallisempi" olo. Sitä varten mun huominenkin aika tavallaan varattiin... Eihän se silloin mitään kunnon psykoterapiaa tietty ole, mutta riittäisikö kummiskin tässä tilanteessa. Ja jatkaisi sitten taas mahdollisesti joskus sopivampana ajankohtana.
Mun vanhemmat on nyt, niinku oon kertonutkin, mukana tässä projektissa aiempaa enemmän. Se pakottaa mut (hyvällä tavalla) jatkamaan etenemistä. Eli enhän mä millään tavalla yksin ole :) Toisaalta, aina välillä tulee olo, että voi kun pääsisi juttelemaan ocd-asioista. Ja muustakin. En mä halua suhdettani Koohon tai vanhempiini muuttaa terapiatyyppiseksi, vaan pitää ne normaaleina suhteina. Joten paljon näitä pyörittelen vain päässäni.
Oon miettinyt, että miksi tää mennyt kevät on kuitenkin ocd-mielessä (ja miksei muutenkin) mennyt jollain tavalla oikeinkin hyvin, terapiatauosta huolimatta. Onko SSRI-lääkkeestä sittenkin ollut hyötyä, vaikka aluksi tuntui, ettei juurikaan apua olisi ollut? Vai vanhempieni mukana olo? Uusi työ? Vai se, että töiden puolesta on ollut niin kiireistä, että aikaa ainakaan uusien ocd-ongelmien kehittämiselle ei yksinkertaisesti ole ollut? Vai se, että lapset ovat taas kasvaneet, enkä pysty heidän tekemisiään ja koskemisiaan (ocd-mielessä) samalla tavalla vahtimaan kuin pienempinä?
Loppujen lopuksi luulen, että kaikki tämä. Jollain tavalla kovasti odotan huomista vastaanottokäyntiä, jotta voin peilata näitä ajatuksia.
Toisaalta tää tauko on ollut ihan liian pitkä. Toisaalta luulisin, että tauko on tehnyt todella hyvää, ja ihan hyvin olen pärjännyt "yksinäänkin". Heh, jos hyvänä pidetään tasoa, että pitää silmänsä kiinni autossa varmuudeksi silloin kun ei itse aja, ettei sattumalta näe jotain ocd-ahdistavaa... ;) Mutta kummiskin.
En tiedä kuitenkaan miten tästä eteenpäin jatketaan, koska aikataulumme eivät näillä näkymin taida syksyllä stemmata :( Enkä haluaisi tai edes jaksaisi alkaa käydä kaikkea läpi uuden ihmisen kanssa. Toisaalta, ehkä siinä saisi uutta näkökulmaa.
Riittäisikö mulle vaan tieto, että lääkärini on olemassa, ja voin tarvittaessa ottaa yhteyttä. Tai tavata pari kertaa vuodessa, että olisi "turvallisempi" olo. Sitä varten mun huominenkin aika tavallaan varattiin... Eihän se silloin mitään kunnon psykoterapiaa tietty ole, mutta riittäisikö kummiskin tässä tilanteessa. Ja jatkaisi sitten taas mahdollisesti joskus sopivampana ajankohtana.
Mun vanhemmat on nyt, niinku oon kertonutkin, mukana tässä projektissa aiempaa enemmän. Se pakottaa mut (hyvällä tavalla) jatkamaan etenemistä. Eli enhän mä millään tavalla yksin ole :) Toisaalta, aina välillä tulee olo, että voi kun pääsisi juttelemaan ocd-asioista. Ja muustakin. En mä halua suhdettani Koohon tai vanhempiini muuttaa terapiatyyppiseksi, vaan pitää ne normaaleina suhteina. Joten paljon näitä pyörittelen vain päässäni.
Oon miettinyt, että miksi tää mennyt kevät on kuitenkin ocd-mielessä (ja miksei muutenkin) mennyt jollain tavalla oikeinkin hyvin, terapiatauosta huolimatta. Onko SSRI-lääkkeestä sittenkin ollut hyötyä, vaikka aluksi tuntui, ettei juurikaan apua olisi ollut? Vai vanhempieni mukana olo? Uusi työ? Vai se, että töiden puolesta on ollut niin kiireistä, että aikaa ainakaan uusien ocd-ongelmien kehittämiselle ei yksinkertaisesti ole ollut? Vai se, että lapset ovat taas kasvaneet, enkä pysty heidän tekemisiään ja koskemisiaan (ocd-mielessä) samalla tavalla vahtimaan kuin pienempinä?
Loppujen lopuksi luulen, että kaikki tämä. Jollain tavalla kovasti odotan huomista vastaanottokäyntiä, jotta voin peilata näitä ajatuksia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)